Bonaire – Panama

Bonairen satama oli rauhallinen ja siihen ei osunut maininki. Päätin kiivetä mastoon ja tarkastaa, että kaikki on kunnossa. Styyrpuurin puoleisen barduunan vaijeri oli vioittunut.

Olisi pitänyt tarkastaa Trinidadissa, jossa olisi ollut helppo hankkia uusi vaijeri.

Ihmetyttää se, että barduunasta oli säikeitä poikki vaikka kaikki vaijerit oli uusittu Suomessa ennen lähtöä. Kävin paikallisessa Budget Marinessa tilaamassa uudet barduunat. Kaikki oli selvää, barduunoiden valmistus kestää kaksi päivää ja niiden toimitus Curacaon Budget Marineen kolme päivää. Hienoa palvelua.

Bonairessa veneemme viereen ui mies ja tervehti sanomalla: ”Hello we are neighbours”. En nähnyt vieressämme muuta venettä. Sergei oli nähnyt lippumme rantaravintolasta ja ui meitä tervehtimään. Naapurilla hän tarkoitti Suomea ja Venäjää. Sergei oli töissä isolla tankkerilla ja he olivat purkamassa lastia Bonairen satamassa. Keskustelimme matkastamme ja hän puolestaan kertoi olevansa matkalla Kiinaan.

Lähtiessään Sergei sanoi meille:”Olette hyviä ihmisiä, sen näkee teidän kasvoista”.

Jännä tapahtuma.

Curacao 19.2. - 5.3.2005

Bonairesta lähdimme kohti Curacaoa 19.2. klo 06.00. Purjehdimme kakkosreivi isossa purjeessa, koska barduunamme oli viallinen. Tuuli oli myötäinen ja olimme Curacaon Spanish Water lahdessa klo 14.00. Oli lauantai ja tulliin ei kuulemma kannattanut mennä ennen maanantaita.

Ankkuroimme Sari Fundy’s marinan edustalle. Marinasta löytyi hyvät palvelut veneilijöille, ja siellä oli hyvä ravintola.

Maanantaina menimme bussilla Willemstadiin, jossa oli tulli ja immigration. Kävimme ensin tullissa ja sen jälkeen marssimme postiin, jossa passit leimataan. Jonotimme aikamme, jonka jälkeen saimme kuulla, että siellä hoidetaan vain jatkoaika oleskeluun.

Ohjeiden mukaan marssimme satamaan ja etsimme oikeaa toimistoa. Totesimme olevamme väärällä puolella lahtea. Siirryimme sataman toiselle puolelle ja löysimme satamasta toimiston, jossa saimme leimat passiin. Oleskeluaika kaksi viikkoa, joka meille riittää mainiosti.

Tiistaina kävimme paikallisessa Budget Marinessa kyselemässä barduunoita. Eivät olleet vielä tilanneet barduunoita, koska halusivat olla ehdottoman varmoja, että tulee oikeat. Meinasi mennä hermot.

Saimme kyydin takaisin veneelle, kiipesin mastoon. Otin vanhan barduunan malliksi ja bussilla takaisin Budget Marineen. Otettiin kuva T-päätteestä (yläpää) ja lähetettiin se Trinidadiin Budget Marine Rigginkiin. T-pääte kuulemma löytyy Trinidadista ja barduunat laitetaan välittömästi tuotantoon. Barduunat lähetetään Fedex kuriirilla Curacaoon. Hienoa palvelua.

Curacao on mielestämme mukavampi paikka, kuin Bonaire. Bonaire oli liian hiljainen ja kaikesta näki, että saari elää turismista. Willemstadissa oli jotenkin rennompi tunnelma, vaikka turisteja oli myös täällä.

Barduunan lisäksi minulta on myös passi hajoamassa. Suomalaisesta laatupassista on etusivu irtoamassa. Kyselimme lähetystöstä mahdollisuuksia uusia passi. Saimme vastaukseksi, että uuden 10 vuoden passin saa 7-10 viikossa! Se toimitetaan takuuna vanhan tilalle. Yhden vuoden passin saa 7-10 päivässä. Asia päätettiin hoitaa niin, että käyn Panamassa tekemässä hakemuksen 10 vuoden passista. Passi lähetetään Australiaan odottamaan meitä.

Satu III ja meidän seuraksi lahdelle ankkuroi myös suomalainen Ellen vene. Veneen kippari 75-vuotias Pauli oli purjehtimassa yksin maailman ympäri 8 metrisellä veneellään!

Hattua täytyy nostaa.

Paulilla oli myös ollut ongelmia passin kanssa, hän oli ratkaissut asian teipillä. Hyvin oli kuulemma toiminut. Passin hajoaminen ei tuntunut enää suurelta ongelmalta.

Torstaina kysyimme barduunan toimitusaikaa. He haluavat olla ehdottoman varmoja, että saamme oikean T-päätteen. T-pääte on enää liittämistä vaille ja barduunat lähetetään Fedex kuriirilla perjantaina. Melkoista palvelua.

Sari Fundy’s marinasta on maanantaista lauantaihin ilmainen kuljetus paikalliseen supermarkettiin. Ostosaikaa on yksi tunti, marketti on hyvä ja kuljetus on hieno idea.

Sunnuntaina kävimme tutustumassa paikalliseen meripuistoon. Näimme akvaarioissa erivärisiä kaloja, haita ja muita meren eläviä. Koulutetut delfiinit ja merileijonat esittelivät taitojaan. Delfiinit olisivat varmaan olleet mieluummin merellä kavereiden kanssa pomppimassa veneiden vierellä. Eivät kuulu ahtaisiin altaisiin.

Maanantaina kyselimme barduunojen tilannetta. Eivät ole vielä lähteneet matkaan. Budget Marine ihmetteli tilannetta!

Tiistaina saimme kuulla, että barduunat saapuvat torstaina. Saimme AWB numeron, jolla lähetystä voi seurata. Internet kyselymme ei vielä tuottanut tulosta. Meinaa mennä hermot Budget Marinen palvelun kanssa.

Tiistaina kävimme postissa anomassa lisäaikaa oleskeluun. Ei riittänyt kaksi viikkoa. Kävimme klo 12.30 kysymässä virkailijoilta ja saimme vastaukseksi, että toimisto avautuu klo 14.00. Jonotimme puoli tuntia klo 14.00 jälkeen. Saimme vastaukseksi, että oleskeluluvan jatkoasia hoidetaan samalla tiskillä, mutta ainoastaan klo 08.30-11.30 välisenä aikana. Hymyillen poistuimme tiskiltä, huomenna uudelleen.

Keskiviikkona menimme postiin jo klo 08.30. Jonotimme puoli tuntia ja pääsimme oikean virkailijan puheille. Passiemme tuloleimat olivat väärät. Päivä ja kuukausi olivat oikeat, mutta vuosi oli 2004. Jouduimme kävelemään sataman toiselle puolelle, saapuvien passintarkastukseen. Siellä leimat korjattiin, mutta jatkoa emme sieltä saaneet. Kiitimme uusista leimoista ja hymyillen jatkoimme matkaa kohti postia. Postissa virkailija otti passimme ja täytti tiedot kaavakkeeseen. Sitten hän ilmoitti, että voimme noutaa passit sieltä maanantaina! Huh, huh. Nyt tuli ongelmaksi se, että jos barduunat saapuvat torstaina, niin kuin oli luvattu. Meillä ei ole passeja, joilla jatkaa matkaa.

Olin huomaavinani, että en hymyillyt lähtiessämme postista - saatoin olla väärässä.

Näin ne päivät kuluvat, asioita hoidellen.

Curacao oli mukava sekoitus Eurooppaa, Karibiaa ja Etelä Amerikkaa. Rakennukset olivat, kuin Amsterdamista. Ihmiset olivat sekoitus monesta eri kulttuurista. Bonaireen verrattuna Curacao oli huomattavasti värikkäämpi ja elävämpi saari. Luonto oli molemmilla saarilla kuiva ja karu.

Päätimme jatkaa matkaa kohti Arubaa lauantai aamuna. Saimme passimme takaisin perjantaina, jonka jälkeen kävimme leimauttamassa ne. Tullissa kävimme täyttämässä kaavakkeet. Barduunat olivat tullissa ja niiden saamisesta ei ollut tietoa.

Lauantaina herätys oli kello 03.00 ja lähdimme kohti Arubaa klo 04.00. Satu III lähti meidän kanssamme samaan aikaan ja seurasimme heitä ulos pimeästä Spanish Water lahdesta.

Aruba 5.3. - 16.3.2005

Purjehdus Arubaan sujui melko heikossa tuulessa. Tarkoituksemme oli saapua Oranjestadiin valoisaan aikaan, mutta toisin kävi. Saavuimme satamaan pimeässä, mikä on aina vaikeaa, kun kyseessä on vieras satama.

Passien tarkastus sujui nopeasti, virkailijat saapuivat autolla veneellemme. Tullissa ei täytetty, kuin yksi kaavake ja asia oli kunnossa. Ystävällistä ja joustavaa toimintaa.

Yllättävän suuri ero verrattuna Curacaon toimintaan.

Satu III oli ollut satamassa jo muutaman tunnin. He olivat saaneet matkalla kultamakrillin ja meitä odotti kalaillallinen ja kylmä olut.

Olimme seuraavan yön sataman laiturissa.

Aamulla siirryimme Renaissance marinaan Oranjestadin keskustaan. Marina oli hieno ja kallis. Marina on rakennettu ison hotellin yhteyteen ja meillä oli käytössämme hotellin palvelut. Saavuimme marinaan sunnuntaina. Marinan toimisto ei ollut auki, jotenka emme saaneet avainkorttia käyttöömme. Saimme kuitenkin luvan käyttää suihkuja hotellihuoneessa. Lämmin suihku ensimmäisen kerran Kanarialta lähtömme jälkeen tuntui mahtavalta!

Maanantaina saatuamme avainkortit, meille selvisi, että hotellin yhteydessä olevalla kuntosalilla on sauna. Illalla kävimme polkemassa kuntopyörää ja testaamassa paikallisen saunan. Oli hieno kokemus kahdeksan kuukauden tauon jälkeen.

Arubassa saimme viereemme Mindora veneen. Matti saapui miehistöineen Bonairesta. Matti lähti matkaan viikkoa meitä ennen HSK:n laiturista. Viimeksi tapasimme Matin La Comeralla, ennen Atlantin ylitystä.

Aluksi meidän piti jatkaa matkaa muutaman yön jälkeen. Satu III:n VHF puhelin oli hajonnut Curacaolta lähtöä edeltävänä päivänä. Kari tilasi uuden puhelimen Curacaosta ja Pauli oli luvannut tuoda sen mukanaan.

Jens, jonka olimme hyvästelleet Bequilassa oli päättänyt seurata meitä Tyynelle valtamerelle. Saimme häneltä viestin , että hän on matkalla Curacaoon. Käytimme tilaisuutta hyväksemme ja pyysimme häntä ja Paulia hakemaan Curacaossa olevat barduunamme.

Asia hoitui ja Pauli toi meille barduunat ja Satu III:lle VHF puhelimen.

Arubassa viivyimme melkein kaksi viikkoa. Totuimme saunaan ja hotellin uima-altaisiin.

Totuimme myös iguaaneihin, jotka makailivat sataman rantakivillä. Syötimme niille salaattia ja leipää, hyvin tuntui maistuvan. Mukavia otuksia.

Pitkän satamassa olon jälkeen on vaikea jatkaa matkaa. Edessä oli noin 540 mailin purjehdus Arubalta Panamaan San Blas saarille. Opaskirjojen mukaan tämä osuus saattaa olla todella kovatuulinen ja aallot suuria. Syynä on maaliskuussa voimakkaana puhaltavat pasaatituulet ja nopeasti mataloituva rannikko.

Lähtöpäivän aamuna kutsuin Jensiä VHF- puhelimella ja yllätys oli melkoinen, kun hän vastasi kutsuuni. Hän oli muutaman mailin päässä marinasta ja päätti jatkaa matkaa kanssamme! Hän oli juuri saapunut Curacaosta. Hän meni ankkuriin muutamaksi tunniksi ja jatkoi matkaa kirjautumatta Arubaan.

Jensillä on hienot kotisivut ja hänen matkaa voi seurata sivuilta www.sycarita.bitz.dk

Passien tarkastus ja tulli muodollisuudet sujuivat yhtä hienosti, kuin saapuessamme. Passien tarkastaja saapui veneellemme autolla ja pyyteli anteeksi, että olimme joutuneet odottamaan.

Purjehdus kohti San Blas saaria alkoi kovassa tuulessa. Veneemme vauhti oli usein yli 7 solmua. Aallokko oli isoa ja vene keinui ja heilui epämukavasti.

Olimme aloittaneet malaria lääkityksen edellisellä viikolla. Olimme ostaneet Lariam nimisen lääkkeen Trinidadista. Lääkkeen sivuvaikutuksia on mm. huonovointisuus, päänsärky ja ruokahalun puute. Muita sivuvaikutuksia oli pitkä lista. Ilmeisesti lääkkeen ja kuoppaisen menon vaikutuksesta olimme molemmat merisairaita. Minulla huono olo kesti vain päivän ja se meni ohi, kun söin lääkkeen meritautiin. Marika voi huonosti koko matkan ja neljän päivän purjehduksesta tuli väsyttävä ja epämiellyttävä.

Muutaman kerran saimme ison aallon avotilaan, suolainen vesi, märät vaatteet eivät parantaneet olotilaa.

San Blas saaret 21.3 - 27.3.2005

San Blas saarille saavuimme reilun neljän vuorokauden purjehduksen jälkeen. Edellisenä iltana olimme hidastaneet vauhtiamme, koska pelkäsimme olevamme perillä liian nopeasti ja saapuisimme saarille pimeässä. Pelkomme oli turha. Tuulet tyyntyivät viimeisenä vuorokautena ja meillä oli täysi työ ehtiä valoisan aikana perille. Tästä opimme sen, että silloin on mentävä, kun vene kulkee. Hidastelut tehdään sitten ennen saapumista satamaan, jos on tarpeen.

Saavuimme San Blas saarten pääsaarelle El Porvenieriin. Sen sijaan, että kelloa käännettiin tunti taaksepäin, sen olisi voinut kääntää toiseen aikakauteen. Saavuttuamme saaren rantaan veneemme viereen saapui useita yhdestä puusta koverrettuja kanootteja. San Blas saarilla elää Kuna intiaani heimo, jotka ovat säilyttäneet alkeellisen elämäntyylin vielä nykypäivänä. Kanooteilla saapuneet intiaani naiset kauppasivat värikkäitä käsitöitään. Ostimme muutaman pannulapun ja saimme tilanteen rauhoittumaan.

Kanootteja kävi veneemme vieressä useita ja jokaisella oli jotain myytävää. Tarjolla oli käsitöitä, kalaa ja hummereita.

El Porvenierissä ei ole varsinaista kylää, mutta siellä on hotelli, lentokenttä ja tulli ja passin tarkastus. Viranomaiset eivät olleet paikalla, jotenka maahantulo muodollisuudet täytyi jättää seuraavaan päivää.

Satu III:n kannella järjestimme grilli-illan, jossa tarjolla oli kalaa ja hummeria.

Seuraavana päivänä oli vuorossa passien leimaus ja purjehdusluvan hankkiminen. Luvat ja leimat saatiin samasta toimistosta ja niiden hinnaksi tuli noin 100 USD. Purjehduslupa on voimassa koko Panaman alueella.

Iltapäivällä kävimme tutustumassa viereisen saaren Kuna intiaani kylään. Saari oli rakennettu täyteen asuntoja ja siellä oli koulu ja kaksi kirkkoa. Saari oli halkaisijaltaan vain noin 200 m. Saarella oli myös hotelli. Intiaanit myivät käsitöitään jokaisessa majassa. Saarelta löysimme paikallisen leipomon, josta ostimme maukasta leipää.

Seuraavana aamuna ohitsemme ajoi paikallinen puinen kanootti. Kyydissä istui joukko ihmisiä ja eräs heistä huusi meille: ”Hyvä Suomi”. Kaikkialla sitä suomalaisiin törmää, ajattelimme. Olimme päättäneet vaihtaa saarta ja purjehtia Cayos Limos saarille. Matkaa sinne ei ollut, kuin muutama maili. Saavuimme saarelle, jossa asui vain yksi Kuna intiaani perhe. Saarelta kuului jälleen huuto: ”Hyvä Suomi”. Päätimme pysähtyä saarelle ja yllätys oli suuri, kun löysimme joukon suomalaisia matkailijoita. He olivat tutustumassa Panamaan Folke Westin opastuksella. Esittelimme itsemme ja puhuimme matkastamme. Eräs rouva kysyi nimeämme ja kun esittelimme itsemme, paljastui, että hän oli Kaarina Pylkäs Iitistä, entisestä kotikunnastani. Olin ollut heidän maatilallaan muutaman kerran talkoissa. Terveisiä vaan Perheniemeen tutuille, maailma on melko pieni.

Vietimme yön Cayos Limos saarilla ankkurissa. Kävimme sukeltamassa ja tutustumassa läheiseen saareen. Illalla katselimme Pelikaanien epätoivoisen näköistä sukeltelua kalojen kimppuun. Pelikaania ei ole suunniteltu sukeltamaan ja näyttää siltä, että niskat menee nurin jokaisella sukelluksella.

Läheisellä rannalla kävi intiaani perhe kalastamassa tiheällä verkolla. Kalastuksen loputtua he meloivat toiseen saareen puisella kanootilla.

Aamulla viereemme meloi intiaani perhe. He olivat matkalla Cayos Chichime saarille, meillä oli sama kohde. Mies puhui hiukan englantia, mutta asiat eivät tulleet aivan selviksi.

Hetken päästä perhe nosteli tavarat veneeseemme. Neljä heistä jäi veneeseemme ja kaksi souti pois kanootillaan. Hetken päästä he palasivat ja nousivat veneeseemme. Intiaanit olivat päättäneet matkustaa mukanamme seuraavaan saareen. Lopulta saimme selvitettyä heille, että meidän mukana he eivät voineet matkustaa. He ottivat tavarat ja meloivat kysymään kyytiä Satu III veneestä. Siellä heillä oli parempi onni ja puinen kanootti sidottiin Satu III perään.

Cayos Chichime oli mukava paikka olla ankkurissa. Siihen ei osunut maininki ja paikka oli hiljainen. Saarilla asuvat intiaanit kävivät myymässä kalaa ja rannalta sai ostettua tuoretta leipää. Leipä oli paistettu makaavassa tynnyrissä, jonka päällä ja sisällä poltettiin kookospähkinän kuoria. Dollarilla sai muutaman kalan ja pussi leipää maksoi saman verran. Hummerista joutui maksamaan neljä dollaria.

Maisemat läheisellä saarella oli, kuin postikortista. Valkoista hiekkaa ja palmuja. Kävimme kiertämässä saaren muutaman kerran.

Valkoiset rannat ja palmut oli jätettävä ja jatkettava matkaa kohti Cristobalia. Tuuli oli tyyntynyt ja muuttanut suuntaa niin, että meidän oli ajettava alkumatka koneella. Lähdimme matkaan klo 6 illalla ja arvelimme olevamme perillä Cristobalissa seuraavana aamuna. Pääsimme purjeilla osan matkaa, mutta aamulla tuuli tyyntyi ja meidän oli ajettava koneella loppumatka. Olimme perillä Cristobalissa klo14.

Cristobal 28.3.2005 -

Ajoimme Cristobalin pursiseuralle ja kiinnityimme Satu III kylkeen. He olivat saapuneet jo edellisenä päivänä. Satama oli tyyni ja kuuma paikka. Lämpötila veneen sisällä nousi reilusti yli kolmenkymmenen asteen.

Seuraavana päivänä oli vuorossa satamatoimistossa käynti. Veneen tiedot kirjattiin toimistossa ja kerrottiin, että veneen mittaus on seuraavana päivänä. Vuokrasimme veneeseemme köydet pursiseuralta ja ostimme neljä auton rengasta lepuuttajiksi. Kanavassa täytyy olla neljä pitkää köyttä ja kahdeksan lepuuttajaa. Veneessä on oltava kipparin lisäksi neljä ”line handleriä”.

Veneen mittaus oli vuorossa seuraavana päivänä. Veneen pituus ja leveys mitattiin. Lepuuttajat ja köydet tarkastettiin. Veneen nopeudeksi ilmoitin 8 solmua! Jos veneen nopeus on pienempi, niin saattaa joutua maksamaan 850 USD enemmän kanavamaksua! Nyt maksu oli 600 USD.

Maksoimme maksun pankkiin ja illalla saimme kuulla, että meidän vuoro mennä kanavasta on 20.4.2005. Tiedossa oli kolmen viikon odotus.

Saksalainen Taniwan (Najad 490) oli kuullut, että jos vene on yli 70 jalkaa, niin siihen tulee automaattisesti pilotti ja silloin he voivat mennä kanavasta vaikka seuraavana päivänä. He ratkaisivat ongelman sitomalla spinaakkeripuomin veneen keulaan, jolloin veneen pituus oli yli 70 jalkaa. Mittaaja oli kysynyt, että onko veneessä mitään mitä he haluaisivat ottaa pois kanavaan menon ajaksi. Vastaus oli ei ja he saivat pilotin veneeseen.

Cristobal on melko sotkuinen kaupunki. Talot ovat ränsistyneitä ja kadut epäsiistejä. Ihmiset ovat sekoitus monesta kansallisuudesta. Hintataso Panamassa on halpa ja siksi täällä on hyvä täyttää veneen varastot Tyynen valtameren ylitykseen. Hintataso oli edullinen myös pursiseuran ravintolassa.

Oppaissa kehotetaan käyttämään taksia, koska liikkuminen kaupungilla ei ole turvallista. Ryöstöjä on tapahtunut pursiseuran aitojen ulkopuolella. Kaupungilla näkee konekiväärejä kantavia vartijoita kauppojen ja pankkien ulkopuolella. Rikollisuus on erään taksikuskin mukaan kuitenkin vähentynyt huomattavasti. Me käytimme taksia ja ne olivat melko edullisia.

Cristobalissa tapasimme S/Y Kristiinan. Auli ja Hannu olivat matkalla takaisin Suomeen. He olivat purjehtineet Uuden Seelannin kautta Alaskaan ja viettäneet vuoden siellä. Varmaan upea kokemus. Heidän matkaa voi seurata sivuilta www.kristiina.kaapeli.fi

Sunnuntaina kävimme tutustumassa kanavan toimintaan Gatun suluilla. Sulkuihin ajettiin laivoja, joiden leveys oli vain hiukan kanavaa kapeampi. Laivojen kanavamaksut ovat yli 50 000 dollaria. On helppo ymmärtää, että purjeveneet eivät ole mikään hyvä business kanavalle. Sunnuntaina saimme myös kuulla, että meidän vuoro mennä kanavasta on 9.4.2005, aikataulu on muuttunut parempaan suuntaan.

Cristobalissa yritin saada lyhytaaltoradiosta sääfaksia tietokoneelle. Tulos kahden päivän jälkeen on pyöreä nolla. Cristobalista hankimme uuden kameran. Mielestämme kuvien laatu aikaisemmalla kameralla ei ole ollut aina hyvä.

Edessä on veneen lastaus. Viikko aikaa kanavaan menoon.