Purjeveneellä Afrikkaan

Kirjauduimme ulos Jemenistä torstaina 22.2. Ennen ankkurin nostoa kävimme tuhlaamassa viimeiset Jemenin Riyalit paikalliseen markettiin. Ostimme leipää ja juotavaa. Ennen lähtöä pesimme ja paketoimme jollan. Matkaan pääsimme noin kello 11.00.

Purjehdimme myötäisessä tuulessa noin 20 mailin päässä olevan Jabal Aziz saaren suojaan. Ankkuroimme veneemme ja puhdistimme potkurin, johon oli kasvanut pieni leväkerros ja muutama simpukka. Sain rystyset verille vetolaitteeseen kiinnittyneestä merirokosta. Päätimme jatkaa matkaa illan hämärtyessä. Emme halunneet olla pimeän aikaan noin 70 mailin päässä olevasta Bab El Mandeb salmessa.

Bab El Mandeb salmi on Djiboutin ja Jemenin välissä ja se erottaa Intian valtameren Punaisesta merestä. Salmessa on vilkas laivaliikenne ja salmessa tuulet ja merivirrat voivat olla voimakkaita.

Me purjehdimme kohti Bab El Mandebia mukavassa myötäisessä tuulessa. Perjantai aamuna auringon noustessa olimme lähellä salmea. Salmen lähellä tuuli kääntyi etelään ja voimistui. Salmeen mentäessä kovaksi yltynyt tuuli ja vastainen virta nostivat korkean aallokon. Suljimme veneen luukut ja meno oli hetkittäin, kuin vuoristoradassa. Me purjehdimme Perim saaren ja Jemenin mantereen välisestä ”pienestä” salmesta. Laivojen reitti kulkee Perim saaren länsi puolella olevasta isommasta salmesta.

Bab El Mandeb salmen jälkeen tuuli voimistui edelleen ja purjehdus oli kuoppaista. Salmen jälkeen otimme suunnan kohti Eritrean rannikkoa. Ylittäessämme laivojen reittijakojärjestelmää jouduimme väistämään muutamaa isoa rahtilaivaa. Tuuli oli kova koko päivän, mutta onneksi myötäinen. Iltapäivällä purjehdimme pelkällä isolla purjeella, jossa meillä oli kolmas reivi. Tuuli heikkeni vasta aamuyöllä lauantaina. Lauantaina puolelta päivin tuuli tyyntyi kokonaan ja oli otettava kone käyttöön. Meillä oli matkaa jäljellä Eritrean Massawaan noin 130 mailia.

Punaisella merellä olemme kokeilleet kalaonneamme. Meillä on ollut kaksi kalaa kiinni vieheessämme, mutta molemmat kalat ovat päässeet karkuun. Toinen kaloista oli yli metrin mittainen kapea puikko, jonka suu oli täynnä pieniä hampaita. Tarkempaa lajimääritystä emme ole pystyneet tekemää. Oli ehkä onni, että kala pääsi karkuun koukuistamme. Mindoran miehistöllä kävi parempi tuuri. He saivat saaliiksi valtavan Wahoon, josta riitti iso palanen myös meille. Kalan veneeseen nostoa oli helpottanut huomattavasti se, että ilmeisesti hai oli käynyt nappaamassa Wahoon pyrstön pois kalan iskettyä vieheeseen!

Tropiikin polttava aurinko on tehnyt tehtävänsä. Jollan moottorin päällä oleva kankainen suojus oli revennyt ja sen kangas oli haperoa. Puisen ohjauspinnan päällä oleva suojus on jouduttu uusimaan jo muutamia kertoja. Purjeen päällä olevan suojan ja spray hoodin saumoja on jouduttu korjaamaan useita kertoja. Matkalla Marika ompeli uuden suojan moottoriin.

Lauantaina iltapäivällä tuuli heräsi ja pääsimme jatkamaan matkaa purjehtien. Tuuli oli kevyttä ja purjehdus mukavan leppoisaa. Sunnuntaina saavuimme Massawaan.

Kiinnitimme veneemme Massawan sataman laituriin noin kello 13. Otimme veneemme paperit mukaan ja lähdimme passien tarkastukseen. Toimisto oli kuitenkin tyhjä ja meille kerrottiin, että virkailijat ovat paikalla vasta kello 16. Takaisin veneelle odottamaan. Iltapäivällä kävimme toimistolla ja odottelimme reilun tunnin. Ketään ei kuitenkaan ilmaantunut toimistolle, joten me päätimme viedä veneen ankkuripaikalle ja yrittää seuraavana päivänä uudelleen.

Illalla nautimme Mindorassa maittavan Wahoo illallisen. Palan painikkeeksi nautimme muutaman lasin viiniä ja joitakin kansainvälisiä juomasekoituksia. Oli hyvin lähellä, että ei lähtenyt ”jolla plaaniin”.

Maanantai aamuna me suuntasimme uudelleen kohti satamatoimistoa. Massawan satamassa veneiden ankkuripaikka on melko kaukana sataman laitureista, jonka seurauksena jollamatka on pitkä. Meidän pienelle jollalle ja 2 hv perämoottorille matka oli liian pitkä ja märkä. Matin isolla jollalla ja 8 hv moottorilla matka taittui mukavasti.

Eritreassa on käyty sotaa kymmeniä vuosia. Maassa on ollut edelleen levottomuuksia. Maan talous on kärsinyt pitkästä sodasta ja Eritrea on yksi maailman köyhimmistä valtioista. Suuri osa väestöstä on elänyt kansainvälisten ruoka-avustusten varassa.

Satamassa on useita sodan raunioittamia rakennuksia ja sataman toimiston puisissa rakenteissa näkyi runsaasti luotien aiheuttamia reikiä.

Satamassa oli kolme uutta nosturia ja laiturista olleesta laivasta purettiin muutama uusi traktori ja leikkuupuimuri, joten toiveita paremmasta on olemassa.

Me emme hankkineet viisumia Eritreaan. Viisumi olisi maksanut 40 dollaria henkilöltä. Me saimme ”rantapassin” ja meidän olisi lähdettävä maasta 48 tunnin kuluttua. Onneksi ajanlasku alkoi vasta maanantai aamusta.

Massawassa maan köyhyys näkyi katukuvassa. Rakennukset olivat huonossa kunnossa. Kaupungin viemäröinti oli huonossa kunnossa ja ravintoloiden vessoissa vierailu oli epämiellyttävä kokemus.

Massawassa ei ollut dieseliä saatavilla. Satamassa oleva tankkauspiste oli suljettu. Satamassa makasi useita ruosteisia kalastusaluksia, joita ei voitu käyttää dieselin tai varaosien puutteen vuoksi.

Massawassa oli pieni kauppa, josta saimme ostettua hiukan hedelmiä ja kananmunia. Kaupassa oli myös tarjolla eritrealaista valko- ja punaviiniä. Ostimme kokeilumielessä pullon hiukan kalliimpaa punaviiniä ja edullisen pullon valkoviiniä. Jälkeenpäin totesimme, että punaviini muistutti punaviiniä, mutta valkoviini ei tuonut mitään tuntemaamme juomaa mieleen.

Toisena iltana käydessämme kaupungilla meille tarjottiin kahvia ilmeisesti melko perinteiseen tapaan. Kadun varrella oli pieni pöytä, jonka äärellä istui värikkääseen mekkoon pukeutunut paikallinen nainen. Kahvin valmistus alkoi siitä, että kahvipavut paahdettiin metallisella alustalla hehkuvien hiilien päällä. Paahdon jälkeen kahvipavut tuotiin meille haisteltaviksi. Seuraava vaihe oli papujen jauhaminen. Kahvin valmistuksen aikana meille tarjoiltiin lautasellinen pop corneja. Pop corneja heiteltiin myös kadulle kahvi kojun eteen, joka oli ilmeisesti jonkinlainen rituaali. Valmis kahvi tarjoiltiin meille pienistä kupeista ja siihen oli lisätty runsaasti sokeria. Kahvin valmistus kesti kauan ja kysyessämme hintaa, meille kerrottiin, että se oli ilmaista. Melko outo kokemus Massawan pimeällä ja kapealla kadulla. Tunnelmaa lisäsi myös läheisistä baareista kantautunut afrikkalainen musiikki.

Asmara, Eritrean pääkaupunki, olisi varmasti ollut mielenkiintoinen matkakohde, mutta meille 48 tuntia Massawassa riitti tällä kertaa. Maa on köyhä ja tunnelma Massawan kaduilla oli hiukan apean oloinen. Köyhyyttä ei ollut mukava katsella ja itselleni tuli hiukan ahdistava olo kaupungin kaduilla.

Me jatkoimme matkaa kohti pohjoista keskiviikkona 28.2. Ajoimme koneella tyynessä kelissä 26 mailin päässä sijaitsevan Sheikh El Abu saaren suojaan. Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa. Päivän aikana pohjoinen tuuli voimistui. Matkamme eteni hitaasti luovien. Päätimme pysähtyä yöksi Difnein saaren suojaan. Difnein saarella on Eritrean merivoimien tukikohta ja paikalliset sotilaat kävivät tarkastamassa passimme. Meille annettiin lupa olla ankkurissa yksi yö, jonka jälkeen meidän olisi jatkettava matkaa. En tiedä, mitä salattavaa tukikohdassa mahtoi olla. Ränsistyneitä rakennuksia ja tutka, joka ei ollut toiminnassa. Ehkä merivoimat halusivat salata viholliselta sen, että armeija ei ehkä ollut enää parhaassa mahdollisessa iskussa.

Aamulla kova pohjoinen tuuli jatkui. Meidän oli kuitenkin lähdettävä ankkuripaikastamme. Luovimme kovassa tuulessa ja isossa aallokossa kohti pohjoista. Purjehdus oli tuloksetonta. Monen tunnin purjehduksen jälkeen Difnein saari oli edelleen vain kymmenen mailin päässä takanamme. Onneksi tuuli tyyntyi illalla ja samalla se kääntyi enemmän länteen. Pääsimme jatkamaan purjehdusta melko mukavassa tuulessa. Yöllä käytimme konetta purjeiden apuna ja koneella ajo jatkui myös aamulla tuulen tyynnyttyä. Moottoritilaan oli tullut runsaasti vettä ja syyksi osoittautui vesipumpun vuotava tiiviste. Jouduimme pysäyttämään moottorin noin tunnin välein ja tyhjentämään moottoritilan pilssin. Tiedossa oli remontin korjausta.

Saavuimme Gazirat Iri lahden suojaan juuri ennen pimeän tuloa. Lahti on pitkä ja erittäin suojainen. Lahden rannalla oli muutamia kalastajien telttoja, mutta kalastajat eivät meitä häirinneet. Ankkuriin päästyämme purin vesipumpun ja laitoin siihen uudet tiivisteet, jonka jälkeen se toimi moitteettomasti.

Gazirat Irin ankkuripaikka oli todella hiljainen ja tyyni. Edellisen yön vähäisen nukkumisen vuoksi unta ei tarvinnut kauan houkutella.

Seuraavana aamuna teimme mielenkiintoisen kävelyretken rannalla. Purjehdusoppaan mukaan rannalla on rauniot, jotka ovat peräisin Aleksanteri Suuren ajoilta. Me emme raunioita nähneet, mutta keräsimme maasta muutaman saviruukun palasen, jota hyvällä mielikuvituksella varustettuna voimme pitää Aleksanteri Suuren savisten viiniruukkujen jäänteinä.

Päivällä paikalliset kalastajat kävivät kysymässä öljyä sukelluspullojen täyttö kompressoriin. Tarjosin heille normaalia moottoriöljyä ja perämoottorin öljyä. Kumpikaan ei kalastajille kelvannut. Minulla ei ollut pienintäkään aavistusta siitä mitä öljyä kompressoreissa käytetään. Veneen kuljettaja kysyi myös unilääkkeitä. Oli kuulemma vaikeuksia nukkumisen kanssa. Stressi varmaankin. Kalastajien toiveet olivat vähäiset, mutta emme voineet heitä auttaa.

Jatkoimme matkaa iltapäivällä kohti Sawakinin satamaa. Illan hämärtyessä tuuli oli koillisesta ja matka eteni mukavasti purjeilla. Aamuyöstä tuuli yltyi ja kääntyi suoraan vastaiseksi. Aamuyön ja seuraavan päivän luovimme vastaisessa tuulessa kohti määränpäätämme. Luoviminen oli raskasta ja eteneminen hidasta. Tuulen nostama vastainen aallokko pysäytti tehokkaasti veneen vauhdin. Vastainen aallokko sai veneemme rungon pitämään sellaista ääntä, että luulimme sen hajoavan pieniksi päreiksi tuulisen meren pinnalle. Veneemme kesti kuitenkin hyvin. Minusta tuntuu, että miehistön hermot ovat ennemmin päreinä, kuin veneen runko. Uskomattoman kestäviä laitteita, veneet.

Sawakinin satamaan saavuimme maanantaina 5.3. Satamaan ajettaessa otteeni pääsi herpaantumaan ja ajoin veneemme korallin reunaan. Onneksi vauhtimme oli hiljainen ja pääsimme korallista irti koneemme avulla. Kölin maalaukseen tuli varmasti pieniä naarmuja, mutta muilta vahingoilta vältyttiin.

Sawakinissa meitä oli vastassa agentti nimeltään Mohammed. Veikkaisin, että jos ei näissä maissa tiedä miehen nimeä ja arvaa, että se on Mohammed, niin 95 prosentin todennäköisyydellä osuu oikeaan.

Sawakinissa meitä oli vastassa myös vanhan kaupungin 100 vuotta vanhat rauniot. Sawakin on joskus ollut Punaisen meren tärkeimpiä satamia. Se on toiminut orjien kauppapaikkana aina toisen maailmansodan loppuun saakka.

Agenttimme hoiti asiansa tehokkaasti. Annoimme hänelle pyykkimme pestäväksi ja tilasimme dieseliä. Veneellämme vieraili terveystarkastaja ja täytimme muutaman kaavakkeen. Seuraavana aamuna veneellämme vieraili tulli, jonka jälkeen saimme kulkuluvat alueelle.

Sawakinin ”kaupungissa” oli melko vilkas tori, jonka tarjonta oli kohtalainen. Tuoreita vihanneksia ja hedelmiä oli tarjolla yllättävän paljon. Tarjolla oli lihaa ja kalaa, joiden kimpussa hääri noin miljoona kärpästä. Jätimme lihat ja kalat ostamatta. Hintojen kanssa täytyi olla varovainen, koska meiltä ilmeisesti pyydettiin tuotteista huomattavasti ”turistilisää”.

Kaupungin rakennukset olivat todella huonossa kunnossa. Kaduilla liikkui aaseja ja huonokuntoisia autoja. Miehillä ei tuntunut olevan mihinkään kiire ja ainoa tehtävä tuntui olevan kahvilassa istuskelu ja kahvin tai teen juonti. Siinä samalla oli mukava pohtia maan asioita ja sauhutella vesipiippua. Kaupunki olisi kuitenkin vaatinut hiukan muutakin panostusta, kuin pelkkä asioiden pohtimista. Jos jokainen mies olisi joka päivä nostanut kymmenen kiveä raunioiden kunnostamiseksi, niin vuoden päästä paikka olisi näyttänyt aivan erilaiselta. Tuntui jotenkin oudolta, kun yhden rakennuksen edessä näkyi Euroopan Unionin humanitäärisen avun ruokasäkkejä. No toisaalta, täytyyhän sitä jotain välillä syödäkin, kahvittelun lomassa.

Teimme yhden päivän retken Port Sudaniin. Matka taittui mukavasti melko hyväkuntoisella bussilla. Myös Port Sudaniin johtava tie oli hyväkuntoinen. Matkalla näimme paikallisten teltta-asutuksia kuivassa erämaassa. Eläminen niissä olosuhteissa ei varmasti ole mitään herkkua. Veden ja polttopuiden hankkimiseen menee ilmeisesti suurin osa päivästä.

Port Sudanissa tapasimme myös Paul Suomisen. Olimme edellisen kerran nähneet hänet Bora Boralta lähtiessämme. Aikaa edellisestä tapaamisestamme oli kulunut yli puolitoista vuotta.

Port Sudanissa kävimme syömässä hotelli Hiltonissa. Hiltonin keitto ja salaatti lounas oli maittava ja hinta edullinen. Olimme maksaneet huomattavasti enemmän kala-ateriasta Sawakinin ränsistyneessä rantaravintolassa. Aterioiden tasossa oli kuitenkin huomattava ero Hiltonin hyväksi. Mielessämme kävi ajatus, että meitä oli viilattu linssiin Sawakinin ravintolassa.

Jos oli Eritrea köyhä maa, niin sitä oli myös Sudan. Meille Sudanilla ei ollut paljon tarjottavaa ja olimme valmiita jatkamaan matkaa kohti Egyptiä. Nostimme ankkurin torstaina 8.3 kello 12.00, naistenpäivänä.

Tuuli oli vastainen ja aloitimme matkamme luovimalla kohtalaisessa tuulessa. Illalla tuuli kuitenkin tyyntyi ja ajoimme aamuyön koneella. Säätiedotus oli luvannut heikkoja tuulia ja matka taittui mukavasti koneella ajaen myös seuraavan aamupäivän. Iltapäivällä tuuli heräsi ja voimistui melko nopeasti. Tuuli oli suoraan vastainen ja luovimme kohti pohjoista pienillä purjeilla. Illalla tuuli kovaa ja me rullasimme keulapurjeen kokonaan sisään. Meillä oli ainoastaan isopurje toisessa reivissä ja annoimme veneemme luovia hitaasti kohti pohjoista. Olimme väsyneitä ja taisimme ajoittain nukkua molemmat pieniä pätkiä yön aikana. Aamulla tuuli hiukan rauhoittui ja pääsimme taas purjehtimalla eteenpäin.

Aamun aikana viritimme kalastusvehkeet peräämme ja pienen ajan kuluttua kumiseen mustekalaan nappasi komea Yellowfin tuna (Thunnus albacares, keltaevä tonnikala). Kala painoi reilusti yli 5 kiloa ja siitä riitti komeat fileet myös Mindoran miehistölle. Kalan toimitus tapahtui niin, että ajoimme veneet vierekkäin ja file heitettiin muovipussissa Mindoran miehistölle. Ohi heiton varalta muovipussiin oli sidottu pitkä köysi. Me teimme tonnikalasta maittavat pihvit ja säästimme ison palasen vielä seuraavalle päivälle.

Sunnuntaina 11.3. tuuli oli jälleen tyyntynyt ja ajoimme koneella lähes koko päivän. Päivällä valmistimme tonnikalan folioon käärittynä uunissa. Kala oli aamupäivän soija, valkosipuli ja pippuri marinadissa. Varsin maukas ateria.

Illalla tuuli jälleen voimistui ja sen suunta oli tietysti täysin vastainen. Tuuli jatkui vastaisena läpi yön ja seuraavan päivän. Nukkuminen oli jäänyt vähiin ja olo oli väsynyt.

Tiistai aamuna olimme noin kolmenkymmenen mailin päässä Port Ghalibin satamasta. Olimme päättäneet yrittää päästä satamaan ennen pimeän tuloa. Tuuli oli kuitenkin toista mieltä asiasta ja päätti näyttää voimansa. Tuuli yltyi todella kovaksi ja sen suunta oli täysin vastainen. Meillä päivä alkoi vauhdikkaasti. Veneemme keula sukelteli syvään aaltojen keskelle ja isot vesimassat huuhtelivat kanttamme. Marika sattui käymään veneemme keulassa ja huomasi, että vettä tulvi sisään keulan puurimoituksen välistä. Minä luulin, että keulaan on tullut iso vuoto ja ryntäsin katsomaan veneen keulaa ulkopuolelta. Meille oli käynyt niin, että keulassa olevan ankkurin säilytystilan tyhjennysaukot olivat tukkeutuneet siellä säilytettävistä kiinnitysköysistä. Säilytystila oli täytynyt vedellä ja se pääsi kaapelin läpiviennin kautta veneeseen sisälle. Tiedossa oli veneen kuivattelua. Matka eteni tuskallisen hitaasti ja käytimme konetta nopeuttaaksemme matkaa. Iltapäivällä aallokko oli todella isoa ja osa aalloista murtui veneemme kannelle kastellen meidät läpimäriksi. Muutama tunti ennen satamaan saapumistamme iso aalto pyyhkäisi kannen yli ja autopilottiimme pääsi vettä. Autopilotti piippasi ja vähitellen piippaus vaimeni ja mastossa uliseva tuuli hautasi alleen muut äänet. Autopilotti oli ohjannut Helsingistä asti Punaiselle merelle ja nyt se päätti luovuttaa. Harmittava takaisku, laite oli toiminut todella luotettavasti (Simrad 30 TP). Onneksi meillä oli toinen autopilotti varaosana.

Matkamme jatkui isossa aallokossa. Pienen hetken kuluttua iso aalto murtui kannelle ja repäisi sprayhoodin saumat mennessään. Tiedossa oli ompelutöitä.

Pääsimme sataman suulle ja laskimme kolmannessa reivissä olleen isopurjeen. Isopurjeen yksi ratsastaja oli tarttunut kiinni maston uraan ja Marikan laskiessa purjetta minä tiukkasin ison purjeen jaluksen. Kuului räsähtävä ääni ja isoon purjeeseen oli ilmestynyt 30 senttiä pitkä repeämä. Ajoimme koneella satamaan. Päivän purjehdus oli ollut varusteidemme kannalta tuhoisa. Positiivista oli ainoastaan se, että moottorimme öljymäärä oli lisääntynyt huomattavasti matkamme aikana. Tätä lohduttavaa tietoa en tosin vielä tässä vaiheessa tiennyt.

Kirjauduimme sisään Egyptiin ja pääsimme illalla myöhään suojaiseen marinaan. Marina on uusi ja se on rakennettu uuden suuren hotellin yhteyteen. Sataman palvelut eivät ole vielä aivan hioutuneet ja meillä oli vaikeuksia löytää alueelta suihkua. Kävimme kysymässä suihkua hotellin vastaanotosta, mutta meille tarjottiin ainoastaan huonetta kahdeksi tunniksi. Suihku olisi maksanut 30 euroa ja meistä se oli hiukan liikaa. Kävimme suihkussa alueen vartijoiden wc:ssä. Wc:stä löytyi pieni letku, joka kiinnitettiin lavuaarin hanaan. Oli outoa kykkiä pienessä, likaisessa vessassa muovisen letkun kanssa loistohotellin palveluiden ollessa muutaman metrin päässä.

Suihkut löytyivät seuraavana aamuna. Ihmeellistä oli se, että hotellin vastaanotossa suihkuista ei mainittu mitään. Lisäksi kuulimme jälkeenpäin, että suihkut eivät olisi veneilijöille vaan ainoastaan sukellusfirman asiakkaille.

Aamulla siirsimme veneemme lähelle vesipistettä ja kytkimme veneemme maasähköön. Alkoi veneen huolto ja puhdistus. Huuhdellessani venettä ihmettelin avotilaan kertyvää vesimäärää. Jo edellisen päivän aikana olin ihmetellyt avotilan huonoa tyhjentymistä ja suurien kannelle murtuneiden aaltojen jälkeen jouduin ämpärillä tyhjentämään avotilaa. Selvisi, että avotilan tyhjennysreiät olivat täysin tukossa. Sukelsin veneen alle löysin reistä sinne kasvaneita simpukoita ja isot tupot hiuksia. Puhdistuksen jälkeen avotila tyhjentyi normaalisti.

Marika siivosi ja kuivatteli veneen sisältä. Onneksi marinassa oli makeaa vettä saatavilla ja se teki siivouksen helpoksi. Minä korjasin sprayhoodin ja ompelin isoon purjeeseen purjekankaasta paikan. Vene saatiin siistiin kuntoon ja laitteet suurin piirtein korjattua. Kolmantena päivänä aavikolta puhalsi kova tuuli ja se toi mukanaan hiekkapilven. Veneemme oli hetkessä hiekan ja pölyn peitossa.

Port Ghalib on valtava projekti. Alueella oleva hotelli on jo toiminnassa, mutta alueelle rakennetaan valtavasti asuntoja ja liiketiloja, jotka eivät ole vielä valmiita. Koko satama on kaivettu erämaahan ja alueella oli tehty valtavia maansiirtotöitä. Työt ovat vielä kesken ja joskus valmistuttuaan se tulee olemaan valtava lomakylä. Sijainti on keskellä hiekkaerämaata ja alueen ulkopuolella nähtävyydet ovat vähissä. Punainen meri on kuitenkin suosittu sukelluskohde ja alueella toimii useita sukellusyrityksiä.

Kävimme kahtena iltana syömässä hotellin ravintolassa maittavan buffet illallisen. Ruoka oli hyvää ja valikoima runsas. Tarjoilijat olivat lipeviä ja Marikan hermot eivät riittäneet kahta iltaa kauemmin.

Maanantaiksi oli luvattu eteläisiä tuulia. Päätimme jatkaa matkaa sunnuntaina 18.3. Lauantaina tarkastin moottorin öljyt ja totesin, että öljymäärä oli vähenemisen sijasta ilahduttavasti lisääntynyt. Öljytikussa pinta oli noussut noin sentin! Sen verran minäkin tiedän moottoreista, että öljyn lisääntyminen ei kuitenkaan ole normaali ilmiö. Otin yhteyden Lahteen Kalevi Tauriaiseen ja kysyin mahdollista syytä öljymäärän lisääntymiseen. Ainoa mahdollisuus oli kuulemma se, että dieselin siirtopumpun kalvo vuotaa ja päästää dieseliä öljyn joukkoon. Suuret kiitokset Vene Tauriaiselle asiantuntevista neuvoista.

Onneksi olimme ostaneet Englannista varaosapumpun ja vika korjaantui pumpun vaihdolla. Lisäksi vaihdoimme koneeseen uudet öljyt.

Kirjauduimme ulos marinasta lauantai iltana. Laskujen maksu oli työlästä ja meillä meni maksujen hoitamiseen lähes kaksi tuntia. Sunnuntai aamu valkeni tuulisena. Aamupäivän aikana tuuli yltyi ja me päätimme odotella tuulen laantumista. Iltapäivällä tuuli oli edelleen pohjoisesta, mutta se oli heikentynyt niin, että me päätimme lähteä kohti Suezia. Ilta luovittiin kohti pohjoista kevyessä tuulessa. Maanantaina aamuyöstä tuuli voimistui ja matka jatkui tuttuun tyyliin isossa aallokossa pienillä purjeilla luovien. Maanantaina puolen päivän aikaan tuuli rauhoittui ja kääntyi itään. Pääsimme purjehtimaan sivutuulessa kohti Suezia. Illalla tuuli oli myötäinen ja aamulla saapuessamme Suezin lahdelle se alkoi hiljalleen voimistua. Tiistai päivä purjehdittiin kovassa myötäisessä tuulessa. Iltapäivällä jouduimme ottamaan ison purjeen kokonaan alas ja purjehdimme vain pieneksi rullatulla genualla. Nopeutemme oli kuitenkin lähes kuusi solmua. Tuuli oli ajoittain todella kova ja varmasti lähellä 20 m/s. Illan aikana tuuli tyyntyi ja yöllä jouduimme ottamaan koneen avuksemme. Suezin lahdella on paljon öljynporaustorneja, laivoja ja kalastusveneitä. Yöllä merellä oli todellinen valoshow. Me ajoimme koneella kohti Suezia ja tarkkailimme laivojen liikkeitä tutkaltamme. Yöllä ilma oli kostea ja kylmä. Meillä oli fleeset ja purjehdusasut käytössä ja vahtivuorossa oli silti todella kylmä. Taitaa tosiasia olla, että meidän osalta tropiikin lämpimät yöt ovat pelkkä muisto. Edessä on viileät yöt ja shortsien sijaan joudumme pukeutumaan fleeseasuihin ja villapipoon.

21.3. keskiviikkona saavuimme Sueziin. Otimme yhteyttä agentti firmaan nimeltään Felix ja he hoitivat kanavaan menoon liittyvät paperityöt puolestamme. Kävimme tutustumassa Suezin kaupunkiin ja illalla nautimme maittavan pizzan Summer Palace hotellissa.

Torstaina veneellämme kävi kanavan mittamies ja mittasi veneemme. Veneemme pituus oli papereiden mukaan 10.8 metriä. Lisäksi hän halusi tietää syväyksen, joka oli 1.8 metriä. Syväykseen lisättiin veneen laidan korkeus 0.8 metriä. Kajuutan katon pituus, leveys ja korkeus mitattiin. Lisäksi mitattiin konetilan pituus, leveys ja korkeus. Laskutoimitusten jälkeen mittaus oli suoritettu. Kovin tärkeältä tuntuvia mittoja pienestä purjeveneestä. Mahtaa olla mittamies kovasti motivoitunut työhönsä!

Torstaina veneellä kävi myös satamakapteeni. Hän istui hiljaa moottoriveneen keulassa ja agenttimme hoiti puheet. Kysyi, onko veneessä sammutin, toimiiko pissipumppu ja onko akselin tiivisteet kunnossa. Vakuutin, että kaikki on ok. Lopuksi agenttimme kysyi olisiko mitään pientä lahjaa satamakapteenille. Tupakka ei kuulemma kelvannut, koska kapteeni ei polta. Annoin 5 euroa rahaa. Satamakapteenin homma oli kadehdittavan helppo. Edes lahjuksia ei tarvinnut itse pyytää.

Perjantaina 23.3 meillä oli tarkoitus lähteä kohti Ismailia. Ismail on kaupunki noin puolessa välissä kanavaa, siellä meidän on tarkoitus viipyä muutama päivä. Aamupäivällä maksoimme kanavamaksun ja lisäksi agentin palkkion. Meidän osaltamme maksut olivat yhteensä 350 USdollaria.

Kun saimme maksut suoritettua agenttimme ilmoitti, että kanavaan meno on siirtynyt seuraavaan päivään. Syyksi ilmoitettiin, että kanavassa on tulossa sotalaiva. Emme tiedä miten se liittyy kanavaan menoon, mutta onhan täällä maailmassa niin monia muitakin asioita, joita me emme tiedä.

Perjantaina oli koko päivän ollut kova eteläinen tuuli. Tuuli nosti erämaasta valtavan hiekkapilven ja veneemme peittyi ruskeaan hiekkakerrokseen. Veneen sisällä pöytien pinnoille ilmestyi ohut pölykerros. Yöllä satoi muutama pisara vettä ja sotku veneemme kannella oli valmis.

Lauantai aamuna yritimme huuhdella pölyä ja hiekkaa veneemme kannelta. Hiekka oli värjännyt köydet, kaiteet, vantit ja purjeet ruskeiksi.

Lauantaina oli meidän vuoromme mennä kanavaan. Pilottimme saapui veneellemme noin kello 11. Pilottimme oli vanhempi mies ja sattumoisin nimeltään Mohammed. Matkaa kanavan puolessa välissä olevaan Ismailian kaupunkiin oli noin 40 mailia. Alkumatkasta meillä oli vastavirta ja nopeutemme vain 4 solmua. Virran suunta onneksi kääntyi ja nopeutemme nousu yli kuuden solmun.

Kanavassa maisemat olivat yksitoikkoiset. Kivetetyn kanavan reunan lisäksi näimme hiekkavalleja ja sotilaiden vartiokoppeja. Kanavassa meitä vastaan tuli muutama suuri konttilaiva.

Pilotit Suezin kanavassa ovat kuuluisia lahjuksien pyytämisestä. Astuessaan veneeseen pilottimme huomautti, että jos olisimme mukavia hänelle, niin hän olisi mukava meille. Meillä lahjojen pyytäminen alkoi jo matkamme alussa. Mohammedilla oli kuulemma 10 lasta ja heille olisi ollut mukava saada t-paitoja tai lippalakkeja. Mohammed näytti kännykkäänsä ja mainitsi ohimennen, että eräs veneilijä oli antanut sen hänelle lahjaksi. Noin 10 mailia ennen Ismailian kaupunkia on kanavan liikenteen valvontapiste. Mohammed sanoi meille, että jos emme ole ohittaneet valvontapistettä klo 17 mennessä me joudumme pysähtymään ja jäämään yöksi valvontapisteelle. Tilanne kuitenkin hoituisi, jos antaisimme siellä työskenteleville henkilöille pienen lahjan. Minulla alkoi hiukan keittää ja sanoin Mohammedille, että olemme maksaneet kanavan läpimenosta melko paljon rahaa ja se saa riittää. Jos tarve vaatii, niin jäämme yöksi valvontapisteelle. Hän kuulemma sai sovittua matkan jatkamisesta ja me pääsimme ilman maksua Ismailiaan. Muissa veneissä pilotit eivät olleet puhuneet mitään klo 17 säännöstä. Ismailiaan saavuimme pimeällä noin klo 19. Ennen satamaan saapumista vedessä oli useita kasvilauttoja ja minä päätin hiljentää vauhtiamme. Pilotti käski minun laittaa lisää vauhtia, johon minä totesin nopeutemme olevan aivan riittävä. Ennen satamaa hiljensin vielä vauhtiamme ja otin ohjauspinnan pilotiltamme ja päätin itse ohjata satamaan. Pilottimme ei ilmeisesti oikein tykännyt toimenpiteestä, mutta toisaalta me olemme kuitenkin itse vastuussa veneestämme, ei pilotti. Ismailiassa päätimme antaa pilotille 15 dollaria lahjaksi. Se ei kuitenkaan riittänyt ja pilottimme istui veneemme penkillä surkean näköisenä ja valitti, että taksi takaisin Sueziin maksaa 30 dollaria. Me päätimme, että lahjamme on riittävä ja enempää emme antaneet. Kanavamatka ja pilotin käytös olivat melko epämiellyttävä kokemus.

Ismaliassa saimme veneemme laituriin ja käytössämme oli makeaa vettä ja sähköä. Lisäksi käytössämme oli suihkut, joista tuli lämmintä vettä. Lisäksi marinassa oli pyykkikone. Kaikki palvelut kuuluivat satamamaksuun, joka oli 14 dollaria yö.

Ismaliasta päätimme tehdä retken Kairoon ja käydä katsomassa pyramidit. Saimme sovittua kuljetuksen, jonka hinta oli 400 Egyptin puntaa. Lähtö oli kello 7 maanantai aamuna. Sunnuntaina, kun sovimme matkasta kysyimme, että onko auto riittävän suuri viidelle hengelle (Mindorasta 3 henkilöä). Vastaus oli, että autoon mahtuu kolme taakse ja kolme eteen, iso auto. Maanantaina automme saapui sovittuun aikaan. Auto oli Mitsubishi Lancer, joka ei varmasti ole suunniteltu kuudelle hengelle. Normaali auto, jossa kolme istuu etupenkeillä?

Päätimme Marikan kanssa jättää Kairon matkan seuraavalle päivälle.

Maanantaina kävin hakemassa dieseliä kanistereilla läheiseltä huoltoasemalta. Dieselin hinta oli noin 10 senttiä litralta. Eurolla sai kymmenen litraa dieseliä! Matkamme halvin tankkaus. Ismaliasta löytyi hyvä supermarket. Valikoimassa oli juustoja ja makkaroita ja muita herkkuja. Olemme ilmeisesti matkalla kohti herkullisempia ruokakulttuureita.

Olemme olleet Punaisella merellä ja Afrikassa kuukauden. Purjehdus on ollut melko rasittavaa kovien vastaisten tuulien vuoksi. Eritrea ja Sudan olivat köyhiä maita, joissa oli mukava käydä, mutta mitään matkailijoiden paratiiseja ne eivät ole. Egyptissä olemme tutustuneet byrokratiaan, lahjontaan ja kusetukseen. Maisemat ovat olleet kuivat ja karut, hiekkaista ja pölyistä erämaata. Meille Punainen meri oli siirtymistä Intian valtamereltä Välimerelle. Mikään erityinen nautinto purjehduksemme Punaisella merellä ei ole ollut.