3.8. – 11.8.2005 Maupiti ja Maupihaa

Lähtö Bora Bora Yacht Clubin poijusta tapahtui keskiviikkona aamulla klo 6.00. Otimme suunnaksi Maupitin saaren jonne matkaa oli noin 30 mpk. Saarta ympäröi koralliriutta ja siinä on ainoastaan yksi laguuniin johtava aukko. Aukon leveys oli 75 m ja virtaus maksimissaan 5 solmua. Halusimme olla sisäänmenoaukolla keskipäivällä jolloin virtaus olisi pienimmillään. Tuuli oli heikko koko matkan joten ajoimme koneella. Merellä oli etelästä päin tuleva suuri maininki ja epäilimme sen osuvan atollin sisäänmenoaukkoon. Lähestyessämme koralliriuttaa näimme maininkien murtuvan suurina aaltoina korallin reunaan. Emme olleet tarpeeksi lähellä sisäänmenoaukkoa ja aukko jäi meiltä huomaamatta. Sanoin Marikalle, että emme mene sisään koska murtuvat aallot ovat liian suuret. Meillä oli myös ongelmia koneen vesipumpun kanssa. Merivesisuodattimesta näki, että jäähdytysvesimäärä oli huomattavasti normaalia pienempi. Olisiko meidän palattava vesipumpun takia takaisin Bora Boralle?

Samassa ilmestyi mereltä pieni kalastusvene, joka oli matkalla kohti saarta. Heilutin veneen kuljettajalle ja hän näytti käsillään sisäänmenoaukon suunnan. Päätimme seurata venettä. Kapea aukko löytyi ja ajoimme aukosta sisälle atolliin. Aukossa oli voimakas vastavirta ja aukon molemmilla laidoilla maininki murtui korallin reunaan.

Laguunissa oli yksi purjevene Jensin ja meidän lisäksemme. Vesi oli kirkasta, tyyntä ja sinistä. Ankkuroimme veneemme Vaiean kylän edustalle melkein kirkon viereen.

Seuraavana oli vuorossa moottorin jäähdytysvesi ongelman selvittäminen. Aukaisin merivesisuodattimen kannen ja löysin suodattimesta pieniä simpukan kuoren palasia. Epäilin, että putki oli tukossa ja sen vuoksi vesimäärä ei ollut riittävä. Pumppasimme jollan pumpulla ilmaa jäähdytysveden tuloletkuun. Osat paikoilleen ja totesimme jäähdytysveden virtaavan normaalisti.

Saarella asuu noin 1200 ihmistä. Saarta kiertää tie ja kaikki asutus on tien varrella. Saaren keskellä on vuori jonka korkein kohta on noin 380 metriä.

Saarella on vähän autoja ja kulkeminen hoituu pääosin skoottereilla tai polkupyörillä. Pienillä moottoriveneillä hoidetaan yhteydet saarta ympäröiville pienille saarille.

Saarella ei ole varsinaisia hotelleja, ainoastaan muutama majatalo. Turisteja saarella oli melko vähän. Paikalliset ihmiset olivat ystävällisiä ja tervehtivät iloisesti vastaan tullessa. Kylässä oli yksi kauppa josta saimme vaihdettua paikallista rahaa. Pankki saarella on kuulemma vain kerran kuussa.

Illalla kävimme tutustumassa kylään ja söimme paikallisessa ravintolassa. Ravintola aukesi vasta kuudelta ja odottelimme sen aukeamista puoli tuntia. Viereisessä pöydässä istui muutama paikallinen vanhempi mies. He olivat nauttimassa omia oluitaan ja puheesta päätellen niitä oli mennyt jo muutama. Kovasti yritimme ymmärtää toisiamme, mutta vaikeaa se oli. Miehet tarjosivat meille oluen pussistaan ja otimme sen ilolla vastaan. Ravintola aukesi aikanaan ja me nautimme maittavan noodeli annoksen edulliseen hintaan.

Yhden päivän vietimme kävelemällä saaren ympäri. Matka kesti noin kolme tuntia. Yritimme myös nousta saaren keskellä olevalle vuorelle mutta sandaalit eivät olleet paras valinta jalkineiksi. Vuoren valloitus jäi seuraavaan päivään. Seuraavana aamuna pakkasimme reppumme ja suuntasimme uudelleen kohti vuoren huippua. Matka oli melko raskas. Polku oli joissain kohdissa jyrkkä ja lähellä huippua kiipeäminen oli jopa hiukan pelottavaa. Näkymät vuoren huipulta olivat upeat.

Alas laskeuduimme vuoren vastakkaiselta puolelta. Matka kesti noin neljä tuntia ja illalla kiipeäminen tuntui jaloissa.

Yksi päivä kului tutustuen pääsaaren lähellä olevaan pienempään saareen. Saimme eräästä majatalosta mukaamme nuoren koiran joka jaksoi seurata meitä koko saarikierroksen. Välillä sen täytyi esitellä meille kalastustaitojaan laguunin matalassa vedessä. Kerran se onnistui nappaamaan kalan. Ylpeänä se toi saaliinsa meille näytille ja jätti sen rannalle. Annoimme kalan paikalle saapuneelle pienelle kissalle – ei mennyt hukkaan se saalis.

Päivä oli kuuma ja paikallinen kaveri sanoi meille, että ainoastaan turistit kävelevät päivän kuumimpaan aikaan. Paikalliset hakeutuvat varjoon ja viettävät siestaa.

Pienellä saarella meitä vaivasi sadat moskiitot. Niihin ei tuntunut tehoavan iholle ruiskutettava karkoite. Taisivat pitää sen hajusta!

Kävimme perjantaina kysymässä kaupasta onko se sunnuntaisin auki. Kauppa oli avoinna sunnuntaisin klo 5.30 – 9.30 välisenä aikana. Aamulla oli myös mahdollista saada tuoretta leipää. Sunnuntaina ennen lähtöä kävimme kaupassa. Harmiksemme totesimme, että leipäkori oli tyhjä ja leivät loppuneet. Näimme tiskin takana kolme patonkia ja myyjä ilmoitti, että he olivat varanneet ne meille koska olimme kyselleet leipää perjantaina. Hienoa palvelua!

Olimme olleet saarella neljä yötä. Alkuperäinen suunnitelma oli, että olisimme yön tai kaksi. Saari oli mielestämme upea paikka. Olisi todella ollut harmi, jos olisimme purjehtineet saaren ohi.

Sunnuntaina ulosmeno aukosta sujui rauhallisesti.

Seuraava kohteemme oli noin 100 mpk länteen sijaitseva Maupihaan atolli. Alkumatkan purjehdimme kevyessä sivutuulessa. Purjehdus oli miellyttävää ja vauhtimme oli noin neljä solmua. Illalla tuuli tyyntyi ja oli otettava konevoimat käyttöön. Halusimme olla perillä seuraavana päivänä valoisan aikaan. Yöllä taivaalle alkoi kasaantua tummia pilviä ja tuuli yltyi. Ensin ykkösreivi sitten kakkosreivi ja aamuyöstä vielä kolmosreivi. Tasaisista pasaatituulista olemme kuulleet, taitavat olla vaan juttuja. Me emme ole niitä vielä kokeneet. Reivausta on kyllä harjoiteltu.

Maupihaan atolliin on myös yksi sisäänmenoaukko. Sen leveys on vain 27 metriä ja ulosvirtauksen nopeus 4 – 6 solmua.

Olimme aukolla noin kello10 aamulla. Jens ajoi omalla veneellään aukosta sisään ja ilmoitti meille, että virran voimakkuus aukossa oli noin 4,5 solmua. Taivaalla oli tummia pilviä ja tuuli oli puuskainen. Laskimme purjeet ja odottelimme aukon ulkopuolella sään selkenemistä. Noin 11 aikoihin pilvet väistyivät ja oli meidän vuoro ajaa aukkoon. Virta oli voimakas. Etenimme hitaasti vastavirrassa laguunin sisään. Jens jäi ankkuriin atollin pohjoispäähän. Me jatkoimme kaakkoiskulmaan ja ankkuroimme lähelle hiekkarantaa. Paikalla oli myös kaksi muuta venettä. Joista toinen oli etelä afrikkalainen Seute Deern. Vene oli ollut samaan aikaan Panaman kanavassa Jensin veneen kanssa. Toinen vene oli meille tuntematon, eikä siinä ollut perälippua.

Illan vietimme veneellä ja kävimme aikaisin nukkumaan. Edellisen yön valvominen oli ottanut veronsa.

Saarella oli asunut 30 ihmistä. Vuonna 1998 pyörremyrsky Martin oli pyyhkäissyt saaren yli tuhoten 75 % puista ja kasveista. Samalla myrsky tuhosi talot, säästäen vain yhden. Ihmiset olivat muuttaneet saarelta pois. Nyt ihmisiä oli palannut saarelle ja heitä asui siellä 12 henkeä. Myös palmut ja muu kasvillisuus näytti palaneen saarelle.

Seuraavana päivänä sää oli epävakaa. Teimme pienen retken läheiselle rannalle. Rannan tuntumassa oli muutama rakennus. Näimme paikallisten kalastavan. Kävelimme palmumetsässä ja näimme maassa valtavia reikiä. Isoimmat olivat noin 15 – 20 cm halkaisijaltaan, ja epäilemättä jonkin eläimen tekemiä. Rotta ei noin isoa koloa tee ja ravun täytyy olla valtava jos tuollaisen kolon kaivaa. Hämmästelimme koloja.

Retken päätteeksi kävimme tervehtimässä viereisen veneen omistajaa. Pääsimme jollalla veneen viereen ja omistaja pyysi meidät välittömästi veneeseensä ja keitti meille kahvit. Dominique oli ranskalainen ja yksin purjehtimassa maailman merillä. Dominique puhui huonosti englantia mutta käsillä ja karttapallolla asiat selvisivät. Keskustelussamme Dominique mainitsi, että paikallisilla saattaisi olla hummereita myytävänä. Hän myös ehdotti, että järjestäisimme rannalla partyt johon jokainen toisi jotain syötävää. Emme oikein syttyneet idealle. Ilma oli epävakaa ja meillä ei ollut veneellä oikein mitään sopivaa syötävää.

Illalla päätin lähteä käymään rannalla katsomassa olisiko paikallisilla myydä muutama hummeri. Kävin Dominiquelta kysymässä mikä olisi oikea paikka hummerin ostoon. Kysyin myös miten maksu hoituisi koska paikallista rahaa meillä ei ollut. Olin ottanut mukaani veneeltä litran tölkin rose viiniä ja ajattelin sen olevan hyvä vaihtokaupan väline.

Dominique sanoi lähtevänsä mukaan. Ajoimme jollilla rantaan jossa paikallinen mies juuri puhdisti päivän simpukkasaalistaan. Mies oli nimeltään Kalami ja hän asui saarella poikansa Kamin kanssa. Dominique ja Kalami keskustelivat ranskaksi ja kysyivät minulta haluammeko syödä veneellä vai heidän luonaan. Lisäksi he kysyivät haluaisinko kalaa vai hummereita. Kysyin heiltä mitä ne maksavat. En saanut vastausta. Sitten päätettiin, että syömme rannalla Kalamin ja Kamin asunnossa. Maksuksi riittää kun tuon kaksi tölkkiä viiniä. Pyysivät vielä, että käyn kutsumassa myös toisen veneen miehistön syömään. Tilanne sai uuden käänteen.

Seute Deernin miehistö ilahtui kutsusta. Minä hain Marikan veneeltä ja toisen tölkin viiniä. Rannalla Kalami ja Kamin odottivat meitä. Talon edustalla maassa oli kaksi uskomattoman suurta rapua. Selvisi, että ne olivat kookospähkinärapuja (coconut crab). Samalla meille selvisi metsässä olevien reikien asukkaat.

Talossa oli vain yksi huone. Keittiö oli ainoastaan katos talon ulkopuolella. Keittiössä oli kaasuliesi ja kaasulla toimiva jääkaappi. Kalami toimi illan kokkina.

Istuimme pöytään ja totesimme, että menu oli kattava. Söimme raakaa kalaa kookosmarinadissa, raakaa kalaa soijamarinadissa, paistettua kalaa soijakastikkeessa, keitettyjä hummereita, keitettyä kookospähkinärapua sekä keitettyä riisiä. Ruokajuomaksi oli meidän tuomat viinit ja viiniä talon varastosta. Joimme myös omatekoista alkoholipitoista juomaa jota Kalami kutsui ”local wateriksi”. Juoma oli valmistettu kookoksesta.

Illalla isäntä esitteli omatekoista soitintaan ja soitteli meille muutaman soinnun. Keskustelu sujui polynesian, ranskan, englannin ja suomen kielellä.

Iltaa valaisi tähtikirkas taivas. Ruoka oli erinomaista. Kaiken kaikkiaan unohtumaton kokemus.

Kalami oli syntynyt saarella ja nyt hänen vaimonsa asui Papeteessa. Kalami viettää 10 kuukautta vuodesta saarella keräten kobraa, kalastaen ja ilmeisesti hänellä on myös jotain tekemistä laguunissa viljeltävien helmien kanssa.

Torstai aamuna oli saarelle saapunut yhteysalus. Alus käy saarella noin kahden kuukauden välein. Alus toimittaa saarella polttoaineen, kaasun yms. tarvittavan. Saarelaiset olivat työn touhussa ja purkivat laivan lastia veneisiinsä. Me nostimme ankkurin ja suuntasimme kohti lounasta ja Cook saaria.

Purjehdimme aluksi heikossa myötäisessä tuulessa. Jens sai muutaman tunnin purjehduksen jälkeen suuren kultamakrillin ja antoi meille siitä ison palasen. Söimme osan kalasta raakana. Leikkasimme kalan ohuiksi siivuiksi ja dippasimme niitä soijakastikkeeseen, johon oli lisätty washabi tahnaa. Maistui hyvälle riisin kanssa.

Myötäinen heikko tuuli muuttui vastaiseksi ja koveni. Tuulen yltyessä kiristin isonpurjeen puomiliikkiä, puomin sisältä kuului napsahdus ja jotain hajosi. Oli reivattava ja tiedossa oli huolto hommia. Ei mennyt pitkään, kun laitoimme isoon kakkosreivin ja vähän myöhemmin kolmosreivin, tuttu kuvio. Seuraavat kaksi päivää ja yötä ryskimme kovassa vastaisessa tuulessa. Hyvä puoli oli se, että kannelle tuli vettä koko ajan ja näin löytää helposti vuotokohdat kannesta. Me tiedämme nyt, että kannessa on vuoto, mutta vuotokohtaa ei vielä ole selvitetty. Jostain vain ilmestyi vettä vessan lattialle ja keulaan patjan alle. Tiedossa on huolto hommien lisäksi tiivistys projekti.

Tuuli rauhoittui loppu matkasta ja purjehdimme kevyessä tuulessa viimeisen yön. Saavuimme Rarotongalle maanantai aamuna ja ankkuroimme pieneen satamaan. Olimme saapuneet Cook saarille ja kieli oli vaihtunut ranskasta englanniksi.