Uusi Seelanti
Maanantaina 13.2.06 koitti päivä, jolloin Necesse palasi oikeaan elementtiinsä. Saimme paikan Riverside Drive Marinan laiturista ja päätimme jäädä tänne. On mukava asua veneessä, johon ei tarvitse kiivetä tikapuita pitkin.
Koimme mukavan yllätyksen, kun veneemme entinen omistaja Jarmo Rosenberg otti meihin yhteyttä sähköpostin välityksellä. Meillä ei ollut tietoa veneemme historiasta ja häneltä saimme selvityksen Necessen vaiheista ennen sen siirtymistä meidän omistukseen. Häneltä saimme myös listan veneeseen tehdyistä korjauksista ja laitehankinnoista. Veneemme oli ollut hyvässä hoidossa ja Necesse on edelleen hienossa kunnossa.
Päästyämme takaisin veteen oli aika testata uutta radiota. Maissa testausta ei voitu suorittaa, koska ssb radion toiminnan kannalta on tärkeää, että antennivirittimellä on kunnon maadoitus. Meillä maadoituselementtinä toimii veneemme valurautainen köli. Kölin ei onneksi kuitenkaan tarvitse olla pohjassa, maadoituksen varmistamiseksi!
Marina ei kuitenkaan ole paras mahdollinen testauspaikka radiolle. Muiden veneiden mastot aiheuttavat häiriötä radioaaltojen kulkuun. Näin meille ainakin kerrottiin. Meillä on vielä hiukan opeteltavaa näissä ”kuso” jutuissa.
Mukavaa rätinää ja suhinaa on jo radiosta kuulunut ja se luo oman tunnelmansa. On sillä tosin saatu jo muutama sähköpostikin lähetettyä ja vastaanotettua.
Olimme jo sitä mieltä, että veneemme korjaukset on suurimmalta osalta tehty. Päätimme kuitenkin irrottaa lattialevyt ja puhdistaa lattian niiden alapuolelta. Puhdistuksen yhteydessä ihmettelimme pientä vesimäärää, joka oli ilmestynyt pilssiin. Vesi oli peräisin wc:n suihkun jalkapumpusta ja se oli seuraava huoltokohde. Asentaessani pumppua takaisin ihmettelin septitankin (tankki johon wc pytty tyhjennetään) alapinnalla olevaa kosteutta. Päätimme irrottaa tankin ja tutkia mistä kosteus oli peräisin. Ennen tankin irrotusta tankki ja letkut huuhdeltiin huolellisesti. Tankin irrotuksen jälkeen totesimme, että tankin pohjaan oli syöpynyt pieni reikä. Onneksi marinan alueelta löytyi metalliyritys, joka pystyi tankin korjaamaan. Ennen tankin korjausta se oli kuitenkin pestävä huolellisesti sisältä ja siihen hommaan ei löytynyt yhtään vapaaehtoista. Sain kuitenkin lainata marinan painepesuria, josta oli suuri apu puhdistuksessa. Onneksi vuoto löytyi täällä ollessamme. Olisi ollut todella surkea juttu, jos vuoto olisi ilmaantunut matkalla Fizille, keskellä merta.
Voin teille kokemuksesta kertoa, että aikaisemmin öljynvaihto oli numero 1 ikävien töiden listalla. Öljynvaihto on kuitenkin saanut vakavan haastajan septitankki hommista.
Täytyy varmaankin tarkastaa ruokavalio, kun haponkestävä tankki syöpyy puhki.
Uudessa radiossamme on DSC (Digital Selective Call) ominaisuus. Radiolla voidaan lähettää hätäviesti yhdellä napin painalluksella. Viestiin voi tarvittaessa eritellä hädän laadun (tulipalo, karille ajo, merirosvous yms.). Radion voi myös yhdistää gps* (global position system) vastaanottimeen, jolloin hätäviestiin liitetään myös veneen sijainti. Veneemme vanha Garmin 75 gps ei enää suoriutunut niin vaativasta tehtävästä. Aikani asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että veneeseemme hankitaan uusi gps. Ostimme Furunon gps vastaanottimen ja edessä oli sen asennus.
Toivottavasti nyt on kaikki hankinnat tehty tai muuten on edessä ns. konkurssi. Sponsorisopimuksia otetaan vastaan etusivulla olevaan sähköpostiosoitteeseen!
* Maata
kiertäviin satelliitteihin perustuva paikannusjärjestelmä.
Marikalla oli puutetta tekemisestä ja hän päätti maalata wc:n katon. Katto puhdistettiin ja maalattiin valkoisella maalilla. Katosta tuli puhtaan valkoinen ja se toi valoa pieneen tilaan.
Maalauksen vaikein vaihe oli kuulemma taistelu minun kanssa siitä, riittääkö yksi kerros, vai maalataanko katto kahteen kertaan.
Veneeseemme hankitun langattoman internetyhteyden avulla pystyimme seuraamaan suomalaisten urheilijoiden menestystä Torinon olympialaisissa. Yleisradion sivuilta kuulimme kisaselostuksia suorana lähetyksenä. Yksi jännityksen kohde oli Suomen jääkiekkojoukkueen hienot pelit.
Lauantaina 26.2. oli tilaisuus etsiä jännitystä myös purjehduksen parista. Pestauduimme ruotsalaisen Pelle Peterssonin miehistöksi hänen Beneteau First 40.7 veneeseen. Pelle on muuttanut vaimonsa Sharonin kanssa Ruotsista Uuteen Seelantiin kaksi vuotta sitten. Pelle toimii Doyle Sailsin edustajana Whangareissa.
Miehistöön liittyi myös Kenneth ruotsalaisesta Blue Moon veneestä.
Matkalla Pellen veneelle keskustelimme mahdollisesta jääkiekon loppuottelusta Suomen ja Ruotsin välillä. Mainitsin myös sen, että suomalaisten mielestä ruotsalaisilla on Hannu Hanhen kaltainen onni mukana peleissä.
Pellen, Kennethin ja meidän lisäksi miehistöön liittyi myös David ja Ursula Walter, sekä Sean Durcan.
Kilpailun lähtö oli Whangarein satamassa ja maali 23 mailin päässä sijaitsevan Tutukakan sataman suulla. Kilpailun viisi ensimmäistä tuntia purjehdittiin erittäin heikossa tuulessa. Välillä tuuli tyyntyi kokonaan ja vuorovesivirta kuljetti meitä takaisin kohti lähtölinjaa. Lopulta tuuli kuitenkin ilmestyi ja purjehdimme ensin genaakkerilla, jonka tilalle vaihdoimme kuitenkin spinaakkerin. Spinaakkerin kanssa vauhtimme kohosi välillä kahteentoista solmuun ja meno oli vauhdikasta. Useita veneitä oli lähellä toisiaan, kun tuuli hetkeksi tyyntyi ja vaihtoi sen jälkeen suuntansa täysin vastaiseksi. Vastaisella tuulella Pellen vene pääsi oikeuksiinsa ja jätimme muut kilpailijat kauas taaksemme. Kilpailu meni lopulta kuitenkin sekuntipeliksi. Kilpailun järjestäjät olivat asettaneet kilpailun aikarajaksi 8 tuntia. Meillä oli noin 3 mailia matkaa maaliin ja aikaa puoli tuntia enne kilpailuajan päättymistä. Vauhtimme oli noin 5 solmua ja laskelmat näyttivät, että emme ehdi ajoissa maaliin. Tuuli kuitenkin voimistui ja vauhtimme kohosi yli kuuden solmun. Ylittäessämme maalilinjan olimme käyttäneet aikaa 7 tuntia 59 minuuttia ja 6 sekuntia. Aikaa jäi ruhtinaalliset 54 sekuntia. Olimme ainoa vene, joka ylitti maalilinjan alle kahdeksan tunnin. Voitimme luonnollisesti kaikki mahdolliset palkinnot. Palkintojenjaon yhteydessä en voinut olla uudelleen mainitsematta ruotsalaisten Hannu Hanhen kaltaista onnea. Kilpailun aikana saimme tietää, että Suomi ja Ruotsi pelaavat jääkiekon loppuottelussa. Toivottavasti ruotsalaisten onni kääntyy ja Suomi korjaa kirkkaimmat mitalit.
Hieno ja jännittävä päivä purjehduksen parissa.
Sunnuntaina kävin auttamassa ruotsalaista Peteriä hänen veneprojektissaan. Peter poisti teräksisen S/Y Lovina veneensä tiikkikannen. Kansi oli jo aiemmin hiekkapuhallettu ja maalattu sinkkiepoksilla. Sen jälkeen kansi oli tasoitettu tasoitteella ja nyt oli vuorossa epoksi primerin maalaus. Veneen kansi oli pahasti ruostunut tiikkikannen alla ja nyt Peter oli päättänyt poistaa tiikin ja ainoastaan maalata kannen. Peter ja Ulla eivät saa venettään valmiiksi ennen toukokuuta ja he ovat päättäneet jäädä Uuteen Seelantiin vielä toiseksi pyörremyrskykaudeksi.
Niin siinä sitten kävi – jääkiekkopelissä – perhana.
Maanantaina 27.2. oli vuorossa paikallisen viranomaisen suorittama kuulustelu ja kirjallinen koe ssb radion käyttölupaa varten. Läpäisimme molemmat kokeen hyvillä pisteillä!
Lähetimme todistuksen kokeen läpäisystä, passikopion, passikuvat ja lupahakemuksen Aucklandiin ja paluupostissa meille pitäisi tulla kuvalla varustetut lupakirjat.
Veneemme alkaa olla kunnossa ja nyt on aika tehdä jotain muuta.