Kiwi linnun jäljillä

Kiwi lintu on lentokyvytön, voimakasjalkainen yöelävä. Kiwillä on pitkä nokka, jonka päässä sijaitsee sieraimet. Kiwi löytää ravinnoksi käyttämänsä madot ja hyönteiset hyvän hajuaistinsa ansiosta. Kiwi munii yhden ainoan munan ja se on valtavan kokoinen linnun kokoon nähden. Kiwi on hauskannäköinen eläin.

Kiwi on Uuden Seelannin symboli ja uusi seelantilaisia kutsutaankin usein kiweiksi. Uuden Seelannin symboli on kuitenkin vaarassa ja kiwi lintujen määrä on romahdusmaisesti vähentynyt. Kiwiä on metsästetty sen erikoisen turkin vuoksi ja kiwien uhkana ovat myös ihmisen maahan tuomat minkit, rotat, kissat ja koirat.

Vuokrasimme auton ja lähdimme tutkimaan kiwien maata.

Vuokrasimme auton vain kymmeneksi päiväksi ja päätimme, että emme matkustaisi eteläsaarelle. Monet veneilijät ovat käyneet eteläsaarella ja kehuneet sen maisemia. Uusi Seelanti on kuitenkin iso maa ja reilussa viikossa ei koko maata pysty näkemään. Eteläsaarelle menemme sitten ensi kerralla!

Pakkasimme auton ja matkaan lähdimme lauantaina 18.3. Sää oli aurinkoinen ja oli mukava lähteä ”lomalle”.

Ensimmäisenä päivänä ohitimme Aucklannin ja suuntasimme keulan kohti itärannikolla sijaitsevaa Waihin kylää. Heti matkamme alussa saimme kokea Uuden Seelannin liikenteessä vallitsevat viidakon lait. Keltaisen viivan alueella meidät ohitti kovalla vauhdilla ajanut Wolksvagen Golf, joka joutui vastaantulevan auton takia väistämään. Väistön seurauksena taustapeilimme osuivat yhteen, ja meidän peilimme vääntyi pois paikoiltaan. Golf kuskia ei tilanne tuntunut häiritsevän, koska hän jatkoi matkaansa pysähtymättä. Teiden varsia koristavat lukuisat ristit ja kukka-asetelmat, jotka kertovat omaa tarinaansa liikennekulttuurista. Voi tietysti olla niin, että paikallisilla autoilijoilla on hermot riekaleina, koska liikenteen tukkona törttöilevät turistit ovat jokapäiväinen riesa. Me saimme peilin korjattua ja selvisimme pelkällä säikähdyksellä.

Waihi on pieni kylä, jossa asukkaita on vain noin 4 700. Waihista löytyi kultaa jo vuonna 1878 ja kaivostoimintaa Waihissa on ollut siitä lähtien. Kultaa kaivetaan yhä Martha nimisestä avokaivoksesta. Kultaa löytyy noin miljoonan dollarin arvosta viikossa. Martha kaivos on yksi Waihin nähtävyyksistä (200 metriä syvä kuoppa keskellä kylää). Kaivoksen kultasuoni on kuitenkin ehtymässä, mutta lupa uuden kaivoksen avaamiseen on jo olemassa.

Waihissa yövyimme Rob Roy nimisessä hotellissa, jossa kahdenhengen huoneen hinta oli ainoastaan 35 dollaria. Hotelli on yli sata vuotta vanha ja sänkyinä toimivat hetekat vähintäänkin yhtä vanhat. Aamulla meillä molemmilla oli hiukan selkä jäykkänä, mutta se ilmeisesti johtui vain siitä, että olimme tottuneet veneen koviin patjoihin!

Aamulla jatkaessamme matkaa kävimme tarkastamassa Waihi beachin, joka sijaitsee 11 kilometrin päässä Waihista. Sää oli pilvinen joten rantaleijonat, surfailijat ja auringonpalvojat eivät olleet rannalle saapuneet. Me suuntasimme kohti Taurangaa.

Taurangan ympäristö on Uuden Seelannin tärkein kiwi hedelmien viljelyalue. Alueella on paljon työpaikkoja hedelmien keruun aikana ja monet matkailijat kartuttavat matkakassaansa hedelmä farmeilla. Meillä ei ollut aikaa hedelmien keruuseen, vaikka matkakassa olisi sitä vaatinutkin, vaikka nyt kuusi vuotta aluksi.

Tauranga on myös yksi Uuden Seelannin suurimmista vientisatamista ja samalla yksi Uuden Seelannin nopeimmin kasvavista kaupungeista. Taurangassa on hyvät mahdollisuudet kalastukseen ja muuhun vesillä liikkumiseen. Kaupungin yksi nähtävyys on Mt. Manganui ja sen läheisyydessä sijaitsevat hiekkarannat. Rannalla oli paljon ulkoilijoita, ja surffailijat hiovat temppujaan rantaan murtuvilla mainingeilla. Yksi suosituimmista tempuista näytti olevan se, että pudotaan holtittoman näköisesti laudalta ja sukelluksen jälkeen ollaan etsivinään kadonnutta lautaa. Pienen tauon jälkeen temppu uusitaan. Hauskan näköistä puuhaa.

Taurangasta alkoi matkamme tuliperäinen osuus. Uusi Seelanti sijaitsee Indo-Australian ja Tyynenmeren mannerlaatan yhtymäkohdassa. Pohjoissaarella Tyynenmeren mannerlaatan reuna painuu Indo-Australian mannerlaatan alle ja yhtymäkohtaan muodostuva paine ja kuumuus aiheuttavat alueella vulkaanista aktiviteettia. Maanjäristykset ovat melko yleisiä Uudessa Seelannissa ja joka vuosi esiintyy jopa satoja järistyksiä, jotka ihminen voi tuntea. Taurangasta itään Bay of Plentyllä sijaitseva aktiivinen tulivuorisaari White Island on hyvä esimerkki vulkaanisesta toiminnasta.

Taurangasta matkamme jatkui Rotoruan kaupunkiin. Rotorua sijaitsee samannimisen kraatterijärven rannalla. Rotoruassa oli helppo aistia maan tuliperäisyys. Kuumista lähteistä ja pulppuavista mutakuopista nousevien rikkivetyä sisältävien höyryjen aiheuttama ”mädän kananmunan” tuoksu antaa kaupungille oman arominsa. Aivan kaupungin keskustan tuntumassa olevassa puistossa oli hyvä tutustua näihin ihmeisiin. Aikoinaan paikalliset asukkaat ovat käyttäneet kuumia lähteitä kylpypaikkoina ja kuumissa lähteissä on jopa valmistettu ruokaa.

Rotorua on pohjoissaaren suosituin matkakohde. Tarjolla on runsaasti majapaikkoja ja ravintoloita. Rotorua on suosittu ”backpackers” (=vaeltajat, patikoijat) matkailijoiden kohde. Me valitsimme majapaikaksemme Kiwi Paka YHA hostellin. Kahdenhengen huone oli pieni, mutta siisti. Wc ja suihku olivat huoneesta erillään ja yhteiset muiden huoneiden kanssa. Majapaikassa oli erinomaiset keittiötilat ja sen runsaalla varustuksella saimme loihdittua maukkaan pikanuudeliaterian.

Majapaikkaan oli myös saapunut useita busseja, jotka kuljettivat nuoria matkailijoita nähtävyydeltä toiselle. Järkyttävää oli huomata se, että olemme ilmeisesti tulossa vanhoiksi. Meidän nukkumaanmenoaika oli ennen kello kymmentä illalla ja se oli nuorisolle parasta aikaa tehdä vaikutus vastakkaiseen sukupuoleen. Iltarientoihin oli sonnustauduttava muodikkaalla kampauksella ja muodikkailla vaatteilla. Aamulla bussit olivat kadonneet ja aamupalahuoneen pöydälle oli jäänyt tyhjät Coca-Cola tölkit muistoksi nautitusta pikaisesta aamiaisesta. Energian katoamattomuuden lain perusteella ihmettelen, missä se energia meissä nyt lymyilee!

Rotoruassa on selvästi myös nähtävissä turismin mukanaan tuoma kaupallisuus. Kaikki nähtävyydet ovat maksullisia ja pääsymaksujen hinnat ovat melko korkeat. Rotoruan lähistöllä on muutama geysir, mutta me emme niitä käyneet katsomassa.

Matkamme jatkui kohti Taupoa.

Matkalla Rotorualta Taupolle pysähdyimme Waimangun vulkaanisessa laaksossa. Alueella oli useita kuumia lähteitä ja suurin niistä on nimeltään Frying Pan. Frying Pan on kooltaan 38 000 neliömetriä ja vedenlämpötila keskimäärin 55 astetta. Frying Pan on maailman suurin kuuma lähde. Mielenkiintoinen oli myös Inferno kraatteri, jonka vesi oli kirkkaan sinistä. Kraatterin vedenpinta vaihtelee monimutkaisen kaavan mukaan ja pinnan korkeusero vaihteluiden välillä on lähes kahdeksan metriä. Tietyin väliajoin kraatterin vesi nousee niin korkealle, että se virtaa kraatterista jokeen. Ylivirtaavan veden lämpötila voi olla jopa 80 astetta. Vedenpinnan vaihtelurytmi on kuitenkin useita vuorokausia, jotenka emme jääneet tapahtumaa seuraamaan.

Ennen Taupoa pysähdyimme vielä katsomassa Huka vesiputousta ja tutustuimme alueen vulkaaniseen toimintaan Volcanic Activity Centerissä. Keskuksessa oli hieno näyttely tulivuorista ja maanjäristyksistä. Pienessä huoneessa voimme jopa kokea maanjäristyksen nappia painamalla. Näimme muutaman videon alueella sattuneista tulivuoren purkauksista ja maanjäristyksistä.

Uuden Seelannin suurin järvi on nimeltään Taupo ja sen rannalla sijaitsee samanniminen kaupunki. Taupo järvi on syntynyt valtavan tulivuorenpurkauksen seurauksena. Purkaus tapahtui noin 26 500 vuotta sitten ja purkauksen seurauksena ympäristöön levisi arviolta 800 kuutiokilometriä tuhkaa ja kiveä, melkoinen pamaus.

Nykyään alue on suosittu turistikohde ja Taupo järvi ja siihen laskevat joet ovat suosittuja kohteita perhokalastajien keskuudessa. Meillä vavat ja kelat olivat jääneet kotiin ja majapaikassa oli tyydyttävä kaupasta ostettuun grillattuun kanaan.

Seuraavana aamuna jatkaessamme matkaa kohti Turangia ja Tongagiron kansallispuistoa alkoi taivaalle kasaantua tummia pilviä. Sääennusteen mukaan alueelle oli luvattu ukkoskuuroja ja lähipäiviksi vesisadetta. Turangiin saapuessamme sää oli vielä kohtuullinen ja näkyväisyys hyvä. Pienen pysähdyksen ja auton tankkauksen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Tongariron tulivuorta. Tongariro on vanha, mutta edelleen aktiivinen tulivuori. Taivaalle oli kuitenkin kasaantunut tummia pilviä, emmekä nähneet vuoren huippua ja se oli pieni pettymys.

Seuraavana vuorijonossa oli Ngauruhoen tulivuori (2 287 m). Ngauruhoe on melko nuori ja se on syntynyt viimeisen 2 500 vuoden aikana. Ngauruhoe on muodoltaan varsin symmetrinen ja muistuttaa varmasti eniten ”oikeaa” tulivuorta.

Ngauruhoen tulivuori oli ”Taru sormusten herrasta” elokuvan Mordor`s Mt Doom. Smeagolia, sormusta, eikä vuoren huippua näkynyt. Vuoren huippu oli pilvien peitossa, Smeagol ties missä.

Ngauruhoe vuoren vieressä on alueen korkein ja aktiivisin tulivuori Mt Ruapehu

(2 797 m). Ruapehu on viimeksi purkautunut vuonna 1995 ja 1996. Ruapehulla on muutama laskettelukeskus ja me ajoimme autolla Whakapapan keskukseen. Lunta ei keskuksen rinteillä vielä ollut, mutta lumen raaka-ainetta tuli taivaalta lupaavasti. Satoi, tuuli ja oli kylmää. Hiihtokeskuksen hissit olivat kiinni huonon sään vuoksi ja meiltä jäi näkemättä vuoren luminen huippu.

Meidän oli tyydyttävä näkemäämme ja jatkettava matkaamme.

Illalla saavuimme Whanganui joen varrella sijaitsevaan Wanganuin kaupunkiin. Saimme siistin ja edullisen huoneen Braemar House hostellista. Hostellissa oli erittäin siisti keittiö ja paikka oli todella rauhallinen. Vesisade lamaannutti meidät ja pikaisen autolla suoritetun kaupunkikierroksen jälkeen nautimme herkullisen pasta illallisen majapaikan keittiössä.

Aamulla oli jatkettava matkaa, mutta ennen sitä kävimme tutustumassa kaupungin keskustaan. Wanganuin keskusta oli hieno ja vanhojen rakennusten räystäillä roikkui värikkäitä kukka-asetelmia. Wanganuissa on monia hienoja puistoja ja puutarhoja, jotka varmaan nauttivat enemmän vesisateesta, kuin me.

Matkamme jatkui sateisessa säässä kohti Uuden Seelannin pääkaupunkia, 20 5000 asukkaan Wellingtonia. Wellington on eteläisin paikka missä matkallamme tulemme käymään. Wellington sijaitsee leveysasteella 41 astetta ja 17 minuuttia etelään.

Sää Wellingtonissa oli sateinen, kylmä ja tuulinen. Matkamme aikana on ollut havaittavissa ilmassa syksyn merkkejä. Useassa paikassa puiden lehdet ovat saaneet ruskan värin ja osa puista on jo lehtensä pudottanut.

Kaupungin nähtävyydet olivat osittain alhaalla roikkuvien pilvien kätköissä. Pienen kävelyretken päätteeksi kävimme tutustumassa Te Papa museoon. Museo on valtavan kokoinen ja nähtävää todella paljon. Museon näyttelyt olivat sekoitus uusi seelantilaista kulttuuria, historiaa ja luontoa.

Illan päätteeksi söimme kiinalaista ruokakulttuuria edustavan illallisen itsepalveluravintolassa ja ikään kuin korkiksi nautimme litran saksalaista kulttuuria Stainlager oluen muodossa paikallisessa sport baarissa.

Seuraavana aamuna sää oli edelleen surkea. Vettä satoi ja kaupungin nähtävyydet eivät jaksaneet kiinnostaa. Oli lähdettävä takaisin kohti pohjoista ja suuntasimme automme keulan kohti itärannikolla sijaitsevaa Napierin kaupunkia.

Vesisade seurasi mukanamme ja päivä meni autoillessa.

Saavuttuamme Napieriin oli jo iltapäivä ja vesisade tuntui vain kiihtyvän. Matkaoppaan mukaan Napier nauttii suurimman osan vuodesta aurinkoisesta säästä. Hostellin vastaanotossa keskustelimme säästä ja saimme kuulla, että Napierissa ei ole satanut pitkään aikaan, ja paikalliset ovat erittäin iloisia runsaasta luontoa piristävästä sateesta. Meidän oli helppo yhtyä paikallisten maanviljelijöiden iloon. Teimme pikaisen ostosmatkan supermarkettiin ja ajoimme kaupungin keskustan läpi autolla.

Napierin kaupunki tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 1931. Kaupunki on kuitenkin rakennettu uudelleen ja se on kuuluisa erikoisesta arkkitehtuurista.

Sade jatkui seuraavana aamuna, muutosta säässä oli kuitenkin tapahtunut. Oli alkanut tuulla kovaa.

Kävimme aamulla katsomassa maisemia Napierin keskustan lähellä olevalla näköalapaikalla ja jatkoimme matkaamme kohti Hamiltonia.

Matkalla pysähdyimme Esk Valley viinitilalla ja kävimme tutustumassa sen myymälän tuotteisiin. Viinitilan tuotantoon emme voineet tutustua, koska oli sadonkorjuun aika ja tuotantolaitos oli kovasti kiireinen. Uudessa Seelannissa viinien hinnoittelu on melko outoa. Paikalliset viinit maksavat normaalisti noin 18 dollarista ylöspäin ja australialaisia viinejä saa kaupasta tarjouksesta 5 dollarilla pullo. Olemme luonnollisestikin olleet enemmän kiinnostuneita australialaisesta viinintuotannosta. Mistä lie johtuu, paremmasta ilmastosta, ehkä.

Ostimme matkamuistoksi viinitilan leimalla varustetun viinilasin.

Matkan jatkuessa sää vihdoin parani ja sade lakkasi. Mietimme jo matkalla, että pitäisikö uudelleen käydä katsomassa tulivuoria. Aikataulumme ei kuitenkaan antanut myöden ja meidän oli jatkettava matkaa.

Matkalla Napierista Hamiltoniin pysähdyimme uudelleen Taupossa. Taupossa kävimme tutustumassa alueeseen nimeltä ”Craters of the moon”. Alue on muodostunut 1950 luvulla ja sen syntymiseen on vaikuttanut alueella aloittanut geothermal voimalaitos.

Alueella oli useita kuumia lähteitä ja kuplivia mutakuoppia.

Alue toi elävästi mieleeni sellutehtaan, jossa lauhdekanavista nousevat höyryt hämärtävät näkyvyyden ja rikkivetykaasujen jäljittelemätön tuoksu saa huonollakin hajuaistilla varustetun henkilön heräämään hajujen kiehtovaan maailmaan. Kokemusta on nyt molemmista.

Kävimme myös tutustumassa geothermal voimalaitokseen (geothermal nimitys tulee kreikan kielen sanoista ”geo”= maa ja ”thermal”=lämpö). Voimalaitoksen teho on 190 MW. Geothermal energialla tuotetaan noin 7 % Uuden Seelannin sähköstä (v2000). Alueen kuumien lähteiden tuottamasta höyrystä poistetaan vesi ja höyry johdetaan putkia pitkin voimalaitokseen ja siellä turbiiniin. Informaatiokeskuksen videon perusteella emme päässeet kovin syvälle voimalaitoksen saloihin, mutta videossa yhden painemittarin lukema näytti noin 15 barin painetta ja se saattaisi olla maasta nousevan höyryn paine. Mielenkiintoista.

Kartan ja matkaoppaan avulla löysimme paikan nimeltä Cambridge, joka oli noin kolmekymmentä kilometriä ennen Hamiltonia. Päätimme mennä seuraavaksi yöksi sinne. Opaskirjan mukaan Cambridge on pieni kylä, jossa on englantilainen ilmapiiri. Cambridgessa varmaankin oli englantilainen ilmapiiri, mutta siellä oli myös meneillään Waka Ama outrigger kanoottien maailmanmestaruuskilpailut. Alueella oli 5 000 urheilijaa ja huoltajaa 24:stä eri maasta. Cambridgessa ei ollut sijaa majatalossa ja matkamme jatkui kohti Hamiltonia. Hamiltonissa kohtasimme saman ongelman majoituksen suhteen. Olimme kuitenkin väsyneitä, emmekä halunneet jatkaa matkaa kohti Aucklandia. Leirintäalueet ja motellit olivat täynnä. Erään motellin vastaanotosta kuitenkin soitettiin toiseen motelliin ja saimme yöpaikan 115 dollarin hintaan. Kirjautuessamme sisään motelliin viimeinenkin jäljellä oleva huone varattiin. Huone oli hieno ja siinä oli erillinen suihkuhuone, wc ja keittiö. Matkamme paras majoitus.

Hamilton on Uuden Seelannin suurin kaupunki sisämaassa. Kaupunki on rakennettu Waikato joen rannalle.

Hyvin nukutun yön ja lyhyen kaupunkiin tutustumisen jälkeen jatkoimme kohti Aucklandia.

Auckland on 1,2 miljoonan asukkaan moderni ja kansainvälinen kaupunki. Aucklandista tuli Uuden Seelannin pääkaupunki vuonna 1840, mutta jo 25 vuoden kuluttua pääkaupungiksi muutettiin Wellington. Auckland on Uuden Seelannin teollisuuden ja kaupan keskus. Aucklannissa riittäisi nähtävää useaksi päiväksi. Satama superjahteineen ja keskusta korkeine rakennuksineen on hieno paikka. Auckland on siisti kaupunki.

Me kulutimme lauantaipäivän satamaa kierrellen. Kävimme tutustumassa kalamarkettiin, jossa oli kaupan monennäköisiä otuksia. Useat kalat näyttivät siltä, että en välttämättä tietäisi mitä tehdä, jos ne siiman päästä löytyisivät. Todennäköisesti heittäisin siimat ja koukut mereen.

Kaupungin keskustan tuntumassa olevassa Viaduct Basinissa pitää pääpaikkaansa Sail NZL purjehdusmatkoja järjestävä yritys. Heillä on käytössä kaksi America´s Cupissa käytettyä venettä NZL40 ja NZL41. Veneet tekevät kolmen tunnin matkoja, jossa veneet kisaavat match racing tyylisesti toisiaan vastaan. Kolmen tunnin purjehdus olisi maksanut 199 dollaria/henkilö, ja me päätimme jättää kokemuksen väliin. Mieli olisi tehnyt, mutta pidimme hintaa melko korkeana.

Kävimme katsomassa maisemia Sky Tower näkötornissa. Sky Tower on 328 metriä korkea ja eteläisen pallonpuoliskon korkein rakennus. Tornista on mahtavat näkymät ja onneksemme sää oli puolipilvinen ja sateeton.

Sky Towerista voi myös hypätä alas. Hyppääjät hyppäävät näköalatasanteelta (192 m) ja laskeutuvat vaijerien varassa katutasolle. Hypyn hinta reilut 200 dollaria. Onneksi ostimme meno-paluu lipun hissillä ja pääsimme turvallisesti alas katutasolle. Olisiko niin, että hyppy tornista on yksi niistä tapahtumista, jossa pätemisentarve voittaa itsesuojeluvaiston. Huima kokemus varmaankin.

Aucklandissa on todella paljon erilaisia matkailijoille suunnattuja aktiviteettejä. Purjehdusta, laskuvarjohyppyä, risteilyä, kiipeilyä yms. jokaiselle löytyy varmasti tekemistä. Muutaman tuhat dollaria saisi kulutettua ilman ongelmia.

Me päätimme suunnata keulan kohti Whangareita ja omaa venettä. Matkalla kävimme katsomassa, kuinka lasketteluasiat on järjestetty Uudessa Seelannissa. Lähellä Orewan kaupunkia oli rinteeseen rakennettu halli, jonka sisällä oli laskettelurinne. Laskettelua voi harrastaa ympäri vuoden ja aina on keli kohdallaan!

Rakennus on esitteen mukaan maailman toiseksi suurin pakastamo. Mikä lie sitten suurin?

Päivä Aucklannissa oli sään osalta hyvä. Uuden Seelannin itäpuolella ollut matalapaine oli aiheuttanut sateet, joista olimme matkallamme saaneet nauttia. Whangareissa sää oli ollut aurinkoinen koko viikon. Nyt matalapaine oli siirtynyt kauemmaksi itään ja sateet olivat väistyneet Wellingtonista, Napierista ja Taupolta. Pohjoisesta saapui kuitenkin sykloni, joka ohitti Uuden Seelannin länsipuolelta. Se toi sateet Whangareihin. Lauantai iltana alkanut sade jatkui taukoamatta maanantaihin asti. Olimme kyllästyneitä sateeseen.

Matkamittariimme oli kertynyt yli 2 000 kilometriä. Uusi Seelanti on suuri maa ja viikko on aivan liian lyhyt aika sen kiertämiseen. Sateinen sää sotki pahasti matkaamme ja osa matkallemme osuneista nähtävyyksistä jäi näkemättä.

Hienoja maisemia ja ihmeellisiä asioita kuitenkin näimme ja tiedämme paljon enemmän Uudesta Seelannista, kuin ennen matkaamme.

Meillä oli auto käytössämme vielä kaksi päivää ja käytimme ne hyväksemme. Kävimme paikallisessa supermarketissa täydentämässä veneemme varastot ennen matkamme jatkumista kohti Fidziä. Veneeseen lastattiin säilykkeitä, riisiä, pastaa yms.

Viimeisenä päivänä vierailimme Whangarein lähellä sijaitsevassa Kiwi talossa. Talossa asustaa Kiwi lintu ja pääsimme seuraamaan sen puuhastelua pimennetyssä huoneessa lasiseinän takana. Kiwi oli erittäin aktiivinen ja tonki pitkällä nokallaan maata ja vaelteli ympäri huonetta. Hauskan näköinen lintu ja mikä parasta näimme matkallamme elävän Kiwi linnun!