Nuku Hiva 2.6-20.6.2005

Nuku Hiva on Marquesas saarten pääsaari ja Taiohae sen pääkylä. Marquesas on osa Ranskan Polynesiaa. Asukkaita Nuku Hivalla on muutama tuhat. Taiohae on pieni ja rauhallinen paikka. Väestö on pääosin polynesialaisia.

Taiohaen lahtea ympäröi korkeat vuoret ja maisemat ovat todella upeat.

Ensimmäisenä iltana kävimme paikallisessa ravintolassa ja tilasimme pizzat ja kylmät oluet. Maistui todella hyvälle pastan, riisin ja tomaattikastikkeen jälkeen. Samalla selvisi, että hintataso on jotain muuta, kuin Panamassa tai Galapagos saarilla. Kaksi pizzaa ja viisi tölkkiä olutta 56 dollaria!

Passien tarkastus ja tullit hoituivat todella joustavasti.

Pyykit pesetettiin satamassa sijaitsevassa kaupassa, josta löytyi myös internet yhteydet. Pyykit 10 dollaria koneellinen ja internet 2,50 dollaria 15 minuuttia!

Veneen pesu ja huolto ottivat muutaman päivän. Koneen öljyt vaihdettiin, kyljet pestiin ja vahattiin, windex asennettiin mastoon yms. muuta pientä. Pohjasta yritettiin raaputtaa ylimääräiset simpukat pois. Nyt maksettiin siitä laiskuudesta, mikä Karibialla iski pohjan maalaukseen. Olisi sittenkin pitänyt ja niin edelleen…

Taiohaen lahteen osui muutamana päivänä melko iso maininki. Vene keinui ja pyöri ympyrää. Nukkuminen ei meinannut onnistua ja tavarat eivät pysyneet paikoillaan. Hermolaakeri oli vähällä hirttää kiinni. Veneen perään laitettiin toinen ankkuri, joka piti keulan maininkien suuntaan, tilanne rauhoittui siedettäväksi.

Taiohaessa oli kolme kauppaa ja valikoima oli ihan kohtuullinen. Hintataso oli kuitenkin huomattavasti korkeampi, kuin Panamassa tai Galapagos saarilla. Nuku Hivan hintataso ja se mistä paikalliset elantonsa saavat hiukan ihmetytti.

Sunnuntaina oli vuorossa patikointi läheiselle vuorelle. Olimme kävelleet noin kilometrin, kun viereemme pysähtyi auto ja kysyi haluammeko kyytiin. Kyyti kelpasi ja pääsimme lähelle vuoren huippua. Kyydin tarjoaja oli paikallisen sairaalan lääkäri. Vuorelta oli upeat näköalat Taiohaen lahdelle. Alas vuorelta tulimme jalkaisin ja tutustuimme paikalliseen luontoon. Kukkoja, kanoja, vuohia ja hevosia, lisäksi upeita maisemia ja vihreää kasvillisuutta. Hieno retki ja samalla saimme hiukan liikuntaa.

Sunnuntain retken innoittamana pakkasimme reppumme uudelleen tiistaina. Tarkoitus oli liftaten käydä katsomassa saarta. Liikenne vuorelle oli huomattavasti hiljaisempi, kuin sunnuntaina. Kävelimme melko pitkälle, ennen kuin saimme kyydin jeepin lavalla. Pääsimme jeepin kyydissä vuoren huipulle. Huipulla oli melko viileää ja näkymät olivat pilvien peitossa. Päätimme kävellä takaisin kohtaan, josta tie haaraantui Taipivain kylään. Pienen odotuksen jälkeen saimme kyydin Taipivaihin. Ranskan kielen alkeet olisi helpottanut kommunikointia huomattavasti.

Kylä oli pieni ja hiljainen. Asutusta oli ainoastaan kylän läpi vievän tien varrella. Koska kylän lähellä olevaan lahteen pääsee myös veneellä ja jollalla kylälle, oli siellä myös Taipivai yacht club. Kävimme clubilla juomassa limonaadit (olutta ei ollut). Clubilla oli vieraskirja, jossa oli veneilijöiden tervehdyksiä. Päivämääristä saimme kuvan, että clubi oli elänyt parhaat päivänsä noin kymmenen vuotta sitten(se näkyi myös baarin kalustuksessa). Baarin isäntä tarjosi meille banaaneja ja papaijaa.

Matka takaisin veneelle alkoi kevyellä marssilla. Nousimme kylästä lähtevää tietä ylös vuorelle. Kävelimme varmaan kaksi tuntia, eikä meitä ohittanut yhtään autoa. Tilanne tuntui hiukan huolestuttavalta, koska emme olisi jaksaneet kävellä koko matkaa. Emme myöskään olisi ehtinyt valoisan aikana perille. Onneksi saimme kyydin ja matka taittui kohdaltani melko mukavasti Land Roverin ohjaamossa. Marika ja Jens eivät kehuneet kyytiä auton lavalla. Kuski ajoi melko vauhdikkaasti.

Jaloissa tuntui päivän kävely, mutta retki oli hieno ja maisemat upeita.

Olimme päättäneet kiertää saaren veneellä ja käydä tutustumassa saaren nähtävyyksiin. Satu III oli päättänyt jatkaa matkaa kohti Tuamoto atolleja. Toivottavasti vielä tapaamme.

Keskiviikon käytimme veneen varusteluun. Torstai aamuna nostimme ankkurin ja siirryimme noin viiden mailin päässä olevaan Hakatean lahteen. Satu III oli vielä paikalla ja ehdimme kysellä kuulumiset ennen heidän lähtöä kohti Tuamotoa. Lahti oli suojainen eikä siihen osunut maininki.

Lahdelta noin kahden tunnin kävelymatkan päässä on 600 metriä korkea vesiputous. Putous on ilmeisesti maailman kolmanneksi korkein! Päätimme tutustua putoukseen vielä samana päivänä.

Rantautuminen jollalla oli melkoinen kokemus. Jollalla piti ajaa lahdelle virtaavan joen uomaan. Paras reitti kulki lähellä rantakallioita. Olin liian hidas ja takaa tuleva aalto antoi meille lisää vauhtia ja samalla heitti vettä jollan sisään. Tilanteesta selvittiin märällä repulla ja säikähdyksellä.

Putoukselle vievä polku oli melko hyvin merkattu ja selvisimme matkasta ilman ongelmia. Matkan aikana jouduimme ylittämään joen kahlaamalla kaksi kertaa. Maisemat matkan aikana olivat vaihtelevat. Näimme tiheää metsää, virtaavan joen ja korkeat vuoren seinämät.

Polku vei putouksen juurelle, mutta sieltä ei nähnyt putouksen alkupäätä. Putouksen alkupään näimme kuitenkin matkan varrelta. Melkoinen pudotus.

Matkalla näin pienen villisian tonkimassa maata polun viereesä.

Matka oli melko raskas, mutta maisemat ja kokemus sen arvoiset. Saimme jälleen kaivattua liikuntaa.

Päivän kruunasi lettukestit Jensin veneellä.

Seuraavan päivän päätimme viettää ankkurissa ja ottaa rennosti. Kävimme Jensin kanssa rannalla hankkimassa hedelmiä. Jens varasi mukaansa kaksi purjepussia, kaiken varalta.

Lahden rannalla ei asu kuin muutama perhe. Ajoimme jollat jälleen joen varteen ja kävimme kysymässä hedelmiä ensimmäisestä rakennuksesta. Vanha mies puhui muutaman sanan englantia ja saimme asiamme esitetyksi. Talon vieressä olevasta puusta saimme mukaamme noin kaksikymmentä isoa greippiä muistuttavaa, makeaa ja mehukasta pompamouse hedelmää. Lisäksi hän antoi meille kaksi isoa papajaa, tertun banaaneja ja kuusi vihreää kookospähkinää. Seuraavaksi otimme kottikärryt ja lähdimme hakemaan hiukan kypsempiä kookospähkinöitä. Kärryt tuli täyteen ja oli aika neuvotella hinta ostoksille. Hinta oli aluksi 200 paikallista / hedelmä, mikä oli mielestämme liian korkea. 200 Polynesian frangia on noin 2 US$ ja meillä ei olisi riittänyt rahat ostosten maksamiseen. Neuvottelut päätyivät 1000 PFr ja 30 metrin ankkuriköyteen, joka Jensillä oli käyttämättömänä veneellä. Samalla, kun Jens kävi veneellä noutamassa köyden sain kerätä muovikassillisen lime hedelmiä suoraan talon nurkalla olevasta puusta. Limet tulivat kaupan päälle ja niitä olisi saanut ottaa niin paljon, kuin olisi halunnut.

Isäntä tarjosi meille vielä juotavaksi kookospähkinät ja banaaneja.

Mies kertoi olleensa opettaja Taiohaessa ja eläkkeelle siirryttyään muutti asumaan Hakatean lahden rannalle. Hänellä oli vielä myös asunto Taiohaessa, mutta hän tykkäsi asua täällä luonnon keskellä.

Seuraavana päivänä purjehdimme Haahopun lahteen. Haahopu on pieni lahti lähellä lentokenttää ja sieltä on ollut veneyhteys Taiohaihin. Nyt liikenne hoituu pääosia autoilla, koska tietä kentältä Taiohaihin on parannettu. Lahdella kävin sukeltamassa ja puhdistamassa veneen pohjaa.

Lahdella ei ollut muita veneitä ja päätimme viettää iltaa rannalla nuotion ääressä. Keräsimme päivällä puita rannalta ja kasasimme ne iltaa varten. Lahdella oli hieno hiekkaranta ja kävimme siellä uimassa.

Jens sai matkalla pienen tonnikalan ja päätimme pitää nyyttikestit, ennen nuotiolle menoa. Jens oli valmistanut maukkaan kastikkeen kalalle ja me puolestamme hoidimme riisin ja vihannekset kesteille.

Ilta meni mukavasti nuotiolla kahvia keitellen. Sää oli kirkas ja iltaa valaisi kuun sirppi ja tähtitaivas.

Rantaan meno ja sieltä lähtö jollalla oli oma ohjelma numero. Meillä oli lähellä, että rantaan tuleva maininki ei kaatanut jollaamme. Selvisimme kuitenkin melko kuivina.

Yö lahdella ei ollut kovin rauhallinen. Lahteen osui maininki ja ankkuriketjumme hankasi äänekkäästi pohjan kiviin.

Aamulla matka jatkui kohti Hatiheun lahtea. Matka ajettiin koneella kuoppaisella merellä. Hatiheun lahden päässä on samanniminen kylä. Kylä oli pieni ja sunnuntaina se oli todella autio. Muutamia ihmisiä, koiria ja kanoja kuljeskeli kylän teillä. Oppaan mukaan saaren paras ravintola on Hatiheussa. Ravintola oli sunnuntaina suljettu, joten meiltä se jäi testaamatta. Ravintolan erikoisuus on banaaninlehteen kääritty sianliha, joka kypsytetään maakuopassa, paikallinen rosvopaisti. Yö lahdella oli tuulinen ja maininki heilutteli meitä peräankkurista huolimatta. Yöllä noin kello kaksi harjoittelimme ankkurointia, olimme liikkuneet liian lähelle Jensin venettä. Alkuperäinen suunnitelma oli olla kaksi yötä Hatiheun lahdella, mutta mainiki muutti suunnitelmamme.

Aamulla nostimme ankkurin ja suuntasimme kohti seuraavaa lahtea. Lahti on nimeltään Anaho. Anahon lahti oli todella hieno paikka. Maisemat, kuin postikortista ja maininki puuttui kokonaan. Vielä samana päivänä pakkasimme reppumme ja suuntasimme patikkaretken takaisin kohti Hatiheun kylää. Mielessämme oli ruokailu testaamatta jääneessä ravintolassa. Saimme Anahon lahdelta mukaamme kaksi paikallista miestä oppaaksi, he olivat juuri lähdössä kohti Hatiheuta. Emme varmaan olisi selvinneet matkasta ilman opasta, sillä matka vuoren yli oli raskas ja polku huonosti merkattu.

Paikallisilla miehillä oli mukanaan neljä koiraa, joista yksi oli aivan pieni pentu. Miehet kouluttivat sitä metsästyskoiraksi ja ihmeellisesti se jaksoi mukanamme koko rasittavan matkan. Pentua ei saanut auttaa, vaan sen oli selvittävä matkasta omin voimin, kuului koulutukseen. Paikalliset metsästävät saarella eläviä villisikoja perinteisesti koirien avulla, ilman aseita. Välillä metsästys koituu myös koirien kohtaloksi. Iso uros villisika on vaarallinen eläin.

Ravintola oli tietysti kiinni ja aukeaisi vasta kuudelta. Emme voineet odottaa, sillä meidän oli ehdittävä takaisin valoisan aikana. Toisaalta rosvopaistia ei valmistettu, kuin erikoistilauksesta ja suuremmalle ryhmälle.

Matka kesti noin tunnin suuntaansa ja saimme taas kaivattua liikuntaa.

Ankkuripaikka oli todella hieno ja päätimme olla lahdella kaksi yötä.

Seuraavana aamuna kävin sukeltamassa rannalla olevalla koralliriutalla. Korallit eivät olleet kovin värikkäitä, mutta kaloja siellä oli jonkin verran. Vedessä oli paljon jotain pientä eliötä ja se teki sukelluksesta hiukan epämiellyttävän.

Iltapäivällä teimme muutaman tunnin patikkaretken Haatuatua lahdelle. Matkalla näimme miten paikalliset pyydystivät rantavedestä mustekaloja. Toinen heistä yritti näyttää minulle kepillä, missä mustekala meni, minä en erottanut pohjasta yhtään mitään. Jokaisessa hommassa omat niksinsä! Retki oli jälleen hyvää liikuntaa ja maisemat upeat.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Purjehdimme vastatuulessa takaisin lähtöpisteeseemme Taiohaen lahteen. Matkalla näimme kaksi venettä, jotka purjehtivat myös kohti Taiohaen lahtea. Toisella oli spinaakkeri ylhäällä ja se oli huomattavasti toista venettä nopeampi. Sanoin Marikalle, että hitaampi vene on varmaan Ellen. Saavuttuamme lahdelle näimme Paulin, joka oli juuri ankkuroimassa Ellen venettään. Melkoinen sattuma.

Pauli oli lähtenyt Panamasta Vappuna ja oli purjehtinut pysähtymättä Galapagos saarille. Matka oli kestänyt ainoastaan 48 vuorokautta! Seitsemän viikkoa on pitkä aika yksin, pienessä veneessä. Me purjehdimme kolme viikkoa ja se tuntui pitkältä ajalta.

Päätimme jäädä Taiohaen lahdelle muutamaksi päiväksi ja jatkaa matkaa seuraavan viikon maanantaina. Veneessä oli riittävästi pesemistä ja huoltamista. Aika kului nopeasti.

Olimme tutustuneet saareen ja sen upeisiin maisemiin. Nuku Hiva on ollut hieno kokemus. Nyt on hyvä jatkaa kohti länttä ja Tuamoto atolleja. Atollit ovat varmaan aivan oma maailmansa.