15.8 - 24.8.2005 Avatiu, Rarotonga, Cook saaret

Rarotonga on suurin Cook saarista. Cook saaria on 15 kpl ja Rarotonga on niistä hallinnollinen pääsaari. Uuden Seelannin vaikutus näkyy katukuvassa ja valuutta on Uuden Seelannin dollari. Saarella käy paljon turisteja Uudesta Seelannista ja Australiasta.

Näkymät Avatiun kylässä poikkesivat huomattavasti Ranskan Polynesiasta. Kulttuuriero näkyi myös kadunvarsille ilmestyneistä fish and chips pikaruokaravintoloista.

Myös kieli oli vaihtunut ranskasta englanniksi, mikä helpotti kommunikointia melkoisesti.

Avatiun satama on pieni ja se on tarkoitettu kaupalliseen käyttöön. Saapuessamme satamaan siellä oli yhdeksän venettä meidän lisäksi. Kuusi veneistä oli ankkuroitu keulasta ja niiden perä oli kiinnitetty betoniseen laituriin. Me ankkuroimme veneemme sataman luoteiseen kulmaan. Ankkuri laskettiin keulasta ja veneen perä kiinnitettiin köysillä vanhaan aallonmurtajaan. Paikka tuntui rauhalliselta ja olimme paikkaan tyytyväisiä.

Satamakapteenin toimistossa hoitui kaikki tarvittavat paperityöt. Toimistorakennuksesta löytyi myös wc ja suihkut. Suihkuista tuli lämmintä vettä! Viimeksi olimme lämpöisessä suihkussa Panamassa Colonin Yacht Clubilla.

Kaksi ensimmäistä päivää vietimme Avatiun kylään tutustuen ja venettä huoltaen. Korjasin isopurjeen puomiliikin kiristyksen ja tiivistin yhden kaidetolpan kiinnityksen. Laitoin tiivistysmassaa myös keulaluukun saumaan. Vuodot oli korjattu. Marika siivosi veneen sisältä ja kuivasi sisälle vuotaneet vedet.

Päätimme vuorata skootterit ja tehdä saarikierroksen. Suunnitelmiin kuului myös vaellus saaren toiselle puolelle vuorien yli.

Seuraava päivä oli sateinen ja tuulinen. Skootterien vuokraus siirtyi myöhempään ajankohtaan. Myös vaelluksen ajankohtaa oli siirrettävä.

Koillinen tuuli osui hyvin satamaan. Vieressämme muutama vene joutui korjaamaan ankkuriaan, koska pito pohjassa ei ollut hyvä. Takana oleva vanha aallonmurtaja tuntui olevan liian lähellä. Me olimme edelleen tyytyväisiä ankkuripaikkaan.

Sateet ja tuulet tuntuivat jatkuvan. Päätimme tankata vedet ja dieselit veneeseen. Vettä saimme rannasta läheisen rakennuksen seinässä olevasta hanasta. Dieseliä jouduin hakemaan kilometrin päässä olevalta huoltoasemalta. Matka asemalle sujui vihellellen ja iloisin ilmein, tyhjät kanisterit kädessä. Matka takaisin veneelle alkoi sujuvasti. Toisessa kädessä 22 litraa ja toisessa 15 litraa dieseliä. Muutama sata metriä ja ilme oli muuttunut ratkaisevasti. Kanisterit olivat painavia ja kädet kymmenen senttiä pidemmät kuin asemalle mennessä. Matka veneelle tuntui tuskaisen pitkältä. Onneksi paikallinen autoilija huomasi tilanteen ja poimi minut lavalle kanisterien kanssa. Sain kyydin takaisin veneelle, juuri oikeaan aikaan.

Veneemme ankkuri oli pettänyt ja lähestyimme aallonmurtajaa vauhdikkaasti. Marika oli yrittänyt kiristää ankkurikettinkiä ja käytti konetta veneen pitämiseksi irti betonista. Harjoittelimme ankkurointia useaan otteeseen. Pitävää kohtaa ei tuntunut pohjasta löytyvän. Kerran laskimme ankkurin todella kauas ja saimme ankkurin pitämään hyvin. Ongelma oli se, että kettinki ei riittänyt ja jäimme keskelle satamaa, uusi yritys. Saimme ankkurin vihdoinkin pitämään, mutta rauhalliset yöunet oli historiaa. Veimme jollalla veteen myös toisen ankkurin, varalle.

Tulimme satamaan maanantaina ja perjantaina olimme valmiita jatkamaan matkaa. Saarikierroksen sijasta olimme harjoitelleet ankkurointia ja olleet veneellä ankkurivahtina. Jens oli kirjautunut ulos satamasta, mutta me päätimme vielä jäädä. Oli luvattu kovia tuulia ja merelle lähtö ei kiinnostanut.

Jens jatkoi matkaa lauantaiaamuna ja me jäimme vahtimaan ankkuria.

Olimme radiolla yhteydessä Jensiin ja hän sanoi, että merellä oli myrsky ja purjehdus oli kaikkea muuta, mutta ei miellyttävää. Vietimme kaksi päivää venettä vahtien. Tuuli oli kääntynyt pohjoiseen ja satamaan osui iso aallokko. Veneet keinuivat ja ihmiset kiristelivät köysiään ja vahtivat ankkureitaan. Sunnuntai oli tuulinen ja satamaan oli tulossa kaasulaiva. Jouduimme lähtemään ankkuripaikasta merelle, jotta laiva voitaisiin kääntää ympäri satamassa. Ajaessamme ulos satamasta, meillä oli vastassa valtava aallokko ja vastainen tuuli. Veneen vauhti oli vain 2 solmua ja pääsimme vaivoin ulos merelle. Perässämme tuli englantilainen Magwin vene. He olivat katsellet menoamme ja kysyivät jälkeenpäin, että oliko isoja aaltoja? Aallot olivat isoja ja yksi niistä oli todella suuri. Tuntui, kuin olisimme ajaneet ylämäkeen ja harjalle päästyämme jatkoimme vauhdilla alamäkeen aallon pohjalle. Meno, kuin vuoristoradassa ja tunne vatsassa vastaava. Tunnin päästä pääsimme jälleen satamaan ja ankkuroimme keskelle sitä. Kuulimme jälkeenpäin, että satamassa oli ollut paikallisia katsomassa menoamme ja he olivat huutaneet aina, kun olimme kiivennet aallon harjalle.

Aamulla oli tuuli hieman rauhoittunut ja me vaihdoimme ankkuripaikka niin, että pääsimme lähemmäs sataman luoteista kulmaa, jossa maininki oli pienempi.

Tiistaina oli tuuli rauhoittunut ja uskalsimme jättää veneemme ja lähteä pikaisesti kiertämään saarta. Saari kierrettiin bussilla. Jäimme bussista pois saaren vastakkaisella puolella ja kävelimme muutaman kilometrin, tuli saari nähtyä. Bussikierroksen jälkeen ollessamme matkalla veneelle vastaamme tuli englantilaisen Sanook veneen isä ja poika. He olivat menossa katsomaan paikallista tanssi harjoitusta. Teimme 180 asteen käännöksen ja lähdimme heidän mukaan. Ensimmäisen tunnin aikana kaikilla oli mahdollisuus osallistua tanssiin. Monesta veneestä oli osallistujia. Rytmi ja meno oli sen mukaista, että minulta olisi mennyt polvet poiki ja nilkat solmuun. Toisaalta en ole koskaan pitänyt itseäni varsinaisena rytmien erikoismiehenä. Rytmitajua sen verran, että pääsee polkupyörällä eteenpäin. Sanookin Mike sanoi, että olutta täytyisi olla melkoisesti, että lähtisi mukaan tanssiin, yhdyin lausuntoon.

Vaellus saaren halki olisi varmaan ollut kokemus, mutta me päätimme jatkaa matkaa.

Keskiviikkona teimme viimeiset ostokset ja maksoimme satamamaksun. Tankkilaiva oli lähdössä satamasta klo 14, jotenka joutuisimme ulos satamasta joka tapauksessa. Cook saarista jäi mieleen: tuuli, ankkurivahtina oleminen ja fish and chips.

Nostimme ankkurin ja suuntasimme kohti Niuen saarta, jonne matkaa oli 580 mailia.

Säät olivat muuttuneet todella paljon Bora Boralta lähtömme jälkeen. Tuulet ovat olleet vaihtelevat ja sää on ollut epävakainen. Epävakaiset säät ja tuulet ovat johtuneet lännestä saapuvista matalapaineista. Rarotonga on trade wind alueen etelä rajalla, jotenka tuulten epävakaisuus ei ole harvinaista näillä leveysasteilla. Ilman lämpötilat ovat myös laskeneet ja olemme joutuneet ottamaan pitkähihaiset paidat ja pitkät housut käyttöön. Yölämpötilat ovat laskeneet alle 20 asteen. Suomalaiselle hiukan viileämpi ilma sopii mainiosti.

Purjehdus kohti Niuea alkoi vastaisessa tuulessa. Tunnin purjehduksen jälkeen tuuli yltyi ja reivaus alkoi. Etenimme mukavasti muutaman tunnin ja sitten tuuli tyyntyi. Vauhti hiipui ja purjeiden pauke säesti menoamme. Seuraavana päivänä tuuli muutti suuntaa ja alkoi puhaltaa koillisesta. Purjeet reivattiin ja meno oli vauhdikasta ja keinuvaa. Tuuli tyyntyi aikanaan ja tiedossa oli moottorilla ajoa. Ajoimme moottorilla 12 tuntia. Sitten tuuli kääntyi vastaiseksi ja jouduimme muuttamaan kurssia enemmän etelään.

Kalastus tuotti tulosta ja saimme todella suuren kultamakrillin. Nähtyämme kalan päätimme päästää sen vapaaksi, koska siitä olisi riittänyt meille ruokaa kolmeksi viikoksi. Emme onnistuneet sitä kuitenkaan saaman elävänä irti koukusta. Kala oli todella suuri ja paino varmaan 20 kg. Osan kalasta söimme raakana ja osasta valmistimme Mahi Mahi muhennosta, tällä kertaa meillä oli myös valkoviiniä varastossa! Leikkasimme kalasta myös ohuita siivuja, jotka kuivasimme auringossa. Harmiksemme meillä ei ollut mahdollisuutta säilyttää kalaa vaan jouduimme heittämään suuren osan siitä pois.

Saatuamme Mahi Mahi muhennoksen nautittua tuuli alkoi esittää voimiaan. Tuuli oli suoraan vastainen ja puhalsi todella kovaa. Reivasimme ison purjeen kolmosreiviin ja genua oli vain hiukan auki. Ajoimme suoraan pohjoiseen emmekä yrittäneet luovia. Luukut kiinni ja pysyttelimme sisätiloissa. Yön aikana tuuli kääntyi etelään ja saimme muutettua kurssimme kohti Niuea. Tuuli oli edelleen kova ja aallokko suuri. Etenimme kuitenkin vauhdikkaasti ja vielä oikeaan suuntaan. Eläminen veneessä muistutti rodeo ratsastusta. Ainoa hyvä asento oli raajat harallaan salongin punkalla. Ulkona ei viihtynyt, koska aallot pärskivät vettä avotilaan. Kuudennen päivän aamuna näimme horisontissa Nieun saaren.

Matkalla totesimme, että veneen kannessa oleva vuoto ei ainakaan ole yhdessä kaidetolpassa, eikä keulan luukussa, vettä tuli sisään entiseen malliin. Olin tavattoman iloinen, koska oli kaksi paikkaa vähemmän, mistä vesi pääsi sisään. Tiivistysprojekti jatkuu.

Olimme päättäneet, että kuivattua kalaa ei viedä veneen sisälle, voimakkaan tuoksun vuoksi.

30.8 – 3.9.2005 Alofi, Niue

Niuen saari on merestä noussut suuri koralli. Paikalliset kutsuvat sitä nimellä ”Rock”. Niue näytti erilaiselta, kuin aikaisemmat saaret. Rannat olivat jyrkät ja korkeat, mutta saaren korkein kohta on vain 65 metriä meren pinnasta. Rannat olivat luolaiset ja aaltojen kovertamat. Merivesi Niuen ympärillä on erittäin kirkasta ja näkyvyys veden alla jopa 70 metriä. Niue on yksi pienimmistä valtioista maailmassa ja asukkaista siellä on vain noin 1300. Niuella on kuitenkin tiivis yhteys Uuteen Seelantiin ja sen asukkaat ovat sekä Niuen, että Uuden Seelannin kansalaisia. Muutama vuosi sitten pyörremyrsky oli pyyhkäissyt saaren yli ja tehnyt tuhojaan. Eläminen saarella ei varmaan ole helppoa ja saaren asukkaista moni on muuttanut Uuteen Seelantiin. Moni asui saarella vain tilapäisesti.

Niue Yacht Club oli rakentanut 14 poijua veneilijöiden käyttöön. Poijut olivat uusia, koska pyörremyrsky ja sen aiheuttamat aallot olivat tuhonneet aikaisemmat. Poijut olivat Alofin kylän edustalla saaren länsipuolella. Olimme poijussa noin klo 17 ja jouduimme odottamaan seuraavaan aamuun, että pääsimme tulliin ja passien tarkastukseen. Marika oli ollut flunssainen matkan aikana ja muutenkin olimme matkasta väsyneitä. Uni tuli aikaisin ja todella nopeasti. Oli turvallista nukkua poijuun kiinnittyneenä. Satama oli myös rauhallinen, koska tuuli oli idästä.

Jensin purjehdus oli kestänyt seitsemän vuorokautta ja hänellä oli samanlaiset tuulet, kuin meillä. Tyyntä, myrskyä ja kaikkea siltä väliltä. Jens oli ollut poijussa, kun tuuli oli kääntynyt länteen. Satamassa oli ollut suuri aallokko ja veneet olivat keinuneet rajusti. Jollalla laituriin meno oli ollut vaarallista puuhaa.

Seuraavana aamuna saimme passit leimattua ja tullin paperit täytettyä. Ihmiset saarella olivat todella ystävällisiä ja kohteliaita. Ihmiset tervehtivät ohiajavista autoista. Kylästä löytyi pankki, internet, supermarket, pesula ja kaikki tarvittavat palvelut.

Vieressämme oli myös kanadalainen Aurora vene, jonka olimme tavanneet jo Bora Boralla. Tom Ja Maggie olivat lähteneet matkaan Vancouverista. He olivat vuokraamassa autoa seuraavana päivänä ja me ilmoittauduimme mukaan saarikierrokselle. Marikan olo oli seuraavana aamuna edelleen flunssainen ja hän päätti jäädä veneelle.

Ilma oli sateinen ja saaren nähtävyydet olisivat olleet varmaan toista luokkaa aurinkoisella säällä. Rannikolla oli suuria veden kovertamia luolia ja niiden välissä kirkasta vettä ja värikkäitä kaloja. Saaren itäranta oli myös aaltojen muovaama ja kalkkikivestä oli muodostunut teräviä muutaman metrin korkuisia torneja. Näkymä oli outo.

Saarikierroksen aikana ohitimme kyliä, joissa oli paljon tyhjiä, hylättyjä taloja. Kylät olivat autioita ja oli selvää, että moni oli muuttanut saarelta pois.

Illalla osallistuimme Niue Yacht Clubin järjestämään grilli-iltaan. Ilta oli paikallisessa Zalalaa Za ravintolassa. Paikalla oli ihmisiä muista veneistä, sekä runsaasti paikallisia asukkaita. Ruoka oli hyvää ja oli mukava jutella muiden veneilijöiden ja paikallisten ihmisten kanssa.

Perjantaina kirjauduimme ulos Niuelta ja päätimme jatkaa matkaa lauantaina. Säätiedotus lupaili heikkoja tuulia ja varauduimme ajamaan koneella. Minulla oli edessä dieselin haku paikalliselta huoltoasemalta. Muistissa oli edellinen reissu Avatiussa ja matkaa asemalle kilometrin verran. Nyt kävi kuitenkin parempi tuuri ja paikallinen nuori kaveri otti minut kyytiin jo matkalla asemalle. Hän lupasi odottaa ja viedä takaisin satamaan. Kysyin, että haluaako hän mitään maksuksi, mutta hän sanoi:” I´m not a taxi”. Kiitos sanoin minä.

Yöllä satoi rajusti ja ukkonen jyrisi ja salamoi. Lauantai aamu oli sateinen ja jolla oli puolillaan vettä. Täytimme vesikannut laiturilla ja pakkasimme jollan. Sateen vuoksi kaikki oli märkää ja kosteaa.

Aamulla yritin sytyttää kaasulieden ja keittää kahvit. Liekki ei syttynyt ja kädet syyhyten pääsin pitkästä aikaa poltinhommiin. Kaasupullon punnituksen jälkeen totesin, että kaasu ei ollut lopussa. Kaasun paineensäädin osoittautui vialliseksi. Naputtelin sitä ruuvimeisselillä ja suihkutin sen sisään öljyä. Sain sen toimimaan, mutta jotain häiriötä sen toiminnassa oli ja se ei pystynyt pitämään painetta tasaisena.

Ennen lähtöämme huomasin, että iso purjeen mastoliesman köysi oli hankautunut poikki. Olin jo matkalla ihmetellyt, miksi purjeen mastoliesma värisee oudosti purjehdittaessa sivutuuleen. Korjasin purjeen enne lähtöämme.

Matkaan pääsimme noin 10.30 ja lähtiessämme sää oli pilvinen ja sateinen.

Saaren suojassa tuuli ei ollut kovin voimakas, mutta laitoimme isoon purjeeseen kakkosreivin. Heitimme kuivatut, haisevat kalat mereen.

Muutaman tunnin purjehduksen jälkeen tuuli yltyi ja kakkosreivi tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Vauhtimme oli jatkuvasti 6 ja 9 solmun välillä. Välillä aallonharjalta vene otti pienen surfin ja vauhti kohosi yli yhdeksän solmun. Autopilotti pystyi kuitenkin hoitamaan ohjauksen. Tuuli yltyi ja otimme isoon kolmosreivin. Yön purjehdimme kovassa tuulessa. Yöllä tuuli rauhoittui ja yritimme purkaa reivit. Layzy jackin köydet olivat takertuneet saalingin taakse ja emme saaneet purjetta nousemaan, päätimme jatkaa kolmosreivillä yön yli. Seuravana päivänä tuuli oli tyyntynyt ja osan päivästä ajoimme koneella. Illalla tuuli kääntyi lounaaseen ja meille sivu vastaiseksi. Purjehdimme isossa kakkosreivi ja genua täysin auki. Vauhtimme oli noin 6 - 7 solmua ja etenimme yön todella hyvää vauhtia ja aamulla näimme Tongan ja Vavau´n saariryhmän horisontissa.

Aamukahvien keitto ei onnistunut, koska paineensäädin temppuili jälleen. Vaihdoin suomalaisen pullon tilalle Hollannista ostamamme camping kaasupullon. Siinä täytyi käyttää toista paineensäädintä ja liesi alkoi toimia. Otin viallisen paineensäätimen uudelleen tutkittavaksi ja totesin, että sen kalvon yläpuoliset pienet hengityskanavat olivat tukkeutuneet suolaveden ansiosta. Puhdistin kanavat ja säädin alkoi toimia moitteettomasti. Sovimme Marikan kanssa, että minua saa kutsua jatkossa ”eteväksi”.

Matkalla Niuelta Tongalle ylitimme Tongan haudan. Meren syvyys oli parhaimmillaan yli yhdeksän kilometriä! Siinä saa käydä muutaman kerran pinnalla vetämässä henkeä, jos meinaa pohjaan asti sukeltaa. Pirusti syvää.

Lähdimme Niuelta lauantaina. Tongan pituusaste on 174 astetta länteen. Tongalla kuitenkin halutaan olla samassa päivämäärässä, kuin naapurissa Fizillä ja Uudessa Seelannissa. Jotenka matkalla Niuelta Tongalle ylitimme myös päivämäärärajan. Varsinainen päivämääräraja kulkee 180 asteen kohdalla Oli helppo päätös, maanantaita 5.9.2005 ei koskaan ollut elämässämme. Niuella olimme 13 tuntia Suomea jäljessä, mutta Tongalle saapuessamme olimme 11 tuntia Suomea edellä, niin se aika rientää.

Tongalla oli aurinkoinen ja lämmin sää. Maisemat olivat erilaiset, kuin muilla saarilla. Rannat olivat jyrkät ja kallioiset. Luonto oli vihreää. Purjehdimme saarien välissä ja totesimme, että purjehdus oli kuin Päijänteellä. Rannat olivat lähellä ja maininki puuttui kokonaan. Matkalla satamaan yritimme ottaa yhteyttä radiolla tulliin, mutta vastausta emme saaneet. Klo 16.30 kiinnitimme veneemme poijuun Neiafun kylän edustalle. Olimme saapuneet Tongalle, Vava´u saariryhmään.

Tunsin oloni flunssaiseksi ja väsyneeksi. Illallisen jälkeen olimme molemmat valmiit unten maille.