Paluu Eurooppaan

Tiistaina 27.3. oli meidän vuoromme matkustaa Kairoon katsomaan yhtä maailman seitsemästä ihmeestä. Liikenne Egyptin teillä ei ole kovin turvallisen tuntuista. Tiellä on monenlaisia kulkuneuvoja ja nopeudet ovat aivan liian suuria. Autoja ohitetaan vuoroin vasemmalta ja vuoroin oikealta puolelta, ilman mitään sääntöjä.

Matkaa Kairoon oli reilu 100 kilometriä. Kairo on Afrikan suurin kaupunki ja siellä asuu arviolta 17 miljoonaa ihmistä. Kaupunki on levittynyt laajalle alueelle ja oli vaikea sanoa, mistä kaupunki alkoi ja mihin se loppui. Kairon yllä leijui ruskea liikenteen aiheuttama savusumu. Liikenne oli melkoista kaaosta ja sekaan mahtui moottoripyöriä, traktoreita, busseja, kuorma-autoja, henkilöautoja ja tietysti aaseja.

Me suuntasimme kohti Gizaa ja pyramideja. Matkalla ohitimme asuntoalueita, joissa oli rakenteilla asuntoja Kairolaisille. Asuntoaluetta jatkui useita kilometrejä. Kaikki asunnot olivat tiilistä kyhättyjä kerrostaloja ja asunnot olivat enemmän tai vähemmän keskeneräisiä. Ihmisiä oli kuitenkin jo muuttanut asuntoihin. Alue näytti masentavalta slummilta.

Liikenne oli Gizan alueella ruuhkainen ja etenimme hitaasti kohti pyramideja. Pyramideilla meille suoritettiin optinen operaatio, meitä viilattiin linssiin. Kuljettajamme vei meidät ”serkkunsa” liikkeeseen ja emme nähneet sisäänpääsyä pyramideille. ”Serkku” oli hyvin kohtelias ja selitti meille vaihtoehdot pyramideihin tutustumiseen. Oli mahdollisuus tehdä lyhyt tai pitkä retki kamelilla tai hevosella ratsastaen. Kävellen alueeseen ei kuulemma kannata tutustua. Hiekalla on huono kävellä ja lisäksi se on erittäin pölyistä puuhaa. Me valitsimme pidemmän retken, jonka kesto olisi noin puolitoista tuntia. Hinta riipaiseva noin 28 euroa/henkilö. Ei auttanut muu, kuin hypätä ”erämaan laivan” selkään. Hintaan ei ilmeisesti sisältynyt lippua alueelle, koska jouduimme ratsastamaan kameleilla takaportista pyramideja ympäröivälle aavikolle. Lippujen puuttumisen vuoksi oppaamme joutui maksamaan lahjuksia alueen vartijoille. Päästyämme lähemmäs pyramideja näimme turistien kävelevän päällystetyillä teillä ja alueelle pääsi myös autolla tai bussilla. Viileästä ilmasta huolimatta tunsin niskani punottavan ja kamelin laiska löntystely alkoi sapettamaan minua.

Kävimme tietysti koskettamassa alueen suurinta kuningas Cheopsin rakennuttamaa pyramidia. Pyramidi on rakennettu 2650 eKr. Pyramidi on 137 metriä korkea ja sen yksi sivu on 230 metriä pitkä. Suuria pyramideja alueella on kolme ja niitä ympäröi useita pienempiä pyramideja. Alueella on myös satoja hautaholveja. Alueella oli myös Sphinx, joka muodostuu leijonan ruumiista ja ihmisen päästä. Patsas on 70 metriä pitkä ja 20 metriä korkea. Melko vaikuttavia rakennelmia. Muinaisessa Egyptissä kivenhakkaajan ammatti on varmasti ollut melko suosittu.

Pyramidien alue oli huonosti hoidettu ja roskia oli kaadettu ympäriinsä. Alueella kymmenet kaupustelijat yrittivät tyrkyttää matkamuistoja. Kameli näytteli ruskeita hampaitaan ja ärisi meille. Jalat puutuivat kamelin selässä ratsastaessa. Minua alkoi jurppia kamelin selässä keinuminen. Lisäksi vielä se, että emme päässeet lähelle Sphinxiä, koska sinne ”ei kuulemma kannata mennä”. Todellisuudessa meiltä varmaan puuttui liput. Palasimme oikotietä liikkeeseen, josta ”serkku” oli matkan meille myynyt. ”Serkku” oli sitä mieltä, että koska matkamme oli kestänyt luvattua kauemmin, niin meidän olisi hiukan maksettava lisää. Minä olin sitä mieltä, että koska olimme keikkuneet kamelin selässä pölyävällä hiekkakentällä luvattua pidempään, niin ”serkun” olisi palautettava osa rahoistamme. Ilmaisin asian hänelle melko voimallisesti ja keskustelumme loppui siihen. Minun teki mieleni marssia suorinta tietä Krokotiilinpyrstöön.

Matkamme jatkui läpi ruuhkaisen Kairon kohti Egypti museota. Museoon on koottu valtava näyttely muinaisen Egyptin esineistä. Näytteillä on muumioita, kivisiä arkkuja ja koruja yli 250 000 kappaletta. Kuuluisimmat esineet ovat varmasti aarteet Tut Ankh Amun haudasta, sisältäen kultaisen koristellun naamion. Museo on valtava ja muutaman tunti siellä riitti meille mainiosti. Esineiden paljouteen turtui.

Näimme pyramidit ja museon, se riitti tällä kertaa meille.

Matti Mindoralta oli varannut luotsin keskiviikoksi ja he jatkoivat matkaansa kohti Kreetaa aikaisin aamulla. Lähtö oli niin nopea ja hiljainen, että emme heränneet toivottamaan hyvää matkaa. Me emme ehtineet keskiviikon lähtöön.

Ismailian marinassa tutustuimme ukrainalaiseen Aleksiin. Hän oli ollut Ismailiassa jo kaksi vuotta. Hän piti huolta egyptiläisen omistajan kalastusaluksesta tehdystä huvijahdista. Aleksin englannin kieli ei ollut parasta mahdollista, mutta jotenkin me saimme toisistamme selvää. Aleksi kulutti aikaansa päivisin onkimalla pieniä kaloja sataman laiturilta. Kalat hän kuivatti ja ne kuulemma olivat erinomaisia vodkan kanssa. Minä en kuivattuja kaloja maistanut. Paikallinen vodka oli karmean makuista.

Eräänä iltana kysyin Aleksilta, että tietäisikö hän yhtään hyvää ravintolaa Ismailissa. Aleksi vastasi: ” Why? Come eat my boat, I cook, allways too much borss”. Kävimme illalla veneellä syömässä salaattia, pastaa lihakastikkeella ja valtavat lautaselliset herkullista borssi keittoa.

Aleksi osasi hiukan arabian kieltä. Kävimme hänen kanssaan Ismailian torilla ostoksilla. Hän tiesi halvimmat liikkeet ja oikean hintatason. Torilta ostin kilon perunoita, kilon porkkanoita, kilon appelsiineja ja puoli kiloa paprikoita. Lisäksi ostin puoli kiloa naudanlihaa ja paikallisesta viinakaupasta pullon (375 ml) paikallista vodkaa. Ostoksieni yhteishinta oli noin 4 euroa!

Paikallinen vodka oli nimeltään Fineland ja nimen alla luki Vodka of Egypt. Pullon etiketti oli musta ja sen yläreunassa oli punainen aurinko, jonka alla juoksi lauma poroja. Etiketti toi mieleen toisen tuntemani juoman hiukan pohjoisemmasta maassa. Vodkan maku ei tuonut mieleeni mitään tuntemaani juomaa. Hajussa oli jotain petrokemian tuotteisiin viittaavaa. Viinitermeillä makua olisi voinut kuvailla, ”viipyvä”. Jos minulta olisi kysytty, niin olisin ehdottanut, että pullon etiketin porot vaihdettaisiin kameleihin. Voihan se olla, että Egyptissä on poroja, mistä minä sen muka tiedän?

Ismailian marinan portilla oli tiukka vartiointi. Joka kerta, kun kävelimme ulos portista meidän piti näyttää passimme. Toisinaan passimme vietiin vartijoiden esimiehen tarkastettavaksi ja toisinaan se vietiin maahantulovirkailijan tarkastettavaksi. Jos yritti kulkea portista niin, että passit eivät olleet kädessä, niin joku vartijoista pysäytti matkan ennen ulosmenoa. Se ei riittänyt, että joku vartijoista saattoi näyttää merkin kädellään asian olevan kunnossa. Seuraava vartija pysäytti meidät ja seurasi matka maahantuloviranomaisen juttusille passin tarkastukseen. Saman virkailijan, jonka tarkastuksessa olimme olleet edellisenä päivänä. En tiedä mitä virkailijat etsivät ja miksi sama rituaali toistui jopa useita kertoja päivässä. Lisäksi meiltä kysyttiin, että mihin olemme matkalla? Niin kuin asia jotenkin olisi heille kuulunut. Emme tunteneet olevamme tervetulleita Egyptiin.

Ismailiassa säät olivat keväiset. Päivälämpötilat vaihtelivat useita asteita. Yöllä lämpötila laski lähelle kymmentä astetta. Päivisin oli lämpimämpää, mutta pohjoinen tuuli teki ilmasta kolean tuntuista. Osa puistojen puista kukki ja osa varmasti odotti innokkaasti vuoroaan. Aleksin mukaan puut kukkisivat muutaman viikon päästä: ” Wow!, two week, too much flower”.

Ismailia oli ihan mukava kaupunki. Kaupungissa oli puistoja ja lähellä marinaa oli kapea kanava, jonka rannoilla oli puistoaluetta. Egyptissä ihmiset eivät kuitenkaan piittaa siisteydestä ja joka paikassa oli roskia. Katukuva oli hiukan epäsiisti.

Me jouduimme odottamaan hyvää säätä matkamme jatkamiseen. Mindora oli kohdannut kovia pohjoisia tuulia matkallaan Kreetalle. Me päätimme purjehtia Port Saidista pohjoiseen kohti Kyprosta Kreetan sijasta. Matka olisi lyhyempi ja sen vuoksi sään ennustus varmasti helpompaa. Meille sopiva sääikkuna avautui 3.4. tiistaina.

Luotsimme (pilotti) saapui veneellemme aamulla kello 6. Aamu oli kylmä ja onneksi olimme heränneet jo puoli tuntia aikaisemmin. Edellisenä päivänä meille ilmoitettiin, että luotsi saapuu noin kello yhdeksän. Luotsimme kuitenkin tiesi, että meillä olisi hyvä myötäinen virta aikaisin aamulla. Siitä tiedosta ja aikaisesta lähdöstä täytyy luotsillemme antaa täydet pisteet. Egyptissä maasta uloskirjautuminen on hiukan outo juttu. Meidän piti ilmoittaa kaikille viranomaisille, että pysähtyisimme Port Saidissa kanavan Välimeren puoleisessa päässä. Port Saidissa kirjautuisimme ulos Egyptistä ja jatkaisimme kohti Kyprosta. Agenttimme ilmoitti kuitenkin meille, että ilmoittaisimme luotsillemme jatkavamme suoraan matkaa pysähtymättä Port Saidissa. Port Saidissa olimme noin kello 13.45 ja luotsimme haettiin veneeltämme pienellä moottoriveneellä. Luotsimme oli huomattavasti edellistä luotsiamme mukavampi ja kohteliaampi. Edessä oli kuitenkin lahjusten maksu ja valitsin summaksi 103 puntaa ja 50 biasteria (noin 15 euroa), kaikki Egyptin rahat, joita meillä oli jäljellä. Tilannetta seurasi luonnollisesti luotsin valitus summan pienuudesta. Ilmeeni oli ilmeisesti kuitenkin sellainen, että luotsimme tyytyi kättelemään minut ja poistui häntä hakemaan tulleeseen moottoriveneeseen.

Me olimme saapuneet Välimerelle ja jatkoimme kohti Kyprosta ilman Egyptistä uloskirjautumista.

Egypti oli hiukan ristiriitainen kokemus. Ismailiassa ihmiset olivat kohteliaita ja ystävällisiä. Ismailian marinaa hoitava mies nimeltään Ahmed oli mukava ja rehellisen tuntuinen. Maa oli halpa ja kaiken olisi pitänyt olla ok. Mutta jokin Egyptissä ärsytti. Se saattoi olla vartijoiden toimet portilla, kameliratsastus pyramideilla tai jokin muu pieni asia. Joku vain sai aikaan sen, että emme Egyptissä viihtyneet. Egyptin kirjoitettu historia ulottuu 5000 vuoden taakse. Maassa on ollut kukoistava kulttuuri- ja tiede-elämä. Pyramidit ansaitsevat tittelin yhdestä maailman seitsemästä ihmeestä. Ihme olisi myös se, jos Egypti joskus vielä nousisi vastaavaan asemaan kulttuurin ja tieteen alalla. Oli mukava olla matkalla kohti Eurooppaa.

Välimerellä oli iso maininki, jonka kovat tuulet olivat jättäneet jälkeensä. Tuuli oli kuitenkin vetäytynyt keräilemään voimiaan ja meidän oli turvauduttava koneella ajoon. Aina välillä yritimme purjeilla eteenpäin, mutta nopeutemme putosi muutamaan solmuun ja oli laitettava jälleen kone päälle. Auringon laskiessa Välimeren horisonttiin ja illan hämärtyessä ohitimme Egyptin rannikolla sijaitsevia öljynporaustorneja. Osassa oli valot, mutta joukossa oli myös täysin pimeitä torneja.

Illan pimetessä meille selvisi myös se, että yöstä tulisi kylmä. Meidän oli kaivettava fleese asut ja pipot kaapista. Yöllä varustus oli kuin naparetkelle lähtiessä. Varustukseen kuului pitkät alusvaatteet, fleese asu, purjehdusasu, pipo ja hanskat. Yöllä pieni pohjoinen tuulenvire ja meren nostattama kosteus saivat meidät värisemään kylmästä varustuksestamme huolimatta.

Matkaa Port Suezista Kyprokselle on noin 200 mailia. Myös seuraavan päivän jouduimme turvautumaan koneemme apuun. Tuuli oli heikkoa ja sää aurinkoinen. Illalla tuuli hiukan voimistui ja muutti suuntaansa niin, että meillä oli kevyt sivutuuli. Illalla saimme säätiedotuksen Navtex laitteeseemme (navtex vastaanottaa säätiedotuksia ja ne on luettavissa tekstimuodossa laitteen näytöltä). Säätiedotuksessa annettiin myrskyvaroitus alueelle, jossa purjehdimme. Mukavan sivutuuli purjehduksen sijasta valitsimme nopeamman vaihtoehdon ja pidimme koneen päällä purjeiden apuna. Nopeutemme oli hyvä ja laskimme, että olisimme aamulla aikaisin Limassolissa ja välttäisimme kovat tuulet. Yöllä tuuli voimistui ja pääsimme etenemään hyvää vauhtia ilman koneen apua. Aamuyöllä noin kahden aikoihin meillä oli matkaa jäljellä vain 20 mailia. Sitten tuuli teki mukavan tempun. Se kääntyi suoraan vastaiseksi ja koveni vähitellen aamua kohden. Auringon noustessa meillä oli kova vastatuuli. Onneksi aallokko ei kuitenkaan ollut ehtinyt vielä nousta korkeaksi. Suolainen ja kylmä merivesi yritti pärskeillään kastella meidät, kun etenimme koneen ja reivatun isopurjeen avulla kohti Limassolia. Vähitellen pääsimme Kyproksen saaren suojaan ja tuuli rauhoittui. St Raphaelin marinan laituriin kiinnityimme noin kello 8.00. Maahantulo muodollisuudet olivat hetkessä ohi ja tuntui oudolta, että asiat hoituvat niin nopeasti ja sujuvasti ilman ympärillä hääriviä agentteja. Oli mukava olla sivistyksen parissa.

Eurooppaan saapuminen aiheutti sen, että hinnat olivat nousseet melkoisesti. Marinassa venepaikan hinta oli noin 26 euroa vuorokausi. Egyptissä neljällä eurolla sai melko ison kassillisen tavaraa. Nyt neljällä eurolla ei isoja juhlia pidetty. No toisaalta Kypros elää turismista ja maan hintataso on varsin korkea. Ei kai siellä Suomessakaan mitään varsinaisia kekkereitä neljällä eurolla pidetä? Kai meidän on vain totuttava siihen ajatukseen.

Matkalla Egyptistä Kyprokselle valtauskonto oli vaihtunut islamista kristinuskoon. Se näkyi katukuvassa moskeijoiden puuttumisena ja naisten vapaampana pukeutumisena. Me saavuimme Kyprokselle pääsiäisenä ja se on maan suurin juhla.

Toimistot ja useat liikkeet olivat suljettuina pääsiäisen ajan ja meille se tarkoitti sitä, että voisimme jatkaa matkaamme aikaisintaan tiistaina.

Pitkänperjantain ja lauantain välisenä yönä oli kova tuuli ja satoi vettä. Tuuli ja sade olivat tuoneet tullessaan veneen kannelle ruskean pölykerroksen. Aamulla herättyäni, tarmoa uhkuen syöksyin huuhtelemaan veneemme kannen, ennen kuin pöly ehtisi kuivua kannelle. Innostuin pesemään kannen harjalla ja pesuaineella. Valkoista ja puhdasta kantta oli mukava katsella. Tunti kannen pesun jälkeen alkoi tuulla ja hetken päästä satoi hiukan vettä. Veneemme kansi oli saanut ruskean pölypeitteen. Päätimme lähteä tutustumassa Limassolin kaupunkiin ja sen ostoskatuihin.

Huhtikuussa Kypros vasta heräilee turistikauteen. Säät ovat vaihtelevia ja melko koleita. Huhtikuu ei vielä ole hyvä aika aurinkolomalle. Kyproksella on kuitenkin paljon nähtävää, jos on historiasta kiinnostunut. Kyproksella on useita arkeologisia kohteita ja mm. Afrodite, rakkauden jumala on näiltä seuduilta kotoisin.

Sunnuntaina tankkasin veneen diesel säiliöt. Tarkastin myös öljyt moottorista ja vetolaitteesta. Moottorin öljymäärä on kiinnostanut minua Egyptissä tehdyn remontin jälkeen. Vetolaitteen öljyn tarkastus on helppo juttu ja siitä on tullut rutiini juttu muita tarkastuksia tehdessä. Koskaan ei vetolaitteen öljyissä ole ollut mitään sanomista. Nyt kuitenkin silmäni jäivät tuijottamaan öljytikun kärkeä. Vetolaitteen öljy oli sameaa ja minulle se tarkoitti vain yhtä asiaa. Öljyn sekaan oli päässyt vettä. Mikä satumainen onni meitä oli kohdannut! En tarkoita sitä, että vetolaitteen tiivisteiden hajoaminen olisi satumainen onni kenellekään. Tarkoitan sitä, että jos niiden tiivisteiden on hajottava, niin on mukava todeta asia marinassa, jossa on nosturi ja Volvo Pentan huoltoliike.

Tapasimme Egyptissä ruotsalaisen veneen, josta vetolaitteen akselin tiivisteet olivat hajonneet Punaisella merellä. He olivat joutuneet menemään Jeddaan Saudi Arabiaan vetolaitetta korjauttamaan. Vastaanotto oli ollut murskaava. Kolmen hengen miehistö oli joutunut odottamaan kaksi viikkoa veneessään ilman lupaa poistua siitä. Heille oli tuotu ruokaa veneelle, mutta poistumislupaa he eivät olleet saaneet. Kahden viikon odotuksen jälkeen vene oli nostettu ylös valtavalla nosturilla ja paikalliset olivat vaihtaneet tiivisteet. Koko korjaus osineen oli ollut maksuton. Heidän purjehdittua Jeddasta Port Ghalibiin vetolaitteen tiivisteet vuotivat uudelleen. Remontin korjaus ei ollut mennyt aivan nappiin.

Meillä tiivisteiden hajoaminen tarkoittaa sitä, että meidän on odotettava tiistaihin asti ja sitten tiedusteltava varaosien saatavuutta. Jos osia on saatavilla niin sitten on edessä veneen kuiville nosto ja vetolaitteen korjaus. Ylösnousemisen aikaa - pääsiäinen.

Tuntuu siltä, että monen laitteen kohdalla on tullut mailit täyteen. Olemme Suomesta lähtömme jälkeen purjehtineet lähes 30 000 mailia. Matka on ollut pitkä ja moni laite on matkalla ollut varmasti melko kovilla. Ei ihme, että jotkut laitteista luovuttavat ennen määränpäätä. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että toinen digitaali-kameroistamme pimeni muutama päivä sitten. Kameralla ei pitäisi olla mitään tekemistä mailien kanssa.

Tärkeintä on kuitenkin se, että miehistö on toistaiseksi kestänyt matkan rasitukset moitteettomasti (henkisistä vammoista ei ole selvää kuvaa). Lisäksi se, että olemme palanneet Euroopan alueelle on iso asia. Matkaa on vielä kuitenkin runsaasti jäljellä, jotenka vielä ei ole aihetta juhlia.