Indonesia, matkalla Aasiassa

Niin vierähti muutama viikko Darwinissa ja saimme kaikki paperit, luvat ja viisumit hankittua. Indonesiassa vaadittava purjehduslupa (CAIT) saatiin viimeisenä päivänä ennen lähtöä. Purjehduslupa on kirjoitettu ohuelle paperille ja siihen on laitettu neljä leimaa ja allekirjoitukset. Kovasti virallisen näköinen paperi.

Lauantaina 22. heinäkuuta oli ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. Meillä oli herätys klo 7 ja sulutusaika ulos marinasta oli kello 8.

Sail Indonesia tapahtumasta käytetään nimitystä ”rally”, mutta mikään kilpailu se ei ole. Osa veneistä oli lähtenyt matkaan jo aikaisin aamulla. Me odotimme kuitenkin virallista lähtölaukausta ja pääsimme matkaan kello 11.

Matkaa Darwinista on Länsi Timorin saarella sijaitsevaan Kupangiin noin 480 mailia ja arvioimme selviytyvämme matkasta neljässä vuorokaudessa.

Saimme hyvän lähdön ja purjehdimme pitkään ensimmäisten veneiden joukossa. Isot katamaraanit ja veneet menivät pian kuitenkin omia menojaan. Lauantai iltana tuuli tyyntyi ja oli aika aloittaa koneella ajo.

Eihän se ole mikään purjehduskilpailu, jossa osa lähtee ennen aikojaan ja tuulen tyynnyttyä laitetaan koneet käyntiin. Sama, kuin maraton juoksu, jossa osa kilpailijoista ampaisee matkaan heti, kun saa verkkarit ja lenkkarit jalkaan. Lisäksi osalla on stadionin ulkopuolella polkupyörä odottamassa.

Tyyntä keliä jatkui seuraavaan aamuun. Isot veneet isoine moottoreineen olivat kadonneet horisonttiin. Päivä päästiin purjeilla eteenpäin, mutta illaksi tuuli taas tyyntyi ja oli otettava kone avuksi. Tuuli oli melko heikkoa koko matkan ajan ja ainoastaan viimeinen vuorokausi purjehdittiin mukavassa myötäisessä tuulessa. Osa veneistä ajoi koneella myös päivisin, mutta Avance kulki mukavaa vauhtia purjeiden avulla.

Matkalla ohitimme kaksi öljynporauslauttaa ja näimme muutaman huonosti valaistun indonesialaisen kalastusaluksen.

Kupangin edustalle ankkuroimme kolmen vuorokauden ja 21 tunnin purjehduksen jälkeen.

Ensimmäisenä Kupangiin oli saapunut 70 jalkainen teräsvene ”Silver Fern” Uudesta Seelannista. He olivat olleet perillä jo edellisenä päivänä. Ilmeisesti he olivat kisan voittajia, tosin he olivat ajaneet koneella koko matkan.

Kupangissa meitä oli vastassa erilainen maa ja kulttuuri. Kaupunki oli herännyt jo aikaisin ja kaduilta kuului ”bemojen” torvien äänet ja satojen moottoripyörien sininen savu leijui kaupungin yllä (bemo on paikallinen pikkubussi).

Indonesia koostuu 18 110 saaresta. Saarijono yltää Aasiasta Australiaan ja on maailman suurin saariryhmä. Indonesian pääsaaret ovat Jaava, Sumatra, Länsi Irian ja Kalimantan.

Indonesian väkiluku on noin 220 miljoonaa ja se on maailman suurin muslimi valtio. Osa väestöstä on kristittyjä ja hinduja.

Suurin osa väestöstä pohjautuu Malaiji rotuun, mutta myös kiinalaista ja eurooppalaista alkuperää olevia asuu Indonesiassa

Kalimantanissa ja Länsi Irianissa elää myös alkuperäisiä kansoja.

Indonesiassa on yli 250 eri heimoa ja yli 500 eri kieltä tai murretta. Bahasa Indonesia on kuitenkin virallinen kieli.

Indonesia on osa ”Ring of Fire” vulkaanista ketjua, joka kulkee Tyynen meren saarien, Japanin, Filippiininen ja Indonesian kautta päätyen Intian valtamereen. Ketjussa on yli 100 aktiivista tulivuorta.

Saimme kuulla Sail Indonesia purjehduksen järjestäjiltä, että tulli ja passientarkastus pyritään tekemään vielä saapumispäivämme aikana. Saimme kuitenkin luvan mennä rannalla sijaitsevaan Teddy´s baariin ilman viranomaisten tarkastusta. Viranomaiset eivät saapuneet päivän aikana ja meillä oli tilaisuus tutustua Indonesiassa käytössä olevaan ns. rubber time (kumiaika) käsitteeseen.

Kävimme illalla rannalla ja saimme todeta maailman muuttuneen melkoisesti Darwinista lähtömme jälkeen. Rannalla meitä odotti innokas joukko miehiä, jotka auttoivat meitä kantamaan jollan rannalle. Palvelu maksoi 20 000 rupiaa (noin 2 USD) päivässä. Jolla palvelusta oli suuri apu, koska vuoroveden vaihtelusta johtuen jolla jouduttiin kantamaan melko kauas rannasta.

Hintataso oli pudonnut melkoisesti ja kaupunkikuva muuttunut meluiseksi ja epäsiistiksi.

Ensimmäisenä iltana Teddy´s baarissa saimme seuraksemme paikallisia opiskelijoita, jotka olivat ryhtyneet matkaoppaiksi purjehdustapahtuman ajaksi. He esittelivät meille eri kiertoajelu vaihtoehtoja. Valitsimme matkamme, mutta se tuntui olevan heille uusi ja outo tilanne. Oppaat eivät oikein tienneet mitä tehdä, kun joku matkan varaa. No pienen selvityksen jälkeen löytyi paperi, johon kirjoitimme nimemme ja luulimme, että matkavaraus olisi sillä selvä.

Seuraava päivä vietettiin venettä huoltaen ja tietysti tullausta odotellen. Tulli ei ollut näyttäytynyt iltapäivään mennessä ja päätin ottaa yhteyttä vhf radiolla tapahtuman järjestäjiin. Yhteyden oton jälkeen tullaus ja maahantulo muodollisuudet hoituivat melko nopeasti. Veneellemme saapui yhdeksän virkailijaa ja alkoi paperien täyttö. Muutamaan kaavakkeeseen riitti allekirjoitus ja veneemme leima. Joihinkin kaavakkeisiin täytimme veneemme ja passiemme tiedot ja allekirjoituksen jälkeen leimasimme paperit veneemme leimalla. Leimalla tuntui olevan suuri merkitys papereiden täytössä. Muodollisuudet olivat nopeasti ohi ja viranomaiset olivat kohteliaita ja mukavia.

Muodollisuuksien jälkeen pääsimme tutustumaan Kupangin kaupunkiin. Marikalle Indonesia ja Aasia oli uusi kokemus ja ilmeestä päätellen siihen suhtauduttiin pienellä varauksella. Minä olen ollut Indonesiassa aikaisemmin ja kulttuurishokki ei osaltani ollut suuri. Minua huvitti katsella paikallisten touhuja. Jokainen vastaantulija tervehti meitä ”hello mister” ja ”hello missis” huudoilla. Minä yllätin paikalliset osaamalla muutaman sanan Indonesiaa.

Illalla saimme jälleen innokkaat matkaoppaat seuraksemme. Nimemme olivat listalla, mutta se mille matkalle olimme ilmoittautuneet oli hiukan epäselvää. Samoin se, että olimme ilmoittautuneet samalle matkalle ruotsalaisen Tinto III veneen kanssa, tuntui olevan myös epäselvää. Saimme kuitenkin matkamme selvitettyä ja kiertoajelu olisi ohjelmassa seuraavana aamuna kello 8.

Aikaero Darwinin ja Kupangin välillä on puoli tuntia. Olimme siirtäneet kellomme satamaan saapuessamme. Herätys seuraavana aamuna tuntui kovin aikaiselta ja unihiekkojen saaminen silmistä oli työlästä. Lähdimme rannalle hyvissä ajoin ja olimme valmiita kiertoajeluun, kellomme näytti 7.30. Ranta näytti kovin hiljaiselta ja aloimme jo epäillä, että matkalle lähtö viivästyisi sovitusta aikataulusta. Pian meille kuitenkin selvisi, että olimme siirtäneet kelloamme puoli tuntia väärään suuntaan. Olimme saapuneet rannalle kello 6.30, eli reilu tunti ennen näytöksen alkua.

Kiertoajelu oli ihan hauska kokemus. Tiet Kupangissa ovat melko huonoja ja kapeita, jotenka matkanteko oli hidasta.

Matkalla kävimme tutustumassa entisen paikallisen kuninkaan asuntoon. Kuningas oli jo kuollut, mutta kuningatar otti meidät vastaan. Kuningatar puhui vain hiukan englantia, hollannin kieli olisi onnistunut paremmin.

Kävimme myös tutustumassa Kupangin museoon ja tutustuimme palmu sokerin valmistukseen.

Sail Indonesia tapahtuman osallistujille oli järjestetty erilaista ohjelmaa jokaiselle päivälle. Tanssiesityksiä ja musiikkia oli tarjolla rannalle rakennetulla lavalla.

Kupangissa vietimme viisi päivää, jonka jälkeen olimme valmiita jatkamaan matkaa kohti Sail Indonesia tapahtuman seuraavaa kohdetta, Alorin saarta. Matkaa Alorissa sijaitsevaan Kalabahin kaupunkiin oli noin 140 mailia. Matkaan lähdimme aamulla kello 8 ja arvioimme matkaan kuluvan reilun vuorokauden. Suuntasimme kohti koillista ja alkumatkan purjehdimme Timorin saaren rannan tuntumassa. Tuuli oli heikkoa, mutta pääsimme purjehtimalla kohti määränpäätämme. Illalla oli otettava hetkeksi moottori avuksemme tuulen tyynnyttyä. Yöllä tuuli kuitenkin voimistui ja pääsimme jatkamaan purjeiden avulla matkaamme. Yöllä Marikan lepovuoron aikana vene tuntui kulkevan todella hienosti, keula kohisi ja loki näytti nopeudeksemme noin viisi solmua. Rannalla majakan valo loisti ja helpotti navigointia. Muutaman tunnin purjehduksen jälkeen minusta alkoi tuntua siltä, että majakan valo loisti edelleen ja suunnilleen samassa suunnassa, kuin aikaisemmin. Vilkaisu gps:n näyttöön paljasti, että meillä oli noin kolmen solmun vastavirta ja todellisuudessa olimme edenneet vain noin kahden solmun nopeudella!

Aamuyöstä tuuli jälleen tyyntyi ja otimme moottorin avuksemme. Aamulla saavuimme Alorin ja Pantar saaren väliseen salmeen. Indonesian saarien välisissä salmissa merivirrat voivat olla todella voimakkaita. Opaskirjan mukaan Alorin salmessa virran nopeus voi olla kaakkois monsuunin tuulten aikana suurimmillaan jopa 9 solmua. Meidän veneellä koneella ajettaessa nopeus maksimissaan on vain noin 6 solmua, joten täysillä ajettaessa menisimme 3 solmua takaperin. Ei mitään järkeä, ellei sitten satu olemaan menossa takaperin jonnekin.

Virtojen suunnan voi likimääräisesti laskea kuun kierron perusteella. Suurimmat virtaukset esiintyvät 2 - 3 päivää täydenkuun jälkeen ja päivittäiset virtojen suunnat voidaan arvioida kuun ylä- ja alaohitusten perusteella.

Alorin salmessa meitä odotti vastavirta, joka oli nopeudeltaan noin 2 - 3 solmua. Veneilijöiden välillä käytiin vilkasta keskustelua oikeasta taktiikasta valittaessa reittiä.

Me ajoimme kanavan keskellä ja se tuntui olevan kaikista vaihtoehdoista huonoin. Matka eteni tuskallisen hitaasti ja meidän oli laskettava aikataulua uudelleen. Näytti siltä, että emme ehtisi Kalabahiin valoisan aikana. Virta onneksi vaihtoi suuntaansa ja loppu osan salmesta pääsimme nauttimaan muutaman solmun myötä virrasta.

Saapuessamme Alorin salmeen ohitimme Gunung Sirung tulivuoren, joka on edelleen aktiivinen. Vuoren huipulta kohosi savua ja opaslehtisen mukaan keltainen kraatteri kytee edelleen. Uutiset tsunameista, maanjäristyksistä ja tulivuoren purkauksista ovat osoitus alueen vulkaanisesta aktiivisuudesta.

Kalabahi on Alorin saaren pääkaupunki. Saavuimme Kalabahiin melko myöhään ja ilta oli jo hämärtynyt. Ankkuroimme lähelle Kalabahin satamaa.

Aamulla meidät herätti läheisestä moskeijasta kantautunut kovaäänisten välittämä rukous. Aamu oli myös aikaa, jolloin kalastajaveneet suuntasivat ulos satamasta yksisylinteriset diesel moottorit hauskasti papattaen. Aamun äänivalikoimaa täydensi rannalla kiekuen ääntään availevat kymmenet eriääniset kukot.

Aamulla veneemme viereen meloi paikallinen matkaopas Ahmed. Hän sai myytyä meille kiertoajelun ja päivän ohjelma oli sillä selvä. Matkaan lähdimme kello 9 paikallisella ”bemolla”. Ajaessamme vuorelle pysähdyimme paikkaan, josta oli hienot näkymät Kalabahin lahdelle. Paikalla Ahmed esitti meille paikallisen laulun ja toivotti meidät tervetulleeksi.

Ensimmäinen kohteemme oli Monbang (Snake village). Kylä elää edelleen perinteisissä bambuista taidokkaasti rakennetuissa taloissa. Meidän standardin mukaan asumisolosuhteet olivat todella vaatimattomat.

Paluumatkalla pysähdyimme talossa, jossa Ahmed kertoi Alorilla olevien ”moko” rumpujen tarinan ja esitti rummun säestyksellä kaksi paikallista laulua.

Rannalla nautitun lounaan jälkeen jatkoimme matkaa Takpalan kylään. Kylä on Alorin ainoa katolinen kylä ja myös siellä ihmiset asuvat perinteisissä bambusta rakennetuissa taloissa. Kyläläiset myivät meille käsitöitään ja olivat hyvin onnellisia, kun ostin kalan muotoisen hiuskamman, jonka hinta oli noin 3 euroa (30 000 rupiaa). Ihmiset ovat todella köyhiä ja oppaamme Ahmed antoi heille lahjaksi vierailustamme saippuaa ja muutaman askin tupakkaa.

Päivän kestäneen kiertoajelun hinta oli noin 7, 50 euroa/henkilö ja hintaan sisältyi lounas, opas, kuljetus ja pullo vettä.

Alorissa oli samaan aikaan Sail Indonesia tapahtuman kanssa Expo 2006 näyttely. Näyttelyssä oli esillä Alorin saaren eri kylien tanssi esityksiä, kudonta töitä ja tuotteita.

Sail Indonesia purjehduksen osallistujille oli varattu eturivin paikat tilaisuuden avajaisiin ja saimme seurata eri kylien edustajien marssia stadionille, sekä paikallisen sekakuoron laulua. Avajaisiin kuului tietysti myös Indonesian kielellä pidetyt liian pitkät puheet. Avajaisten jälkeen kävimme tutustumassa näyttely telttaan, jossa Marika yllättäen joutui kokeilemaan perinteistä kankaan kudontaa. Homma näytti vaikealta ja kudonta työ ei tullut aivan valmiiksi asti.

Ohjelmaa oli jokaiselle päivälle. Yksi ohjelmanumero oli paikallisen kuvernöörin tarjoama illallinen. Illan aikana saimme seurata paikallisia tanssiesityksiä ja nautimme herkullisen illallisen.

Jo Kupangiin saapuessamme huomasin, että moottorimme vesipumpun tiivisteet vuotavat melko paljon. Alorissa olin kahden vaiheilla, alkaisinko pumppua huoltamaan. Minulla oli pumppuun varaosasarja. Ongelma oli mielestäni se, että jos pumpun irrotuksen ja huollon yhteydessä hajotan jotain, mihin meillä ei ole varaosaa, niin osan saaminen Aloriin saattaisi kestää muutaman viikon. Päätin kuitenkin huoltaa pumpun ja selvisin työstä ilman ongelmia. Pumpun huollon aikana veneellämme vieraili satamakapteeni seurueineen tarkastamassa veneemme paperit, jotka he veivät mennessään satamatoimistoon. Heitä nauratti kovin, kun kerroin heille Indonesian kielellä, että:” Ada masala kecil, air pompa rusak.” Eli on pieni ongelma, vesi pumppu rikki.

Mielestäni se ei kuitenkaan ole naurun asia, jos vesipumppu on rikki.

Iltapäivällä kävimme hakemassa paperimme satamatoimistosta. Minulla oli mukanani tiedot vesipumpun tiivisteitä ja laakereista. Kysyin merivartioston mieheltä, että mistä voisin hankkia uudet laakerit ja tiivisteet. Mies lähti mukaamme ja heti ensimmäisestä rautakaupasta löytyi sopivat laakerit ja seuraavasta liikkeestä uudet tiivisteet. Voitte yrittää ostaa Volvo Pentan edustajilta Suomesta laakerit ja tiivisteet kolmella eurolla, voi olla että ei onnistu. Nyt meillä oli kuitenkin varaosat, jos tarvetta uudelleen ilmenee.

Alorin jälkeen suuntasimme kohti Levoleban kylää. Matkalla ankkuroimme yöksi Balurin lahdella pienen kalastajakylän edustalla. Kylässä emme käyneet, vaan jatkoimme aamun valjetessa matkaamme. Matkalla ohitimme savua tupruttelevan Ili Wariran tulivuoren. Levolebassa oli jälleen vuorossa perinteiset tanssit, illallinen ja tutustuminen paikalliseen kylään. Mukavia tapahtumia, mutta jotenkin tuntui, että olimme nähneet samat tanssit jo aikaisemminkin.

Seuraava kohteemme oli lähellä Maumeren kaupunkia sijaitseva Sea World Club hotelli. Tuulet olivat todella kevyet ja jouduimme ajamaan koko matkan koneella. Yöksi pysähdyimme Gedong lahteen ja seuraavan päivän iltana olimme perillä Sea World Clubin edustalla. Sea World Club on saksalaisen lähetysseuran ylläpitämä hotelli ja sen tuotto käytetään alueen ihmisten hyväksi.

Hotellista varasimme matkan Kalimutu tulivuorelle, joka on kuuluisa kolmesta eri värisestä kraatteri järvestä. Matkaseuraksi saimme Merlin V veneen Marian ja Garryn Australiasta.

Matka tulivuorelle kesti kolme ja puoli tuntia ja lähdimme matkaan jo kello 4 aamulla. Tie oli mutkainen, kapea ja pimeä. Ennen Kalimutulle saapumista ohitimme nousevan auringon valaisemat taidokkaasti rakennetut pengerretyt riisipellot.

Kalimutun kolme kraatteri järveä olivat mielenkiintoinen nähtävyys. Olimme noin 1 600 metrin korkeudessa ja ilma oli raikkaan viileä. Kolme lähekkäin olevaa järveä oli todella erivärisiä. Yksi oli musta, yksi ruskea ja yksi kirkkaan vihreä. Vuonna 1992 järvien väri oli ollut sininen, punainen ja valkea. Outo juttu.

Kyse ei ilmeisesti ole samasta ilmiöstä, kuin Suomessa. Järvet ovat talvella valkeita, keväällä sinisiä ja kesän leväkukinnon aikana vihreitä.

Purjehduksemme jatkui kohti Riungia. Purjehdimme mukavassa tuulessa yön yli ja olimme aikaisin aamulla Riungin edustalla. Ajaessamme Riungin ankkuripaikkaan ajoin veneemme kölin korallin reunaan ja kolahdus oli melkoinen. Olin ilmeisesti hiukan väsynyt yön purjehduksesta ja en ollut tarpeeksi tarkkana. Heräsin melko nopeasti.

Sukelsin ja tarkastin kölin ja onneksemme mitään isompaa ei ollut sattunut. Pieniä naarmuja kölin maalissa.

Riung on pieni kalastajakylä, jossa ei ollut kovin paljon nähtävää. Elämä kylässä kulki omaa rauhallista tahtiaan. Sail Indonesia tapahtuman mukanaan tuomat 50 venettä oli suuri tapahtuma pienelle kylälle. Muutamana iltana kävimme paikallisessa ravintolassa syömässä ja ruoka oli mielestäni hyvää. Kaksi annosta riisiä, kaksi keittoa, yksi paistettu kala, kaksi pulloa olutta (630 ml pullo) ja 1,5 l pullo vettä ja lasku oli 4,50 euroa.

Riungissa satoi ensimmäisen kerran vettä Indonesiassa olomme aikana. Sade oli tervetullut, koska veneemme kansi oli likainen ja suolainen. Saimme kerättyä muutaman ämpärillisen vettä, jotka käytimme vaatteiden pesuun.

Osallistuimme Riungissa järjestettyyn kiertoajeluun. Ensimmäisenä tutustuimme lentävien koirien (flying fox) yhdyskuntaan. Puiden latvoissa roikkui tuhansittain isoja lepakoita muistuttavia siivekkäitä eläimiä. Seuraavana näimme aitauksen sisällä elävän pienikokoisen Komodon varaanin. Matkamme jatkui pienelle saarelle, jossa oli mahdollisuus uida ja snorklata. Iltapäivällä kävimme pienessä perinteisessä kylässä ja vuorossa oli tervetuloseremonia ja lounas. Minä sain lautaselle riisiä ja kanakulhon sameasta liemestä onnistuin poimimaan ilmeisesti kanan elimistöön kuuluvia osia. Pakko oli syödä, kun kerran vieraita ollaan ja talo tarjoaa. Marika ei voinut syömistäni katsella.

Maittavan lounaan jälkeen saimme seurata miesten taistelu esitystä, joka on ilmeisesti tanssi. Esityksessä lyötiin toista ruoskalla ja huidottiin kepillä. Totisen näköistä puuhaa ja vetää varmasti vertoja suomalaisten miesten toisinaan harrastamille puukkohippasille.

Matkaoppaamme oli innokas ja leveästi hymyilevä mies nimeltään David. Kylässä vierailun aikana hän oli tulkkimme ja esitteli tulevat ohjelmanumerot innokkaasti ja hauskasti lausuen: ”Next attraction is …” ja viimeisen tanssin jälkeen: ”One more attraction…”Matkalla takaisin veneelle pysähdyimme kylässä ja tiedossa oli: ”One more attraction..” Päivä oli ollut pitkä ja olin huomaavinani ihmisten kasvoilta, että ohjelmanumeroita oli ollut jo riittävästi yhdelle päivälle. Sadekuuro lopetti paikallisen tanssiesityksen ja pääsimme jatkamaan matkaamme kohti venettä.

Seuraavana päivänä oli vuorossa kiertoajelu kuumille lähteille ja tutustuminen Bajawan kaupunkiin. Me emme matkalle lähteneet, koska ohjemaa tuntui olevan liikaa.

Illalla olimme seuraamassa tanssi ja laulu esityksiä Riungin kylällä. Ohjelman alku viivästyi, kun odottelimme kiertoajelun osallistujia.

Vieressämme istui paikallinen nuori mies ja hän puhui hiukan englantia. Aikamme keskusteltuamme hän sanoi, että voisi mennä esittämään laulun. Aikansa keskityttyään hän ponkaisi pystyyn ja häipyi esiintymislavan taakse. Hetken kuluttua hän saapui lavalle ja esitti todella hienosti laulaen englanninkielisen kappaleen, jonka sanat hän joutui lukemaan vihkosta esityksen aikana! Hieno suoritus ja lopuksi hän totesi, että esitti laulun hänen suomalaisille ystävilleen.

Illan aikana esitykset ja tanssit olivat hyviä.

Kiertoajeluun osallistujat eivät ikinä ehtineet mukaan esitykseen ja heidän bussi ohitti meidät, kun olimme matkalla takaisin veneelle. Bussin perässä ajoi moottoripyörä ja takaistuimella meitä tervehti leveästi hymyillen innokas matkaopas David. Sanoin Marikalle, että nyt on tullut muutama ”attraction” liikaa ja matkaan osallistujat ovat laittaneet Davidin loppumatkaksi moottoripyörän kyytiin.

Jälkeenpäin kuulimme että päivän retki oli ollut pitkä, mutta mielenkiintoinen.

Riungissa vieraili myös perinteisin menetelmin rakennettu suuri puinen purjelaiva ”Silolona”. Laiva oli todella upea ja se oli rakennettu charter käyttöön. Laivan amerikkalainen omistaja järjesti laivalla juhlat ja oli hienoa nauttia muutama lasi kylmää kuohuviiniä pimenevässä illassa. Jos olette kiinnostuneita lomasta Silolonalla, niin tietoa löytyy osoitteesta www.silolona.com. Hinnat olivat luokaa 1 500 USD/vrk, että semmoista.

Riungissa vierähti viikko ja mielestämme paikka oli mukava. Riungista matkamme jatkui kohti Floresin saaren länsi osaa ja Labuanbajon kaupunkia. Matkalla yövyimme ensin Linggeh lahdessa ja toisen yön vietimme Barin kylän edustalla. Molemmissa paikoissa innokkaat lapset piirittivät veneemme ja pyysivät vaatteita, kyniä, kirjoja ja kaikkea mahdollista. Heille ei riittänyt se, että annoimme kyniä tai lakin vaan he jäivät roikkumaan veneen laidalle ilman mitään kiirettä. Niin kauan kaikki oli kunnossa kunnes huomasin, että istumalaatikosta oli varastettu siima, kela ja kaksi viehettä. Sen jälkeen pyysin lapsia poistumaan melko nopeaan tahtiin. Muilta veneilijöiltä kuulimme samanlaisia tarinoita ja minusta oli ikävää, että lapset olivat oppineet varastamaan veneistä. Tieto varkauksista kulki nopeasti veneiden keskuudessa ja pienten näpistysten johdosta jäi ne pienetkin lahjat saamatta.

Minua harmitti, kun Tongalla taidokkaasti rakentamani puinen uistin varastettiin. Uistin oli säilynyt meillä melko kauan, ilmeisesti siitä syystä, että se ei suuremmin tuntunut kaloja kiinnostavan.

Labuanbajo on hiukan suurempi kaupunki ja sieltä tehdään retkiä läheisille Ringan ja Komodon saarille. Kaupungissa oli runsaasti ravintoloita ja pieniä hotelleja. Kaupungin kaduilla näkyi runsaasti turisteja ja paikka on suosittu backpackers matkailijoiden kohde. Edellisenä vuonna oli Labuanbajossa murtauduttu muutamaan veneeseen ja sen vuoksi olimme hiukan varovaisia, emmekä uskaltaneet lähteä kaupungille pimeän aikana.

Labuanbajossa saimme vesi- ja dieseltankit täytettyä. Kahtena päivänä kävimme nauttimassa lounaan paikallisissa ravintoloissa ja ruoka oli todella hyvää. Annos, jossa oli kokonainen grillattu kala, perunoita, salaattia ja vihanneksia maksoi 2,50 euroa. Pidin annosta melko edullisena.

Labuanbajossa oli runsaasti kauppoja ja niiden tarjonta oli runsaampaa, kuin pienissä kylissä. Saimme täydennettyä veneemme varastoja ja oli aika jatkaa matkaa.

Seuraava kohteemme oli Ringan saari. Ringa ja Komodon saari ovat ainoat paikat maailmassa, jossa elää suuri Komodon varaani. Ankkuroimme Ringassa pieneen lahteen, josta johtaa polku paikallisten oppaiden majalle. Päätimme tehdä saarikierroksen vielä saman päivän aikana ja opastettu kierros alkoi kello 16. Lähdimme rantaan hiukan aikaisemmin ja kiinnitimme jollamme rannalla olevaan laituriin. Rannalla laiturin päässä makaili neljä suurta varaania ja vainutessaan turistien houkuttelevan tuoksun ne lähtivät kieli ilmaa tunnustellen vaeltamaan meitä kohti. Onneksi paikalla oli vartija, joka hätisteli liskot kauemmaksi pitkällä kepillä. Melko pelottava kokemus heti aluksi. Marika totesi, että taitaa olla liskoja nähty jo tarpeeksi.

Komodon varaani voi kasvaa jopa yli kolmen metrin mittaiseksi ja painoa sillä voi olla jopa 90 kiloa. Varaanit syövät lihaa ja niiden hajuaisti on erittäin tarkka. Ringalla varaanit elävät luontaisessa tilassa, eikä niitä ruokita vartijoiden toimesta. Ringalla varaanien ravintoa ovat saarella elävät kauriit, puhvelit ja villisiat. Varaanin syljessä elää yli 60 eri bakteeria ja varaanin pureman saanut saaliseläin menehtyy tulehduksiin viimeistään kahdessa viikossa. Varaani pystyy haistamaan (hajuaisti perustuu kielellä ilman ”maisteluun”) raadon jopa viiden kilometrin päähän.

Saarikierros oli noin viiden kilometrin mittainen ja kesti kaksi tuntia. Vaelluksen aikana näimme useita heinikossa vaeltavia suuria varaaneita, puhveleita, apinoita, kauriin ja villisikoja. Lisäksi näimme muniaan vartioivan naaras varaanin.

Todella mielenkiintoinen retki, jonka aikana näimme eläimet niiden aidossa ympäristössä.

Oppaalla oli mukanaan puinen keppi ja hänen mukaansa varaanin kuono on erittäin herkkä ja siihen lyömällä varaanin saa perääntymään. Lohduttava tieto, sillä lähimmät varaanit olivat vain muutaman metrin päässä meistä.

Outo juttu, että varaaneja ei ole missään muualla maailmassa ja että laji on säilynyt elossa ainoastaan näillä kahdella pienellä saarella. Varaanin ainoa luontainen vihollinen on sen lajitoverit. Komodo ja Ringa kuuluvat nyt Komodon luonnonpuistoon ja saaret eläimineen ovat rauhoitettuja.

Ringasta purjehdimme Komodon saarella sijaitsevaan Pink Beach nimiseen lahteen. Paikka on suosittu sukelluskohde, mutta me emme veteen menneet. Ankkuripaikassa oli noin kahden solmun vuorovesivirta ja se ei houkutellut uimaan. Vaihdoimme ankkuripaikaksi suojaisemman lahden ja jätimme sukellukset muiden hommaksi. Ankkuripaikastamme näimme illalla useita villisikoja, jotka tulivat ruokailemaan laskuveden paljastamille koralliriutoille. Sikoja oli parhaimmillaan noin kaksikymmentä. Varaaneita emme Komodolla käyneet katsomassa.

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa kohti Gili Lava Laut saarta. Tuuli oli heikko, mutta vuoroveden aiheuttamat merivirrat Komodon ja Riungin saarten välissä olivat todella kovat. Ankkuripaikasta lähtömme jälkeen ohitimme Pink Beach lahden ja sen jälkeisessä kapeassa salmessa vesi oli pyörteinen ja virta tuntui veneen peräsimessä. Kovimmillaan virta oli noin neljä solmua ja tietysti vastainen.

Gili Lava Laut saaren pohjoispuolelle oli asennettu kolme poijua ja kiinnitimme veneemme yhteen niistä. Kävimme pitkästä aikaa uimassa ja snorklaamassa. Vesi oli kirkasta, mutta vedessä oli runsaasti pieniä meduusoja, jotka polttelivat ikävästi iholla. Veneiden ympärillä uiskenteli muutama iso manta rausku ja oli hieno kokemus sukeltaa vain muutaman metrin päässä niistä. Manta rauskun ”siipien” väli oli noin kaksi metriä ja ne voivat kasvaa siitä vielä huomattavasti isommiksi.

Matkamme jatkui kohti länttä. Seuraava päivä ajettiin koneella heikossa tuulessa kohti Sumbawan saaren pohjoisosaa. Sumbawan saaren ja sen pohjoispuolella sijaitsevan tulivuorisaaren San Gean välissä meitä odotti jälleen yli kahden solmun vastavirta. Virran ja mereltä sitä vastaan tulevan mainingin ansiosta meri oli kuoppainen ja muutaman tunnin ajan meno oli heiluvaa ja epämukavaa. Virta muutti kuitenkin suuntaansa ja saimme seuraksemme voimistuvan myötätuulen. Suunnittelimme jo päivän aikana, että pysähtyisimme Sumbawassa Weran kylässä. Hyvän myötäisen tuulen ja virran takia päätimme kuitenkin jatkaa purjehdusta yön yli. Koko yön purjehdimme todella hyvää vauhtia ja aamun valjetessa olimme lähellä Moyon saarta. Päätimme jatkaa matkaamme ja illaksi ehdimme Sumbawan saaren länsipäähän ja ankkuroimme Seringgit saaren suojaan. Yön purjehduksen jälkeen olimme väsyneitä ja rauhallisessa ankkuripaikassa uni tuli nopeasti.

Olimme purjehtineet edellisen yön englantilaisten Alb ja Bluenose veneiden kanssa ja he olivat kanssamme samassa ankkuripaikassa. Lisäksi ankkuripaikassa oli englantilainen Scipio vene.

Alb ja Bluenose olivat päättäneet jatkaa matkaa seuraavana aamuna kello 5 ja me päätimme lähteä samaan aikaan. Seuraava päivä jouduttiin ajamaan koneella heikon tuulen vuoksi. Iltapäivällä Lombokin saaren pohjoispuolella tuuli heräsi ja voimistui niin, että meidän oli laitettava isopurjeeseen toinen reivi. Reivauksen jälkeen tuulta kesti kymmenen minuuttia ja sen jälkeen tuuli tyyntyi kokonaan. Loppumatka taittui jälleen koneen avulla. Illalla kello 17 saavuimme Lombokilla sijaitsevan Amoramor nimisen kylän edustalle ja ankkuroimme yöksi lähelle rantaa. Illalla kävimme tarkastamassa rannalla olevan ravintolan tarjonnan, mutta todettuamme sen melko suppeaksi tyydyimme juomaan lämpöiset limsat ja ainoastaan unelmoimaan kylmästä oluesta.

Matkamme jatkui seuraavana aamuna ja muutaman tunnin koneella ajon jälkeen saavuimme Lombokin saaren luoteisessa osassa sijaitsevaan Kombalin lahteen. Lahdella oli kaksi poijua ja paikallinen kaveri nimeltään Nat opasti meidät kiinnittymään toiseen niistä toiseen. Hän lupasi tulla muutaman tunnin kuluttua uudelleen käymään veneellämme. Hän tuli sovittuun aikaan ja saimme hänen avullaan pyykkimme pesetettyä ja hankittua dieseliä kanistereihimme. Nat ja Muhammed hoitivat veneilijöiden tarpeita ja samalla he toimivat matkaoppaina Lombokille tehtävillä kiertoajeluilla. Me varasimme kiertoajelun seuraavaksi päiväksi.

Nat toimi oppaanamme seuraavana päivänä ja saarikierros oli mukava kokemus. Ensimmäisenä kävimme ruokkimassa apinoita vuorille johtavan tien varrella. Punkkarin näköiset pystytukalla varustetut pienet apinat olivat hauskan näköisiä. Apinat kävivät pienillä käsillään hakemassa maapähkinät suoraan kädestämme ja pähkinät tuntuivat olevan suurta herkkua.

Lombok on melko pyöreä saari ja halkaisijaltaan noin 90 km. Saaren pohjoisessa osassa sijaitsee Rinjanin tulivuori, jonka huippu kohoaa noin 3 700 metriin. Vuori on Indonesian kolmanneksi korkein. Tulivuori on viimeksi purkaantunut vuonna 1910 ja vuori on edelleen aktiivinen. Pienestä koostaan huolimatta Lombokilla elää oppaamme mukaan noin 3,5 miljoonaa ihmistä.

Lombok on huomattavasti vihreämpi saari, kuin Indonesian saaret, joilla olimme aikaisemmin pysähtyneet. Matkamme aikana näimme taidokkaasti rakennettuja riisipeltoja sekä chili pippuri, vesimeloni ja maapähkinä viljelmiä.

Lombokilla oli edelleen käytössä pienten hevosten vetämiä kärryjä, joita kutsuttiin paikallisiksi ”takseiksi.”

Päivän aikana tutustuimme myös saviruukkujen valmistukseen, kankaan kudontaan, batik maalausten tekoon ja puisten huonekalujen valmistukseen. Lisäksi kävimme katsomassa entisen Balin kuninkaan kesäasuntoa.

Lombok on hieno saari.

Lombokilta lähdimme kohti Balia aamulla kello viisi. Lähdimme aikaisin, koska matkaa Balille ja Serangan saarelle oli viisikymmentä mailia. Lähtiessämme matkaan oli vielä pimeää ja emme olleet varautuneet siihen, että matkalla kohtaisimme satoja pieniä kalastajien valaisemattomia kanootteja Lombokin salmessa. Kalastajat kuitenkin nostivat verkkonsa ja siimansa auringon noustessa ja pääsimme jatkamaan purjehdusta ilman ongelmia. Salmessa oli kova myötäinen virta ja olimme perillä Balilla jo seitsemän tunnin purjehduksen jälkeen. Nopeutemme oli loppumatkasta yli kymmenen solmua ja matka taittui nopeasti.

Matkalla Kupangista Balille olemme nähneet osan Indonesiaa. Indonesia on köyhä maa ja pienissä kylissä ainoa elinkeino on kalastus ja maanviljely. Kylistä puuttuu sähköt, vesijohdot ja viemäröinnit. Kalastukseen käytetyt veneet ovat puusta koverrettuja kanootteja , jotka on usein varustettu pienellä purjeella.

Kalastajat suuntaavat kanoottinsa iltaisin merelle ja kalojen houkutteluun tarkoitetut kirkkaat öljylamput loistavat merellä läpi yön.

Kylissä useat talot ovat rakennettu bambusta ja talojen katot on katettu heinillä.

Päivittäinen ruokavalio koostuu riisistä, kalasta ja vihanneksista. Kanaa tai lihaa on tarjolla vain juhlapäivinä.

Ihmiset ovat olleet ystävällisiä, mutta yhteisen kielen puuttumisen vuoksi syvällisemmät keskustelut ovat jääneet vähemmälle.

Indonesiaan on rakennettu kattava gsm verkosto. Meillä on ollut käytössä paikallinen pre paid liittymä sen kuuluvuus on ollut erinomainen. Internet yhteyksiä on ollut tarjolla vähän. Tarjolla olleet yhteydet ovat olleet hitaita ja yhteyksissä on ollut katkoksia.

Lombokilla ja Balilla turismi on ollut tärkeä tulonlähde. Balilla tehdyt pommi-iskut ovat kuitenkin haavoittaneet turistien lisäksi myös paikallista elinkeinoa. Hotelleja ja ravintoloita on jouduttu sulkemaan asiakkaiden puutteen vuoksi. Matkaoppaanamme toimineen Natin mukaan turistit ovat kuitenkin palaamassa alueelle ja se on varmasti tervetullut piristysruiske monelle paikalliselle yrittäjälle.

Nyt on vuorossa Baliin tutustuminen ja sen jälkeen matkamme jatkuu kohti Kalimantania, jossa käymme tervehtimässä Orag Utang apinoita (Indonesian kielellä Orang tarkoittaa ihmistä ja Utang (hutan) tarkoittaa viidakkoa).

Hoh hoijaa, tulipa pitkä ja väsyttävä teksti.

Olemme nähneet paljon mielenkiintoisia asioita. Kaiken koetun ja nähdyn saaminen kirjoitettuun muotoon tuntuu välillä niin kovin vaikealta.

Lukijoilla on se etu, että voi jättää lukematta.

Minun ongelma on se, että en parempaan pysty.