Kohti Punaista merta

Oman oli hyvä paikka pysähtyä. Saimme vesi- ja dieseltankit täyteen. Supermarketin valikoima oli erinomainen. Ihmiset olivat ystävällisiä ja meille tuli ”pehmeä” lasku arabialaiseen kulttuuriin.

Kirjauduimme ulos Omanista lauantaina 10.2. Ankkurin nostimme klo 10.30. Yön aikana tuuli oli kääntynyt 180 astetta ja se oli meille myötäinen. Nostimme purjeet ja lähdimme kohti Jemeniä. Tuuli ei jaksanut kauan puhaltaa ja meidän oli otettava kone avuksi.

Adenin lahti on huonossa maineessa, koska siellä on tapahtunut paljon veneisiin kohdistuneita merirosvo hyökkäyksiä. Omanissa veneilijät kerääntyvät pieniksi ryhmiksi ja purjehtivat yhdessä kohti Jemeniä. Me kuulimme eräältä espanjalaiselta veneeltä, että heille oli neuvottu purjehtimaan melko lähellä Jemenin rannikkoa ja näin välttämään vaarallisimmat alueet. Me keräsimme oman porukkamme ja lähdimme purjehtimaan kohti Jemeniä suomalaisin voimin. Eskaaderissa oli mukana Mindora ja Necesse. Päätimme purjehtia lähellä rannikkoa.

Tuuli puuttui kokonaan ja ensimmäinen vuorokausi meni koneella ajaen. Sunnuntai aamuna olimme saapuneet Jemenin puolelle. Aamun valjetessa rannan suunnasta meitä lähestyi useita nopeita pikaveneitä ja olimme varmoja, että saimme merirosvot vieraiksemme. Veneet ohittivat meidät nopealla vauhdilla ja veneissä olleet miehet nostivat kätensä tervehdykseksi. Veneet jatkoivat matkaansa ja katosivat avomerelle yhtä nopeasti, kuin olivat rannan suunnalta ilmestyneetkin. Veneet olivat paikallisten kalastajien veneitä. Veneitä oli kymmenittäin ja muutamat niistä pysähtyivät veneemme viereen. Kalastajat pyysivät tupakkaa tai juotavaa. Annoimme muutaman tupakka-askin ja he olivat tyytyväisiä. Osa veneistä pysähtyi vain katsomaan meitä ja tervehdysten jälkeen ne jatkoivat matkaansa. Illan hämärtyessä veneet palasivat mereltä ja jatkoivat meidät ohittaen kotisatamiinsa.

Illalla ohitimme Jemenin rannikolla kohoavat korkeat vuoret. Vuorien jälkeen rannikko jatkui tasaisena ja sen peitti kumpuilevat hiekkadyynit. Meillä oli etäisyyttä rantaan noin 10 - 15 mailia. Yöllä rannalla loisti kylien valot. Ulompana merellä kulki laivoja joiden kulkuvalot näkyivät horisontissa. Yöllä pimeässä oli melko jännittävä purjehtia. Meillä pidettiin tarkkaa vahtia ja jokainen merellä näkyvä valon pilkahdus lisäsi pulssia muutamalla lyönnillä. Purjehdimme Mindoran kanssa melko lähekkäin ja pidimme yhteyttä vhf radion avulla.

Maanantai aamuna meri oli edelleen tyyni ja koneella ajo jatkui. Tankkasimme veneemme kanistereista ajon aikana.

Aamulla veneemme viereen pysähtyi mereltä palaava kalastajavene. Veneessä oli neljä nuorta miestä ja he halusivat juotavaa. Annoimme heille askin tupakkaa ja puolitoista litraa vettä. Miehet olivat tyytyväisiä ja halusivat antaa meille kalan vastalahjaksi. He kaivoivat veneen pohjalta suuren tonnikalan ja antoivat sen meille. Miehet kyselivät, että mistä olemme tulossa ja mihin menossa. Huvittavinta minusta oli se, kun yksi miehistä otti taskustaan Nokian kännykkä kameran ja nappasi meistä kuvan muistoksi. Niin ne ajat muuttuvat ja tekniikan kehitys löytää tiensä syrjäisimpäänkin kolkkaan. Mielikuvamme köyhistä, savimajoissa asuvista kalastajista oli muuttunut. Lähtiessään miehet heilauttivat kättään tervehdykseksi. Yksi heistä otti suunnan kädessään olevasta gps navigaattorista ja he jatkoivat kohti kotisatamaa. Kalamme oli niin suuri, että annoimme puolet siitä Mindoralle.

Iltapäivällä pääsimme muutaman tunnin purjeilla eteenpäin. Illan pimetessä tuuli jälleen tyyntyi ja koneella ajo jatkui.

Tiistaina aamupäivällä saavuimme Mukallan kaupungin vanhaan satamaan. Päätimme pysähtyä Mukallassa, koska olimme kuluttaneet runsaasti dieseliä. Jos tuulet puuttuisivat myös loppumatkan ei tankeissamme riittäisi dieseliä Adeniin saakka.

Otimme yhteyttä satamatoimistoon ja meitä pyydettiin odottamaan veneellämme. Pienen odotuksen jälkeen veneellemme saapui neljä miestä ja täytimme muutaman kaavakkeen. Viranomaiset olivat ystävällisiä ja muodollisuudet olivat nopeasti ohi. Miesten lähdettyä menimme jollalla rantaan ja saimme ”ranta passin”, joka oli lupamme kaupungilla liikkumiseen. Passimme jäivät viranomaisten haltuun. Jouduimme toimimaan näin, koska meillä ei ollut viisumia Jemeniin.

Mereltä katsottuna Mukalla näytti melko hienolta kaupungilta. Rannalle päästyämme totesimme sen kuitenkin olevan melko roskainen. Rakennukset olivat hiukan ränsistyneet ja kaupungin yleisilme epäsiisti. Sataman lähellä oli kolme suurta moskeijaa, joiden kovaäänisistä kantautui rukouskutsu kaupungin kiireisille kaduille.

Mukalla vietti siestaa yhdestä neljään ja suurin osa liikkeistä oli päivällä suljettuna. Meidän ensimmäinen tehtävä oli hankkia paikallista rahaa, Jemenin Rialeita.

Mukallassa oli useita rahan vaihto pisteitä, joissa voi vaihtaa US dollareita tai euroja Rialeiksi. Me löysimme pankkiautomaatin, josta sai nostettua visa kortilla rahaa. Noston yhteydessä voi valita, ottiko rahat Rialeissa vai US dollareina.

Mukalla on iso kaupunki. Kaupungissa oli rakenteilla useita monikerroksisia rakennuksia.

Kaupungin keskustassa oli joki, jonka rannoille oli rakennettu jalkakäytävät. Jalkakäytäviä valaisemassa oli modernit katuvalot.

Mukallan kaduilla kaikki naiset olivat pukeutuneet mustaan kaapuun. Heidän kasvot olivat hunnun peitossa ja ainoastaan silmät olivat näkyvissä. Kaupoissa oli myytävänä hienoja naisten vaatteita ja kaapujen alta löytyisi todennäköisesti muodikkaat asusteet. Pukeutumiseen kuului usein myös korkeat kengät, meikatut silmät ja hienot käsilaukut. Musta kaapu oli meille kovin vieras, mutta heille varmaan aivan luonnollinen asia.

Erikoista Jemenissä on miesten käyttämä huume nimeltään qat. Näytti siltä, että kaikki miehet pureksivat sitä. Qat on ikivihreä pensas (catha edulis), jota viljellään Jemenin vuoristossa. Oksat tuodaan päivittäin kaupunkiin ja myydään rannikon toreilla. Lehtiä pureskellaan ja jauhettu massa jää poskeen vihreäksi palloksi. Myöhemmin iltapäivällä pallo poskessa on kasvanut niin isoksi, että poski pullottaa aivan, kuin suussa olisi tennispallo. Melko huiman näköistä touhua. Qat lehdistä tulee kuulemma rauhallinen mieli ja seksuaalinen kyvykkyys paranee. Muutama lehti ei kuulemma vaikuta mitään ja pureskelua pitää jatkaa muutama päivä, jonka jälkeen elimistöön kertyneet aineet vasta ”potkaisevat”. Qat on melko kallista ja monen Jemeniläisen palkasta suuri osa menee qat lehtien ostoon. Mitäpä ei ihminen tekisi saadakseen päänsä sekaisin.

Kaduilla osa miehistä kuljetti erikoisen vyön alla perinteistä käyrää tikari, jota kutsutaan nimellä Jambiya. Tikareita saa ostettua melko halvalla, mutta kalleimmat ja koristellummat veitset maksavat useita satoja dollareita. Kalleimpien tikareiden kahvat on valmistettu Afrikan sarvikuonojen sarvesta. Jemen on ollut suurin sarvikuonon sarvien käyttäjä, mikä ei mielestäni kovin suuri kunnia ole.

Rantakadulta ei tarvinnut kävellä, kuin yksi korttelinväli ja maisema muutti täysin. Kaupungin talot olivat rakennettu lähelle toisiaan ja niiden väliin jäi vain kapeita kujia. Teimme pienen kierroksen talojen välisille kujille. Onneksi saimme oppaaksi paikallisen nuoren miehen, muuten olisimme varmasti eksyneet kujien labyrintteihin. Talot olivat huonossa kunnossa ja asuminen niissä varmasti melko alkeellista.

Söimme kaksi kertaa satamassa sijaitsevassa libanonilaisessa ravintolassa. Ravintolassa oli terassi, josta oli näkymä merelle ja kaupungin ranta kadulle. Ruoka oli melko hyvää, mutta ei mitään erikoista. Jemenissä on tiukka kontrolli alkoholijuomien suhteen ja tarjolla oli ainoastaan alkoholitonta olutta.

Kaupungissa oli useita kojuja, joista myytiin hedelmiä ja vihanneksia. Hedelmien ja vihannesten valikoima ja laatu oli hyvä.

Dieselit tuotiin veneellemme keskiviikko aamuna. Me tilasimme 100 litraa ja se toimitettiin 20 litran kanistereissa. Kanisterit oli laitettu aivan täyteen ja niiden huonot korkit vuotivat. Kanisterit nostettiin veneemme kannelle ja sotku oli valmis. Dieseliä joka paikassa. Siirsin dieselin omiin kanistereihimme ja kun operaatio loppui olivat hermoni sentin pätkissä ja tiedossa veneen kannen ja istumalaatikon pesu.

Kaupungissa oli useita internet liikkeitä. Yhteydet olivat todella huonoja ja hitaita. Monen yrityksen jälkeen saimme luettua sähköpostimme pitkästä aikaa.

Paikallisilla asukkailla oli runsaasti kännyköitä. Yhteydet olivat hyvät ja purjehtiessamme Omanista Jemeniin meillä oli toisinaan yhteys verkkoon kaukana merellä.

Ankkuripaikka on melko huono, koska siihen osui iso maininki. Me laitoimme veneemme perästä toisen ankkurin, jonka avulla saimme veneemme keulan pysymään vasten maininkia. Ilman toista ankkuria tuuli käänsi veneen niin, että se oli poikittain mainingin suuntaan. Poikittain maininkiin ollessaan vene keinui rajusti ja elämä veneessä oli mahdotonta.

Kirjauduimme ulos Mukallasta keskiviikko iltana ja jatkoimme matkaamme torstai aamuna. Uloskirjautumisen yhteydessä saimme laskun agentiltamme hänen palveluistaan. Agentti ei ollut paljon hyväksemme tehnyt, mutta laskun hän oli osannut kirjoittaa. Agentin palkkio 50 $, tulli 10 $, passien tarkastus 10 $ ja turva tarkastus 25 $. Yksi kalleimmista paikoista viranomaisten suhteen, jossa olemme pysähtyneet.

Mukalla oli kokemus. Kaupunki ei ollut siisti. Autot olivat vanhoja ja lommoisia. Kaupunki äänineen ja kapeine katuineen maustettuna moskeijasta kantautuvilla rukouskutsuilla oli melko ”rosoinen” kokemus. Erilaista, mihin me olemme tottuneet. Mutta erilaisuutta me varmasti olemme tänne tulleet katsomaan ja kokemaan. Olisiko mitään järkeä purjehtia maailman ympäri, jos joka kerta satamassa olisi vastassa kopio Lahden torista?

Torstai aamuna nostimme ankkurin kello 7.30. Matkaa Adeniin oli jäljellä noin 280 mailia. Tuuli oli edelleen kateissa, mutta onneksi virta oli meille myötäinen. Heti aamusta näimme useita kalastaja veneitä merellä. Yksi pysähtyi Mindoran viereen ja Matti osti kalastajilta pussillisen kaloja. Sama vene pysähtyi myös meidän veneemme vieressä, mutta Matti ilmoitti meille, että hänen ostamistaan kaloista riittäisi mainiosti myös meille. Annoin miehille kaksi tölkkiä Pepsiä ja he olivat lahjaan tyytyväisiä. Myös tästä veneestä löytyi kamera kännykkä ja pääsimme jälleen kuvaan.

Aamupäivän aikana kaksi venettä lähestyi takaapäin veneitämme melko suurella nopeudella. Kohdallamme veneet hidastivat vauhtiaan ja jäivät ajamaan samaa vauhtia kanssamme pysytellen pienen välimatkan päässä veneistämme. Syytä siihen emme tienneet ja päätimme muuttaa kurssiamme enemmän ulkomerelle. Muutaman tunnin kuluttua näimme veneet edelleen kulkemassa samaan suuntaan kanssamme ja päätimme purjehtia vielä enemmän ulos merelle. Illan pimetessä veneet olivat kadonneet ja me jatkoimme kohti Adenia noin 15 mailia Jemenin rannikosta.

Tuuli oli voimistunut päivän aikana niin, että pääsimme jatkamaan matkaa purjeiden avulla. Yöllä purjehdimme niin, että meillä oli vain pieni lamppu veneen avotilassa ja Mindora purjehti ilman valoja. Tarinat merirosvoista oli tehnyt meidät levottomiksi ja jännittynyttä olotilaa ei helpottanut päivällä oudosti käyttäytyneet moottoriveneet.

Yö purjehdittiin ilman ongelmia. Aamulla kevyt tuuli jatkui ja pääsimme purjehtimaan myötätuulessa aurinkoisessa säässä.

Matkalla Omanista Jemeniin maisemat ovat vaihdelleet korkeista vuorista valtaviin hiekkadyyneihin. Karua ja kuivaa rannikkoa. Toisinaan vaalea hieno hiekka oli kulkeutunut tummien vuorten rinteille ja täyttänyt vuoressa olevia laaksoja. Valkea hiekka vasten vanhojen tulivuorien tummaa pintaa loi oudon kontrastin.

Omanin ja Jemenin rajalla on alue nimeltään Rubal Khali (empty quarter). Alueella on mitattu kuumimmat lämpötilat maailmassa ja alueella ei sada koskaan. Saattaa olla, että sieltä on kotoisin sanonta: suu on kuiva, kuin beduiinin sandaali.

Vihreitä alueita emme matkallamme nähneet. Hiekkadyynit eivät ole otollisinta maaperää viljelyyn. Hiekkapaperi tehdas voisi olla kannattava investointi. Räystäskouru firma Rubal Khalissa saattaisi olla huono idea, tai mistä sitä tietää.

Toinen päivä ja yö purjehdittiin mukavassa tuulessa. Toisena yönä oli Mindoran viereen tullut vene ja jäänyt pienen matkan päähän ajamaan samalla vauhdilla kuin me. Mindoralla vahtivuorossa ollut Antti oli käynnistänyt koneen ja ajanut lähelle meitä. Toimenpiteen jälkeen vene oli kadonnut omille teilleen. Myös Marika oli nähnyt oudon veneen. Minä nukuin sikeästi.

Lauantaina iltapäivällä saavuimme Adeniin. Ankkuroimme Adenin satamaan ja kävimme tapaamassa paikallisia viranomaisia. Paperityöt olivat nopeasti ohi ja viranomaisten työskentely rentoa ja vähemmän virallisen tuntuista. Annoimme pienet lahjukset viranomaisille (3 dollaria). Lahjukset annoimme vain siksi, koska he niitä suoraan meiltä pyysivät.

Satamarakennuksen vieressä on ravintola nimeltään Sailors club. Me suuntasimme askeleemme kohti sitä ja sisälle päästyämme yllätyimme melkoisesti. Ravintolassa oli täysi meno päällä. Paikallisten pöydissä oli tyhjiä viski ja vodka pulloja. Laulu ja tanssi täydessä vauhdissa. Tarjoilija ja muutama muu paikallinen nainen ilman huntua. Pahuuden pesä.

Me nautimme muutaman kylmän oluen ja söimme annokset paistettua kalaa. Illalla kävimme nauttimassa Mindoran tarjoiluista. Meillä oli syytä pieneen juhlaan, olimme päässeet turvallisesti perille Adeniin.

Sunnuntai aamuna oli vuorossa veneen huoltoa. Koneeseen vaihdettiin sinkkianodi ja öljyt. Sinkkianodi on kestänyt meillä noin puoli vuotta, jonka jälkeen se on vaihdettava. Ostimme Kanarian saarilta Volvo Pentaan sopivia tarvike sinkkianodeja. Olivat niin halpoja. Ensimmäisen halvan anodin vaihdoin koneeseemme Uudessa Seelannissa. Indonesiassa ihmettelin, kun koneemme pintaan oli oudosti ilmestynyt ruostetta. Tarkastin sinkin ja totesin, että se ei ollut syöpynyt ollenkaan. Hyviä sinkkejä, kun eivät kulu.

Saimme Thaimaahan alkuperäisiä Volvon sinkkejä. Thaimaassa asennettu sinkki oli jo melkoisesti kulunut, vaikka se ei ole ollut kuin muutaman kuukauden paikoillaan. Pääasia on kuitenkin se, että sinkki syöpyy eikä moottori.

Paikallinen taksikuski tarjosi meille palvelujaan. Otimme kyydin ja lähdimme katsomaan Adenia. Kuljettajamme ajoneuvo oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Auto oli siinä kunnossa, että Suomessa katsastaja olisi saanut sydänkohtauksen, jos sen olisi vienyt tarkastukseen. Jarrutuksissa oli havaittavissa, että auton neljästä pyörästä ainoastaan yksi hidasti vauhtia. Varsinainen romu.

Kävimme Crater nimisessä kaupungissa. Söimme lounasta paikallisessa ravintolassa. Ruoka oli erinomaista ja palvelu huippu luokkaa. Marikan ja minun ruoka maksoi yhteensä 6 euroa. Ruoka sisälsi alkukeiton, salaatin, pääruoan, kahvin ja pullon vettä. Kävimme myös katsomassa yli 2000 vuotta vanhoja vesisäiliöitä, joita oli käytetty vuorilta valuvan sadeveden keräilyyn. Kävimme myös Craterin keskustassa torilla, jossa myydään qat lehtiä. Torilla oli melkoinen kuhina. Paikalliset miehet kuluttamassa aikaansa qat lehtiä pureskelle. Tennispallon kokoinen ”mälli” poskessa.

Illalla Sailors Club heräsi henkiin. Me emme olleet paikalla, mutta veneemme oli ankkurissa aivan clubin edessä. Äänekäs arabialainen musiikki pauhasi aina aamu kolmeen asti. Suomessa bändi käy välillä tauolla, mutta täällä vedettiin setti loppuun ilman taukoja. Tiedossa oli ankkuripaikan vaihto.

Tiistaina paikallinen taksikuski otti meidät kyytiin ja näytti meille kaupunkia. Kävimme Little Adenissa. Ensimmäisenä tutustuimme kameli ajureihin. Kamelit oli varustettu pienillä puisilla kärryillä ja niitä käytettiin tavaroiden rahtaamiseen. Useimmat kyydeistä ajoittui ilmeisesti aamuun ja nyt kameleilla oli ruoka tauko. Kävelin melko läheltä yhtä kamelia, jolloin paikallinen kaveri otti minua kädestä ja veti hiukan kauemmas. Hän näytti suullaan ja ilmeillään, että kameli saattaa puraista. Olisi ollut melko huima juttu, jos olisi joutunut kamelin puraisemaksi. En oikein osaa sanoa, miltä kameli näyttää. Olin sitä mieltä, että se näyttää hiukan yksinkertaiselta, mutta Matti Lassila Mindoralta oli sitä mieltä, että kameli on ylpeän näköinen. Voisiko sitten sanoa, että se on ”konun” näköinen?

Lähellä kameleita sijaitsi seesamöljy puristamo. Puristamo oli todella alkeellinen. Isossa pyörivässä astiassa oli puusta valmistettu kartio, joka puristi seesamsiemeniä. Puinen kartio oli laakeroitu karkeasti kirveellä veistettyyn varteen, jonka päässä oli painoja riittävän puristusvoiman aikaan saamiseksi. Laitos oli jäänyt paitsi muutamasta viimeisimmästä tekniikan saavutuksesta. Tuote oli kuitenkin seesamöljyä, jota pakattiin metallisiin kanistereihin. Kanisterit lastattiin pahvilaatikoihin ja ilmeisesti kamelien tehtävänä oli kuljettaa pakatut öljyt asiakkaille.

Seuraavaksi suuntasimme kohti toria. Torilla oli myytävänä kaikkea mahdollista. Tarjolla oli vanhoja televisioita, ruostuneita poranteriä, kuluneita laakereita, työkaluja ja sähkömoottoreita. Joku yritti myydä vanhaa puhelinkojetta pyöritettävällä numeron valitsimella. Voi olla vaikea laite myytäväksi näin kännyköiden aikana.

Toisessa osassa toria oli myytävänä hedelmiä ja vihanneksia. Tuoreiden vihannesten ja hedelmien tarjonta oli todella runsasta ja niiden laatu oli hyvä. Vihannekset tuodaan kuulemma noin sadan kilometrin päästä vuorilta. Siellä luonto on kuulemma vihreää ja ilmasto huomattavasti viileämpi kuin Adenissa.

Kolmas osasto oli varattu qat lehtien myynnille. Alueella oli valtava kuhina. Miehet parveilivat myyntipisteiden välisillä kapeilla käytävillä. Tuntui olevan todellinen hittituote.

Taksikuskimme kertoi, että Jemenissä qat on suuri ongelma. Isänniltä saattaa joskus kuulemma mennä perheen ruokarahat qat lehtien ostoon.

Little Aden oli todella mielenkiintoinen kokemus. Näimme perinteistä arabialaista elämänmenoa.

Näimme myös paljon köyhiä ihmisiä, joista osa kävi kerjäämässä meiltä rahaa. Kerjäävät ihmiset olivat yleensä naisia, joilla oli pieniä lapsia.

Seuraavana päivänä tutustuimme uuteen isoon kauppakeskukseen. Aden mall oli nykyaikainen kauppakeskus ja ero edellisen päivän torikierrokseen Little Adenissa oli huikea. Kauppakeskuksessa oli myytävänä muotivaatteita naisille, kenkiä, kultakoruja, työkaluja ja kaikkea muuta mahdollista. Kauppakeskuksessa oli myös suuri Lu Lu supermarket. Supermarketin valikoima oli todella hyvä. Täydensimme hiukan veneemme varastoja tulevaa Punaisen meren purjehdusta varten. Purjehdusoppaissa on maininta, että Adenissa on muutama kauppa, joista saa ostettua perustarvikkeita. Oppaiden tiedot ovat auttamattomasti vanhentuneet.

Ihmiset Adenissa ovat olleet todella ystävällisiä. Ihmiset ovat kohteliaita ja avuliaita. Olemme syöneet hyviä ja edullisia ruokia. Arabialainen kulttuuri on näkynyt ja kuulunut katukuvassa. Ennakkoluulot, joita meillä oli arabialisesta ja islamilaisesta maailmasta, ovat saaneet väistyä. Tilalle on tullut erittäin positiivinen kuva köyhässä maassa elävistä ystävällisistä ihmisistä.

Aden on ollut yksi mielenkiintoisimmista paikoista, missä olemme pysähtyneet.