Atlantin ylitys 20.11 – 15.12.2004

Lähtöaamu valkeni aurinkoisena ja vähä tuulisena. Kävimme aamulla ostamassa vielä viimeiset tuoretuotteet kuten leivät, omenat, banaanit, kaalit, sipulit, porkkanat ja perunat.

Olimme sopineet Jensin kanssa, että lähdemme samoihin aikoihin. Veneemme olivat saman kokoiset joten matkan pitäisi taittua mukavasti yhtä matkaa. Olihan se jotenkin turvallisemman tuntuista lähteä samaa matkaa toisen veneen kanssa. Vaikka tuskin olisimme näköyhteydessä toisiimme, VHF kantaman päässä kuitenkin.

Olimme tutustuneet tanskalaiseen Jensiin jo Falmounthissa kun odottelimme sopivia tuulia Biskajan ylitykseen. Ja matkan aikana olimme olleet monissa satamissa yhtä aikaa.

Jens oli vanha konkari Atlantin ylityksessä. Tämä oli hänen viides ylityksensä. Edellisellä kerralla hän ylitti Atlantin yksistään ja niin oli tarkoitus tälläkin kertaa mutta toisin kävi. Jensin veneen vieressä oli vene jossa asusti kaksi tsekkiläistä opiskelijaa. Jens oli erään kerran keskustellut Lucian ja hänen kaverinsa kanssa ja oli puolileikillään ehdottanut, että jompikumpi tytöistä lähtisi hänen seurakseen Atlantin ylitykselle. Seuraavana päivänä Lucia oli ilmoittanut, että hän olisi valmis lähtemään matkaan mukaan. Jens oli ollut aluksi vähän ihmeissään, mutta todennut sitten itsekseen, että ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Niin oli veneen ruoka ja juoma puoli

tarkistettava uudestaan.

Kävimme Jensin ja Lucian sekä erään norjalaisen pariskunnan Anan ja Beaten kanssa syömässä Casa de Maressa. Nautimme hyvästä ruuasta sillä seuraavat viikot ruoka tulisi pääsääntöisesti olemaan purkkiruokaa.

Kello 15.20 irrotimme köydet ja edessä oli elämämme pisin yhtäjaksoinen purjehdus kohti Barbadosta. Matkaa oli noin 2700 mpk ja kesto olisi tuulista riippuen 21 - 30 vuorokautta.

San Sebastianin aallonmurtajalle jäivät meille vilkuttamaan mm. Athenen miehistö.

Jotenkin tuli haikea olo ja vähän pelottavakin olo. Vielä olimme olleet turvallisessa Euroopassa. Tästä eteenpäin kaikki tulisi olemaan täysin uutta ja vierasta. Kaiken lisäksi olisimme kaukana kotoa!

Tuuli oli aluksi heikkoa, maininki sitä vastoin ei ollut. Vene heilui ja keinui puolelta toiselle. Neljän viikon maissa oleskelun jälkeen meidät molemmat yllätti merisairaus vaikka minä olin valmistautunut laastarilla ja Kari pillereillä. Kari ruokki kalat muutama kerran, minä en. Parin päivän päästä huonovointisuus meni ohi ja olo parani.

Ensimmäinen waypoint oli syötetty GPS:ään 20°00.000’ N ja 030°00.000’ W. Tämän leveyspiirin etelä puolella on Pasaatituulen alue jossa tuulet ovat tähän aikaan vuodesta pääsääntöisesti tasaisia ja puhaltavat samasta suunnasta. Veneilijät naureskelivat keskenämme että, tällä kohtaa on varmaan punainen poiju ja ruuhkan takia on syytä palauttaa mieleen väistämissäännöt. Tämän pisteen jälkeen voi ottaa suunnan kohti länttä. Antaa virran ja tasaisten Pasaatituulien viedä purtta eteenpäin.

ARC purjehdus starttasi La Palmasista päivä meidän lähtömme jälkeen. Pikkuhiljaa taivaanrantaan ilmestyi isompia purjeveneitä. VHF keskusteluja käytiin paljon veneiden kesken. Kyseltiin sijaintia, vauhtia, onko ollut kalaonnea, mitä on ollut päivälliseksi, miten yö on mennyt jne. Mekin kyselimme viimeisimpiä säätiedotuksia.

Delfiinit kävivät meitä tervehtimässä melkein joka päivä. Sukeltelivat aikansa veneen ympärillä ja hävisivät sitten omille teilleen. Lentokalat olivat meille uusi kokemus. Ne pyrähtivät kuin linnut lentoon ja lensivätkin meren pinnalla satoja metrejä välillä ottaen vauhtia aallon harjalta. Ihmettelimme mihin suuntaa kehitys on näissä kaloissa / linnuissa menossa. Yhtenä aamuna löysimme veneen kannelta kohmettuneet lentokalan. Erään kerran veneen perässä sukelteli isompi kala. Selkäevästä ja vesisuihkusta päättelimme sen olevan valas.

Muutaman kerran koitimme kalastusta. Kaksi Dolphin fishiä saimme veneeseen ja kaksi karkasi siimaa kelattaessa. Päätimme kuitenkin lopettaa kalastuksen. Ensinnäkin kalat olivat aina niin isoja, että osa niistä oli heitettävä pois koska meillä ei ollut jääkaappi käytössä. Se tuntui kauhealta tuhlaukselta. Toisekseen istumalaatikkoon tuli aina kamala sotku. Verta oli joka paikassa, aivan kuin teurastamossa. Kalan maussa ei ollut mitään valittamista, se maistui erittäin hyvälle.

Yhtenä yönä heräsin kovaan vesisateeseen. Totesin, että hieno homma veneen kansi huuhtoutuu suolasta. Vesisateen mentyä ohi, otimme isoon purjeeseen vielä 2.reivin koska takaa näytti tulevan toinen tumma pilvi. Purjeet saatiin kohdalleen ja minä olin kömpimässä takaisin sänkyyn kun alkoi kunnon röykytys. Tuuli yltyi kovaksi. Vene meni huimaa vauhtia eteenpäin. Pilkkopimeässä pystyimme vaan aistimaan, että nyt mennään kovaa. Kari oli pinnassa ja koetti pitää veneen myötätuulessa niin, että vahinkoa jiippiä ei pääsisi tulemaan. Välillä oli kuulemma sellainen tunne, että vene menee omia menojaan. Vettä tuli taivaalta ja aallot antoivat oman osansa. Minä olin veneen sisällä ja tukin paikkoja joista vettä pyrki tulemaan sisään. Nostelin tavaroita paikoilleen kun ne lentelivät pitkin venettä. Myräkkä oli alkanut viiden aikaa aamulla ja se hellitti aamu yhdeksän maissa. Jens ja Lucia olivat olleet samassa myrskyssä mukana. He olivat ottaneet purjeet kokonaan pois. Kari totesi, että seuraavalla kerralla me teemme samoin. Se oli meidän ensimmäinen todellinen myrsky. Vene toimi hienosti ja se oli hyvä. Me olemme yhtä kokemusta viisaampia ja sekin on hyvä.

Alku innostuksen mentyä ohi, matkan teko alkoi tympiä. Maisemat olivat samat päivästä toiseen. Taivas ja pilvet olivat ainoat seurattavat asiat ja tietysti eläimet: delfiinit, linnut, lentokala ja valaat.

Matkan alussa meitä ei juurikaan kiinnostanut seurata paljonko matkaa oli kuljettu ja paljonko sitä oli vielä jäljellä. Olimme vaan asennoitunut olemaan ja elämään seuraavat vajaat neljä viikkoa veneessä. Kun tuhat mailia oli rikottu, alkoi edetty matka ja jäljellä oleva matka pikkuhiljaa kiinnostamaan.

Auringon noustessa noin klo 8.30 oli aamupala. Lakanoiden ja tyynyjen ravistelua ja tuuletusta. Päiväkahvit ja jotain suolaista. Lämmin ruoka oli joskus klo 16.00 maissa. Suihku ennen auringon laskua noin klo 19.00. Yhdeksän aikaan toinen meistä kävi nukkumaan ja toinen jäi valvomaan. Kolmen tunnin päästä oli vahdinvaihto. Täytyy kyllä myöntää, että on ollut öitä jolloin kumpikin on nukkunut yhtä aikaa ja öitä jolloin kumpikaan ei ole nukkunut.

Yhtenä yönä kolmen aikaa minä aloitin siivoamisen. Sitä ennen olin ollut puoli nukuksissa ja odottanut vahdin vaihtoa. Vajaan sentin mittainen eläin sai minut hetkessä hereille. Kävin yöllä wc:ssä ja kun laitoin valot näin torakan lavuaarin reunalla. Mistä ihmeestä se oli päässyt veneeseen! Olimme ennakoineet tilanteen jo Espanjassa ja asentaneet lattialle muutaman torakkahotellin. Olin kaikki hedelmät ja vihannekset huuhdellut laiturilla ennen veneeseen tuontia. Samoin kengänpohjat oli joka kerta pesty. Veneeseen ei tuotu mitään pahvisia laatikoita eikä kääreitä. Ja kuitenkin ne ötökät olivat päässeet veneeseen! Boorihaposta ja sokeroidusta maidosta tein näille ötököille tahnan jota sivelin sinne tänne venettä. Tämä oli kuulemma varma ja toimiva myrkky torakoille. Päättelimme, että torakan munat olivat jotenkin kulkeutuneet veneeseen ja matkan aikana ne olivat kehittyneet munista aikuisiksi torakoiksi.

Atlantin ylitys oli meille pienoinen pettymys. Paljon mainostettu Pasaatituultenalue oli meiltä aivan hukassa. Meille ne tuulet eivät näyttäytyneet. Heikko tuuli ja maininki tekivät purjehtimisen aika ajoin erittäin rasittavaksi. Purjeet paukkuivat välillä niin, että koko vene tärähteli. Täytyi vaan toivoa, että kaikki paikat pysyisivät ehjinä Barbadokselle asti.

Positiivista oli lämpö ja aurinko. Kun lähdimme Kanarialta meriveden lämpötila oli +24 astetta. Matkan aikana lämpötila nousi +29 asteeseen. Ilman kosteus oli noin 80 prosenttia. Tyynyt ja lakanat olivat öisin aivan nihkeitä. Päivisin aurinko paahtoi täydeltä terältä istumalaatikkoon. Vaatetuksena oli melko usein lippalakki, pikkuhousut ja pelastusliivit valjaineen. Öisin tarkeni hyvin shortseissa ja T-paidassa.

Veneessä kaikki paikat kestivät melko hyvin matkan rasitukset. Osien kulumisia tietysti oli, mutta mikään paikka ei hajonnut aivan täysin. Ainut mikä aivan matkan alkuvaiheessa hajosi oli Furlex rullalaitteen laakeri. Erään kerran aamukierroksen yhteydessä Kari huomasi keulassa muutamia kuulia pyörivän irrallaan. Tarkempi tarkastelu osoitti, että rullalaitteen laakeri oli hajonnut. Ei muuta kun rullalaitteen osittainen purkaminen ja korjaaminen. Onneksi Kari sai osan kuulista takaisin laakeriin. Rullalaite toimi hienosti Barbadokselle asti.

Keskiviikkona 15.12. aamun valjetessa taivaanrannassa näkyi Barbados. Voi miten ihana näky! Takana oli 2700 mpk ja 25 vuorokautta. Olimme arvioineet, että matka kestäisi 21 – 30 vuorokautta, pääsimme puoliväliin.

Aamu kymmeneltä kiinnitimme köydet Barbadoksen syväsatamaan. Kari lähti saman tien hoitamaan maahantulo muodollisuuksia. Noin kello 12.00 laskimme ankkurin turkoosin väriseen veteen muiden purjeveneiden viereen. Tämä legi oli samppanjan arvoinen.