25.10 – 21.11.2005 Tongalta Uuteen Seelantiin
Mikä on sääikkuna? Englannin kielellä puhuivat: ”Good weather window”. No kuitenkin, kaikki muut lähtivät ja me halusimme myös lähteä. Sää näytti hyvältä, ikkunasta katsottuna.
Uudessa Seelannissa on vielä kevät ja lännestä saapuvat matalapaineet saattavat aiheuttaa kovia lounaasta puhaltavia tuulia . Tongalta Uuteen Seelantiin purjehdittaessa lounaiset tuulet ovat vastaisia ja meri voi olla todella kuoppainen. Säätiedotusten mukaan: ”sea becomes very rough” (sanakirjan mukaan rough = epätasainen, rosoinen, mäkinen, karhea, karkea, hiomaton, myrskyinen, raju, sivistymätön, pörröinen). Kuka haluaa olla pörröisellä merellä? Ei kukaan.
Meille tuli äkkilähtö, koska uusi seelantilaisen säägurun Bob McDavittin mukaan nyt oli aika lähteä. Seuraava hetki olisi vasta muutaman viikon päästä. Ongelma on se, että purjehditaan kohti etelää ja matkataan leveysasteelta 21 astetta S, leveysasteelle 35 astetta, 18 minuuttia S. Matka on yli 1800 km, Hangosta Utsjoelle. Matka kestää yli viikon ja on vaikea ennustaa säätä niin pitkälle ajalle. Nyt Uuden Seelannin päällä oli korkeapaine, joka pysytteli paikoillaan. Matalapaineita ei olisi tiedossa seuraavan kymmenen päivän aikana.
Seuraavana aamuna hankimme dieselit, vedet ja täydensimme ruokavarastot. Lähetimme myös ennakkoilmoituksen Uuden Seelannin tullille saapumisestamme muutaman viikon sisällä. Ruokien kanssa olimme tarkkoja, koska Uudessa Seelannissa on tiukat määräykset, mitä maahan saa viedä. Hedelmät, vihannekset, siemenet, liha, kala, hunaja, kananmunat ja monet muut tuotteet ovat kiellettyjen listalla.
Vierailu Tongan pääkaupungissa Nuku`Alofassa jäi valitettavasti hyvin lyhyeksi. Kaupunki vaikutti kuitenkin mielenkiintoiselta ja siellä olisi varmasti viihtynyt pidempään.
Saimme kaiken valmiiksi ja nostimme ankkurin iltapäivällä kello 16.00 (26.10). Tuuli oli tyyni ja ajoimme koneella Tongatapun saaren riuttojen ulkopuolelle. Illalla yhdeksän jälkeen tuuli ilmestyi ja henkäili kevyesti idästä. Purjehdus oli mukavaa ja vauhti kohtuullinen. Olimme puhdistaneet veneen pohjan Haapailla ja Necesse tuntui kulkevan mukavasti, jopa kevyessä tuulessa. Tuuli yltyi yön aikana ja seuraavana päivänä meno oli todella kuoppaista. Onneksi tuuli idästä ja se oli meille sivumyötäinen. Purjehdimme toinen reivi isossa purjeessa ja genua vain hiukan auki. Vauhtimme oli yli seitsemän solmua. Jens ei pysynyt mukana vauhdissamme ja Carita jäi kauas taaksemme.
Aallot murtuivat jatkuvasti avotilaan ja kerran iso aalto löysi tiensä spray hoodin alta suoraan navigointipöydälle. Onneksi säästyimme vahingoilta. Aallon jälkeen luukut pidettiin tiukasti kiinni. Eläminen veneessä oli todella epämiellyttävää. Selällään sohvalla oli ainoa hyvä asento veneen sisällä ja ulkona kastui varmasti. Etäisyys Jensiin kasvoi niin suureksi, että VHF puhelin ei enää kuulunut. Päätimme jatkaa matkaa omaa vauhtiamme.
Tuuli rauhoittui aikanaan ja vauhtimme katosi tuulen myötä. Käytimme konetta vauhdin säilyttämiseksi, meillä ei ollut mitään mielenkiintoa pitkittää matkamme kestoa. Yhden päivän purjehdimme kauniissa säässä genaakkerin kanssa. Purjehdus oli mukavaa ja vauhti todella hyvä. Illalla tuuli tyyntyi ja taivaalle nousi tummia pilviä. Ajoimme koneella purjeet ylhäällä useita tunteja. Matkaa Opuaan oli jäljellä noin 200 mailia, kun sanoin Marikalle, että matkamme meni hienosti. Olisi pitänyt jättää sanomatta.
Tuuli kääntyi suoraan vastaiseksi. Yritimme aikamme luovia, mutta tuuli yltyi ja aallokko kasvoi. Seitsemän tunnin luovimisen jälkeen totesimme Uuden Seelannin olevan 20 mailia lähempänä. Tuuli yltyi ja purjehdus oli märkää, kuoppaista, epämiellyttävää, kylmää ja tuloksetonta. Meri oli pörröinen.
Veneemme keulassa oleva vuoto kannusti matkaamme. Sanonta:” Ei tippa tapa” pitää varmasti paikkansa, mutta hermoille se ei tee hyvää. Sentin pätkissä, hermot.
Matkamme alussa meriveden lämpötila oli 29 astetta. Veden lämpötila oli pudonnut kymmenen astetta ja yöllä ulkolämpötila oli vain 16 astetta. Oli aika kaivaa nallepuku kaapista. Yöllä ulkovahdissa oli kylmä, joten autopilotti hoiti ohjauksen ja me vain ajoittain vilkuilimme ulos horisonttiin. Ajoittain jopa jätimme vilkuilematta. Yhden vahtivuoron aikana Marikalla oli munakello kainalossa herättämässä tarkastukseen. Eväkään ei värähtänyt kellon pirahdettua. Minua nauratti, käänsin kylkeä.
Kaksi viimeistä vuorokautta koneemme oli jatkuvasti päällä. Suoraan vastaiseen emme voineet koneella ajaa, koska nopeus putosi alle kahden solmu. Luovimme purjeet vedossa koneen avustuksella. Viimeisenä yönä, kaukana merellä, tuuli toi maan tuoksun mukanaan. Kukkivien puiden tuoksu oli miellyttävä yllätys (Mimosa?).
3.11. torstai aamuna oli todettava, että maata on jälleen näkyvissä. Tuuli oli edelleen vastainen, mutta heikko. Ajoimme koneella koko loppumatkan ja olimme iloisia siitä, että olimme suoriutuneet purjehduksesta melko nopeasti ja välttäneet todella huonot säät.
Kello 17.00 (3.11.) kiinnityimme Opua Marinan tulli laituriin. Olimme ilmoittaneet tulliin tuntia aikaisemmin saapumisemme, joten he osasivat odottaa meitä. Odotimme tullin laiturissa muutaman minuutin ja saimme vieraaksemme tullin, sekä terveystarkastajat. Olimme jo valmiiksi täyttäneet viisi kaavaketta ja tarkastus sujui todella nopeasti ja joustavasti. Meillä ei ollut veneessä mitään kiellettyä ja ainoa saalis heillä oli roskapussimme.
Kaikesta saattoi aistia, että olimme jälleen sivistyksen parissa.
Olimme saapuneet Uuteen Seelantiin. Olemme nyt matkamme puolessa välissä. Helppo juttu, enää ei tarvitse purjehtia kuin takaisin Suomeen. Matkaa jäljellä vaivaiset 15 000 mailia.
Opua marinan laitureissa oli useita tuttuja veneitä. Kaikki olivat iloisia siitä, että matka Uuteen Seelantiin oli takana päin. Monelle Uusi Seelanti oli matkan päätepysäkki ja purjehdus oli tällä erää ohi.
Opua marina on rakennettu vuonna 2000 ja palvelut marinassa ovat todella hyvät. Asiat hoituivat joustavasti. Arvatkaa, miltä tuntuu olla lämpöisessä suihkussa kolmen kuukauden tauon jälkeen? Voitte kokeilla kotona, käyttämällä muutaman litran kylmää vettä päivässä peseytymiseen. Nyt on hyvä aika kokeiluun ja sitten Jouluaattona ”räjäyttää pankki” ja ottaa lämmin suihku.
Käytimme ensimmäisen viikon Opuassa veneen huoltoon. Koneelle tehtiin täydellinen huolto ja konetila pestiin. Kaikki säilytystilat pestiin ja kuivattiin. Purjeet huuhdottiin makealla vedellä ja kuivattiin. Oli hienoa olla satamassa ja käyttää makeaa vettä veneen puhdistukseen. Vesiletkun avulla löysimme keulassa olevan vuodon! Keulan ankkuriboksissa olevasta pienestä reiästä vesi pääsi veneen sisään. Reikä tukittiin silikonilla. Toivottavasti viimeinen kerta, kun vettä tuli keulasta sisään.
Nyt on pakko kehua autopilottiamme ”Arskaa” (Simrad 30TP) kaikesta siitä veivaamisesta, minkä se on suorittanut matkallamme tänne. Käytännössä autopilotti on ohjannut koko matkan Suomesta Uuteen Seelantiin. Uskomaton suoritus (huom. meillä ei ole sponsori sopimusta).
Uuden Seelannin luonto ja ilmasto on aivan erilainen, kuin Tyynen meren saarilla. Uudessa Seelannissa on nyt kevät ja kukkasia on paljon. Kasvit ovat kovin erilaisia, kuin mihin olemme tottuneet. Oletteko koskaan nähnyt 5 metriä korkeaa saniaista?
Ilman lämpötila on huomattavasti alhaisempi kuin Tongalla. Iltaisin on pukeuduttava pitkiin housuihin ja villapaitaan. Yöllä lämpötila on laskenut jopa kymmeneen asteeseen. Onneksi meillä on makuupussit mukana. Viileä ilma sopii meille suomalaisille paremmin, kuin tropiikin kuumuus. Olo on huomattavasti energisempi kuin kuumissa maissa. Nukkuminen on miellyttävää ja uni sikeää.
Emme ilmeisesti olleet vielä saaneet tarpeeksi purjehduksesta. Pestauduimme paikalliseen 48 jalkaiseen veneeseen miehistöksi keskiviikko kisaan. Veneessä oli 12 hengen miehistö ja he olisivat ehkä pärjänneet ilman meidän apuammekin, mutta ei sitä koskaan tiedä. No, kisa meni hiukan huonosti ja saimme hajotettua yhden keulapurjeen. Meno oli kuitenkin vauhdikasta ja kerran kisan aikana vene karkasi käsistä spinnulla ajettaessa (broaching).
Opua Yacht Clubi on erittäin aktiivinen ja heillä on kisoja useasti viikossa. Veneitä kilpaili useassa luokassa ja keskiviikon kisaan osallistui yli kaksikymmentä venettä. Hieno kokemus kisata isolla veneellä.
Opua on pieni kylä ja kylässä vain pieni kauppa ja yksi ravintola. Isommat ostokset on tehtävä Paihian kylässä, joka on noin kuuden kilometrin päässä. Usein veneilijät ottivat yhdessä ison taksin ja jakoivat näin kustannuksia. Opuasta Paihiaan pääsi kävellen merenrantaa johtavaa polkua pitkin. Kerran kävelimme matkan, mutta kauppakassin kanssa matka takaisin oli melko raskas. Onneksi saimme kyydin takaisin veneelle norjalaisen Pomonad veneen Vegaardilta ja Lisbethiltä.
Jens saapui Opuaan kaksi vuorokautta meidän jälkeemme. Jens oli käyttänyt matkaan 10 vuorokautta. Vastaiset tuulet olivat hidastaneet myös hänen matkaansa.
Opuaan saapui myös suomalainen Mindora. Matti Vahalan miehistönä oli jo Tongalla tapaamamme Seppo ja lisäksi miehistöön oli myöhemmin liittynyt Timo Äänekoskelta. Oli mukava tavata muita suomalaisia.
13.11. sunnuntaina oli aika jatkaa matkaa kohti lopullista päämäärää Uudessa Seelannissa. Irrotimme köydet klo 6.00 aamulla ja suuntasimme keulan kohti Whangarein satamaa. Mindora miehistöineen lähti matkaan noin tunnin jäljessämme. Alkumatkan purjehdimme mukavassa sivumyötäisessä tuulessa genaakkerin kanssa. Päästyämme ulos Bay of Isladin suojaisilta vesiltä tuuli oli liian myötäinen ja genaakkeria oli vaikea pitää vedossa. Laitoimme genuan puomilla ulos. Tuuli yltyi ja meno oli vauhdikasta. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti yöpyä matkalla Tutukakan marinassa. Vene kulki mukavasti ja ehtisimme hyvin Whangarein lahden alkupäässä olevaan ankkuripaikkaan valoisan aikana. Ohitimme Tutukakan kevyessä myötäisessä tuulessa.
Tuuli tyyntyi hetkeksi ja käynnistimme koneen. Koneella ajoa ei kestänyt kauan. Tuuli kääntyi vastaiseksi ja yltyi. Pian olimme reivaus hommissa. Isoon purjeeseen laitoimme toisen reivin ja genua oli rullattiin pieneksi. Tuuli yltyi ja meno oli jälleen kuoppaista, märkää, kylmää ja epämiellyttävää. Opuassa vene ja purjeet oli pesty makealla vedellä ja se oli hyvää harjoitusta, koska Whangareissa olisi tiedossa sama urakka. Tuuli puhalsi todella kovaa ja eteneminen oli työlästä. Viimeiset mailit ajoimme koneella isopurje ylhäällä, reivattuna. Saavuimme ankkuripaikalle kello yhdeksän illalla. Päivän purjehdus oli ollut todella raskas ja olimme väsyneitä. Seuraavana päivänä kuulimme, että norjalainen 3t vene oli mitannut jopa 45 solmun tuulen nopeuksia. En epäile yhtään. Olis pitänyt pysähtyä Tutukassa …jne.
Seuraavana aamuna Mindora jatkoi matkaansa kohti Whangarein satamaa. Me päätimme odottaa nousuvettä. Whangarein satamaan ajetaan kapeaa jokea pitkin ja laskuveden aikana joessa saattaa olla jopa 3 solmun vastavirta. Me lähdimme kohti Whangareita noin klo 12. Virta oli myötäinen, mutta kova vastainen tuuli jarrutti menoamme. Muutaman solmun nopeudella etenimme kohti satamaa. Muutama maili ennen satamaa pysähdyimme odottamaan veden nousemista. Loppumatka on todella matalaa ja satamaan kannattaa mennä vain korkean veden aikaan. Iltapäivällä klo 17.45 olimme vihdoin perillä ja kiinnitimme Necessen Mindoran kylkeen Whangarein Town Basin Marinan laituriin. Helsinkiin matkaa linnuntietä 8920 mailia (16520 km).
Aika pitkälle sitä on elämässä päässyt. Jos ei muuten, niin maantieteellisesti ainakin.
Whangarei on huomattavasti suurempi paikka, kuin Opua. Town Basin Marina on aivan kaupungin keskustassa ja kaikki palvelut muutaman sadan metrin etäisyydellä veneestä. Iso, hyvä supermarket 150 metriä veneestä. Reva`s ravintola 30 metriä veneen perästä oikealle yms.
Jens oli saapunut Whangareihin muutamaa päivä meitä ennen. Hän oli ehtinyt hankkia itselleen työpaikan veneen rakennusprojektista. Aktiivista toimintaa.
Meillä ensimmäiset päivät kuluivat kaupunkiin tutustuen. Kävimme varaamassa veneelle telakka paikan Riverside Drive Marinasta tammikuuksi. Ostimme huutokaupasta käytetyn hyväkuntoisen maastopyörän 95 dollarilla (57 Eur). Kiertelimme veneliikkeet ja kyselimme sopivaa myrkkymaalia veneen pohjaan. Kaikenlaista touhua ja puuhaa, oikeastaan mitään ei saatu aikaiseksi.
Suomalainen alumiininen kaasupullo oli muuttunut matkan aikana vaaralliseksi ja meillä on ongelmia saada se täytettyä. Uudessa Seelannissa on vaatimus, että pullolle on tehty painekoe hyväksytyssä liikkeessä ja pullo on tarkastajan toimesta leimattu. Pullomme kävi täyttöasemalla, mutta saapui marinan toimistoon yhtä tyhjänä, kuin lähtiessä. Saimme sukellusliikkeen osoitteen, jossa tarkastus voidaan suorittaa. Liikkeessä meille kerrottiin, että he voivat silmämääräisen tarkastuksen perusteella antaa luvan, jolla pullo voidaan täyttää 1-2 kertaa. No, nyt on käytettävä kaasu aivan loppuun ja vietävä sitten pullo tarkastukseen. Seuraava taistelu suoritetaan todennäköisesti oikean adapterin löytämisen kanssa. Täällä käytetään erilaista paineensäädintä kuin Suomessa. Panamassa kaasupullo tyhjennettiin pusikkoon täyttöaseman aidan vieressä. Sopivaa adapteria ei löytynyt ja täytön aikana kaasua purkautui sihisten ja suhisten täyttöletkun liittimestä. Pullo tuli täyteen ja olimme tyytyväisiä. Sivistyneen maailman ongelmia, kaasuhommat.
On aika pysähtyä hetkeksi ja pitää lomaa purjehduksesta. Marikalle hankittiin lentoliput Suomeen. ”Loma” Suomessa ajoitettiin samaan aikaan veneen telakalla olon kanssa. Eläminen veneessä ei ole välttämättä helppoa, kun vene on kuivilla. Eikä pohjan raaputtamisesta suivaantunut aviomies varmasti helpota elämää, kuivalla maalla.