Bequia, St. Vincent and The Grenadines 9.1.2005 – 14.1.2005

Bequian saari ja Admirality Bay on suosittu kohde veneilijöiden keskuudessa. Veneitä oli useita kymmeniä ankkurissa lahdella. Maahantulo muodollisuudet hoituivat Port Elizabethissa nopeasti ja ilman ylimääräistä paperien täyttöä.

Barbadoksen jälkeen kylä oli miellyttävän hiljainen.

Säät eivät meitä suosineet, kova tuuli ja sadekuurot tekivät saareen tutustumisen epämiellyttäväksi. Olimme ankkuroineet melko kauaksi kylän keskustasta ja kova vastainen tuuli teki jollamatkoista märkiä.

Kylän pienestä koosta huolimatta palvelut veneilijöille olivat hyvät. Pyykkien pesu, veden tankkaus, internet yhteydet toimivat hyvin. Korjautimme myös ratkenneen sprayhoodin sauman ja lisäsimme siihen nahkaisen vahvikkeen.

Muutaman päivän jälkeen saimme seuraksemme tutun veneen. Jens oli saapunut St. Lucialta ja ankkuroinut lähelle meitä. Jens oli nyt liikkeellä yksin, Lucia oli lentänyt takaisin kotiin.

Jensin kanssa teimme muutamana päivänä kävelyretken saarella. Kävimme Hope Bayissä ja Friendship Bayissä. Hope Bayissä kokeilimme kookospähkinän aukaisua, hikistä puuhaa.

Marikalta putosi silmälasit veneen perästä mereen. Yritin sukeltamalla saada niitä ylös, mutta vesi oli sameaa ja syvyys oli noin 7 metriä. Paikallisen sukelluskeskuksen kaveri kävi sukeltamassa lasit ylös, pientä korvausta vastaan.

Eräänä iltana olimme Jensin veneellä nauttimassa muutaman rum punchin ennen ruokailua. Jens oli tehnyt rum punchit paikallisesta vaaleasta rommista. Rommi oli hiukan pistävän makuista ja tehosta päätellen melko vahvaa. Seuraavana päivänä Jens lupasi käyttää lopun rommin liedessään polttoaineena. Kuulemma halpaa ja palaa puhtaalla liekillä!

Punchien aikana oli tuulenpuuska kääntänyt Jensin jollan ylösalaisin ja moottori oli vedessä. Kone lähti käymään ja kävi muutaman sekunnin. Jensille tuli moottoriremontti. Elektroniikka oli hajonnut ja Port Elizabethista ei osia löytynyt.

Carriacou, Grenada 14.1.2005 – 17.1.2005

Jälleen kerran oli jäähyväisten aika. Jens jäi Port Elizabehiin ja me jatkoimme matkaa. Jens ei ole vielä päättänyt, jatkaako hän matkaa kohti Panamaa.

Bequian saarelta matkamme jatkui Carriacoun saarelle Hillsboroughin kylään. Samalla vaihtui valtio Grenadaksi. Matkaa Bequian saarelta Carriacoun saarelle oli noin 35 mailia. Purjehdimme matkan kovassa tuulessa, kakkosreivi isossa purjeessa.

Matkan varrelle jäi monta purjehtijoiden suosimaa saarta mm. Mustique, Canouan, Union Island ja Tobago Cays. Kova tuuli ja sateinen sää ei houkutellut meitä pysähtymään.

Hillsboroughin satamassa oli jälleen vuorossa papereiden täyttö ja kolmessa eri toimistossa vierailu. Satamassa ei ollut, kuin muutama vene. Syy selvisi pian, sillä voimakas maininki keinutti venettä todella epämiellyttävästi. Oli jo pimeää ja päätimme jäädä ankkuriin yhdeksi yöksi.

Illalla satamaan saapui saarien välinen yhteysalus ja sen kapteeni oli vahvasti sitä mieltä, että olemme hänen tiellään. Ankkuri ylös ja uutta paikkaa etsimään.

Yön nukuimme salongin sohvilla keinumisen vuoksi.

Aamulla kyläkierroksen jälkeen nostimme ankkurin ja suuntasimme kohti Tyrrel Baytä. Matkaa oli muutama maili ja ajoimme sen koneella. Matkalla näimme muutaman pelikaanin.

Ohitimme Sandy Islandin ja L´Esterre Bayn. Aurinkoisella ja tyynellä ilmalla varmaankin upeita paikkoja.

Tyrrel Bay oli rauhallinen, tyyni paikka ja maininki puuttui kokonaan. Opaskirjojen mukaan ravintoloita ja internet kahviloita on kylällä useita. Paikka vaikutti kuitenkin melko kuolleelta palvelujen suhteen. Suojaisena ja hiljaisena lahtena se oli kuitenkin miellyttävä paikka ankkuroitua. Sunnuntaina kävelimme Tyrrel Baysta Hillsboroughiin. Matkalla pysähdyimme L’Esterre Bayssa. Nautimme lounaaksi paikallista kanaa ja kalaa. Nähtäväksi jää oliko pikaruoka paikka.

Kävelymatkalla näimme muutaman aasin, selvisi minullekin miksi minua on välillä kutsuttu.

Kävelymatka oli pitkä, koska oikopolku vei väärään suuntaan. Matka takaisin ei tuntunut yhtä pitkältä, taksin takapenkillä.

Tyrrel Bayssa olisi ollut mahdollisuus nostaa vene ylös ja laittaa uudet myrkyt veneen pohjaan. Työ päätettiin siirtää myöhempään ajankohtaan. Minulle, laiskalle miehelle, työn siirto ei tuottanut mitään tuskaa. Toisaalta pohja on vielä hyvässä kunnossa.

St. George ja Prickly Bay 17.1.2005 - 1.2.2005

Tyrrel Bayn rauhallisesta ankkuripaikasta purjehdimme Grenadan pääsaarelle ja St. Georgen satamaan. Purjehdus oli pitkästä aikaa miellyttävä, tuuli oli sivumyötäinen ja selvisimme matkasta ilman kovia puuskia ja sadetta. Matkan varrella ohitimme vedenalaisen tulivuoren Kick ’em Jennyn. opaskirjan mukaan ” and you certainly will get a big kick if you happen to be on top when it erupts”. Tulivuori on viimeksi purkautunut 1989.

St Georgen satamaan saavuttuamme oli kaikkialla nähtävissä pyörremyrsky Ivanin tuhot. Taloista puuttui kattoja ja veneitä oli rannoilla puoliksi uponneina. Satama vaikutti aluksi ahtaalta ja liikenteen melu kuului hyvin veneeseen. Opaskirjoista olin lukenut, että täällä täytyy vene lukita hyvin, sillä veneisiin on murtauduttu. Olin mielessäni muodostanut paikasta negatiivisen kuvan - sitä ei koskaan pitäisi tehdä. Päätimme kuitenkin jäädä yhdeksi yöksi. Satama oli rauhallinen ja tyyni. Maininki puuttui kokonaan. Kaupat olivat lähellä ja liikenteen melu vaimeni illan pimetessä.

Aamulla kävimme tutustumassa kaupunkiin ja totesimme elämän jatkuvan normaalisti Ivanin tuhoista huolimatta.

Iltapäivällä siirryimme muutaman tunnin purjehduksen jälkeen Prickly Bayhin.

Meillä on ollut isossa purjeessa ykkös- ja kakkosreivi kiinteillä köysillä. Kolmosreivi on tehty niin, että kakkos- ja kolmosreivin silmukoiden välillä takaliesmassa on köysilenkki. Kun purje on ollut kakkosreivissä on ykkösreivin köysi vedetty kolmosreivin silmukan läpi. Kuulostaa helpolta ja sitä se onkin, hyvässä kelissä. Kun kolmosreiviä tarvitaan, niin ei ole mukava kiipeillä kannella ja pujotella köysiä! Muutimme reivit niin, että ykkösreivi on rakennettu puomin ulkopuolelle ja kakkos- ja kolmosreivin köydet kulkee puomin sisällä. Jos ykkösreivin köydet tuntuvat haittaavan, niin ne on helppo ottaa pois ja laittaa takaisin, jos tarvitsee. Käytännössä olemme melko usein purjehtineet kakkosreivillä.

Prickly Bayn marinassa kokeilin, miltä tuntuu uida vaatteet päällä ja reppu selässä. Jolla ikään kuin heitti selästä! Olemme pitäneet kameran, puhelimen ja passit vedenpitävässä pussissa repun sisällä. Vahingoilta vältyttiin, tilanteesta selvittiin punertavalla niskalla ja nauravilla ohikulkijoilla.

Tapasimme St Georgen satamamassa Kotkalaisen DOM veneen. Kävimme heidän kanssaan tutustumassa Grenadan saareen. Uimme Concorde vesiputouksilla. Kaakaon, kanelin, muskotin saloihin tutustuimme maustetehtaassa. Nyt tiedämme myös sen, että Grenadalle on tultava, jos menee ”niin pitkälle, kuin pippuri kasvaa”. Tutustuimme paikkaan, jossa oli ollut Grenadan suurimmat banaani ja muskotti viljelmät ennen Ivania. Myrsky oli tehnyt viljelmistä melko selvää jälkeä. Sademetsä oli myös kadonnut tuulen mukana. On ollut melkoinen puhallus. Taksikuski kertoi, että oli seisonut kotona seinien vieressä, eikä ollut pystynyt liikkumaan. Tuuli oli vienyt katon talosta.

St Georgissa saimme vihdoinkin VISA kortti asian hoidettua DHL:n avustuksella. Samassa lähetyksessä tulivat sekä minun että Marikan kortti.

Grenada Sailing Festival vietettiin 28.1 - 1.2. Kävimme tutustumassa perinteisten työveneiden purjehduskisoihin Grand Anse Beachellä. Kilpailu oli kovaa ja tunnelma hieno. Veneet näyttivät samanlaisilta, mutta lähtö toisensa jälkeen voittajat eri luokissa olivat samoja. Kysyin erään veneen kipparilta menestymisen salaisuuksia. Hän kertoi, että veneen ja kipparin on oltava hyviä. Hän oli purjehtinut veneellään 40 vuotta. Kilpailujen lähtö oli Le Mans tyylinen, yhden miehistön jäsenen oli lähdettävä rannalta lähtöviivan takaa pillin soidessa. Muut yrittivät parhaansa mukaan pitää venettä rantaan sortuvassa mainingissa. Maalilinja oli rannalla, johon yhden miehistön jäsenen oli juostava ja juotava lasillinen rommia. Erään luokan maaliintulossa ensimmäinen vene oli rannalla ja kakkoseksi tullut vene pukkasi keulapuun ensimmäisen veneen pohjasta läpi. Huuto ja selvitys rannalla oli melkoinen. Onneksi vene oli saatu korjattua seuraavan päivän kisoihin.

Rannalla oli olutta, ruokaa ja steel bandejä. Hieno yleisö tapahtuma.

Harmittelimme, kun emme itse osallistuneet purjehduskilpailuihin. Prickly Bayn lähistöllä käytiin kilpailuja eri luokissa. Cruising luokassa ei spinaakkerin käyttö ollut sallittua ja olisimme selvinneet veneellämme kahdestaan. Kilpailuvietin saimme tyydytetyksi, kun pestauduimme englantilaisen Markin veneen miehistöön yhden päivän ajaksi. Veneen miehistönä oli omistaja ja hänen tyttärensä Helen, tanskalaisen Athene veneen Preben ja Søren ja kaksi paikallista poikaa. Kiersimme kolmiorataa kaksi kertaa, kahdessa eri lähdössä. Tuuli oli heikko, vauhdin hurmaa emme kokeneet. Kilpailu oli kuitenkin jännittävä kokemus.

Chaguaramas Bay, Trinidad 2.2.2005 - 10.2.2005

Grenada oli nähty ja oli aika vaihtaa maisemaa. Prickly Bayssä ennen lähtöämme tapasimme helsinkiläisen Paidia veneen. Ville ja Nina olivat tulleet ARC:n mukana Atlantin yli ja olivat myös matkalla kohti Trinidadia.

Prickly Baystä lähdimme kohti Trinidadia iltapäivällä klo 16.00. Tuuli oli sivumyötäinen ja purjehdus sujui vauhdikkaasti. Trinidadin rannikolla olimme aamuyöstä ja jouduimme hidastamaan vauhtia ja odottelemaan auringon nousua. Valoisassa on mukavampi mennä satamaan ja toinen syy hidasteluun oli korkeat maksut tullissa ja passintarkastuksessa toimistoajan ulkopuolella.

Paidia oli lähtenyt muutaman tunnin meidän jälkeen Prickly Baystä ja he saivat meidät kiinni ennen satamaan tuloa.

Satamassa tapasimme Satu III veneen, johon olimme tutustuneet Porto Santossa. Olimme olleet heihin yhteydessä ja tiesimme heidän olevan täällä.

Paidian, Satun ja meidän lisäksi Chaguaramassa olivat myös Venla ja Sampo. Sampo oli ollut Karibialla jo vuodesta 1992. Venla oli ollut maissa, mutta nyt Anja ja Pekka olivat matkalla kohti pohjoista ja Suomea. Lahdella oli myös katamaraani, jota asutti suomalainen miehistö.

Chaguaramas Bayssä oli paljon veneitä. Lahden satamat ja telakat ovat suosittu paikka veneen kunnostukseen. Hintataso on edullinen ja työn laatu hyvää. Useita veneitä oli maalattu uudelleen ja työn jälki oli erinomainen. Kaikki tarpeellinen veneen kunnostukseen löytyy täältä.

Me keskityimme pääosin tarvikkeiden hankintaan. Löysimme mm. uuden akun porakoneeseen ja summerin Volvon hälytystauluun.

Suomalaisten veneiden runsaus näkyi myös iltaohjelmissa. Olimme Villen ja Ninan vieraina yhden illan, vietimme Marikan syntymäpäiviä veneellämme yhden illan ja olimme Satu III:n Satun ja Karin grilli-illassa seuraavana iltana. Juhlien makuun päästyämme ilmoittauduimme matkalle Trinidadin karnevaaleille. Lähtö karnevaaleille oli klo 4.00! Aamuisen tapahtuman nimi oli J’Ouvert. Aamu alkoi aamupalalla ja lasillisella rum punchia. Vaatteet sotkettiin maalilla. Kaduilla oli paljon tanssivia ihmisiä, jotka kulkivat kovaäänisillä varustettujen rekkojen perässä. Musiikki soi riittävän lujaa, olutta ja muuta juotavaa oli tarjolla kaduilla. Suomalaisen jäykän luonteen notkistamiseen meni hiukan aikaa. Menoa kaduilla oli mukava seurata. Rytmitajusta mitään tietämättömänä, jopa minä olin kuulemma ottanut muutaman nopeahkon samban askeleen. Meno on täytynyt olla melkoista!

Sambamme päättyi jo klo 9.00 aamulla. Jatkoimme juhlia marinassa muutamalla oluella. Iltaa vietimme Venlan kannella.

Trinidadin karnevaalit on iso tapahtuma. Erilaisia tilaisuuksia järjestetään jo viikkoja ennen päätapahtumaa. Karnevaalien päätapahtumat olivat maanantaina ja tiistaina. Kaikki liikkeet oli suljettuina ja ihmisillä vapaapäivä karnevaalien ajan.

Trinidadissa hintataso oli edullinen ja mielestämme satama ja palvelut olivat hyvät. Olimme ankkurissa lahdella ja rekisteröidyimme Power Boatin asiakkaaksi. Meillä oli suihku käytettävissä ja vettä saimme laiturista.

Trinidadissa olisi riittänyt nähtävää pidemmäksikin aikaa. Chaguaramassa oli mukava ilmapiiri ja moni vene oli juuttunut tänne pidemmäksi aikaa.

Kralendijk, Bonaire 10.2.2005 – 18.2.2005

Juhlien jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Suurin osa veneistä jatkaa matkaansa Trinidadista pohjoiseen. Meille ja Satu III:lle matka on vasta alussa ja me suuntasimme länteen, kohti ABC saaria. Päätimme jättää Venezuelan väliin veneisiin kohdistuvan rikollisuuden takia. Olimme kuulleet useita juttuja ryöstöistä, osa ehkä tarinoita ja pelkomme turhaa. Sovimme Karin ja Satun kanssa, että purjehdimme Bonaireen samaa matkaa.

Alkumatkasta kävi outo juttu. Purjehdimme mukavassa tuulessa noin 6 solmun nopeudella. Yllättäen edessämme oli paikallisten kalastajien speed boat ja se oli laskemassa verkkoja tai siimaa aivan keulamme edessä. Ehdin huutaa VHF:llä Karille varotuksen kalastajista. Saimme molemmat kierrettyä kalastajat. Kuulimme Trinidadissa, että kalastajat tarkoituksella laskevat verkot veneen eteen ja sitten vaativat niistä korvauksia. Kaikki saattoi olla myös sattumaa ja emme vain huomanneet kalastajien pientä venettä ajoissa.

Purjehdimme noin 400 mpk:n matkan alle kolmessa vuorokaudessa. Ainoastaan toisena päivänä tuuli oli melko heikkoa ja purjeet paukkuivat hermoja raastavasti. Loput matkasta sujui hyvässä tuulessa. Lähellä Bonairea laitoimme isoon purjeeseen kolmosreivin ja silti nopeutemme oli 6 - 7 solmua. Bonaireen saavuimme Satu III:n kanssa samaan aikaan. Oli mukava huomata, että veneemme kulkivat suunnilleen samaa vauhtia. Olimme jo päättäneet purjehtia yhdessä Panaman kanavalle.

Bonairessa olivat kateissa maiseman vihreys ja veneilijöiden palvelut. Maa kuuluu Hollannin Antilleihin ja on vanha Hollannin siirtomaa. Bonaire on kuuluisa sukellus paikoistaan ja se on listattu maailman kolmanneksi parhaaksi sukelluskohteeksi. Turismi ja suolateollisuus ovat saaren pääelinkeinot, lieneekö syy saaren suolaiseen hintatasoon.

Korallien suojelun vuoksi Bonairessa ankkuroiminen on kielletty. Pääkaupungin Kralendijkin edustalla on poijuja joihin voi kiinnittyä. Hinta 10 USD/vrk, johon ei kuulu mitään. Paikallinen Harbour Village Marina kerää rahat, mutta heidän palvelut eivät ole käytettävissä. Suihkua veneilijöille emme ole löytäneet.

Ystävänpäivää kävimme viettämässä Klein Bonaire saarella. Pieni saari Kralendijkin edustalla. Satu ja Kari olivat ottaneet mukaan kaksi pulloa samppanjaa. Mukava pieni hetki aurinkoisella rannalla, maanantai päivänä. Snorklaus rannalla oli upea kokemus. Värikkäitä kaloja, kirkasta vettä ja korallia.

Yhdeksi päiväksi vuokrasimme Satun ja Karin kanssa auton. Ainoa auto liikkeessä oli avo-jeeppi, kauhea rotisko. Neljän litran moottori ja automaatti, kulutus sen mukainen.

Bonaire on melko kuiva saari. Etelä osan valtaa suolan tuotanto ja pohjoisessa on kaktus metsiä. Suuri ero Trinidadin vihreään luontoon. Etelä osassa saarta näimme flamingoja ja runsaasti wind surfingiä harrastavia turisteja. Pohjoisin osa saaresta on luonnonpuistoa. Me saavuimme puiston portille 45 minuuttia liian myöhään, emme päässeet enää alueelle. Puisto jäi näkemättä.

Kävimme sukeltamassa rannalla, mutta näkymät eivät olleet edellisen sukelluksen veroiset.